Elina Hiltunen

 Elina on tulevaisuuden tutkija ja kirjailija.

Minä olenElina Hiltunen
Elina Halttunen ja olen ammatiltani futuristi eli tulevaisuuden tutkija. Olen myös kirjailija. Parhaillaan kirjoitan yhdettätoista kirjaani.

Paras lukemani kirja
Luen todella paljon kirjoja, pääasiassa tietokirjoja. Tykkään myös lukea ihmisten elämäkertoja erityisesti eri kulttuureista. Se on todella avaavaa. Kaunokirjallisista teoksista voisin ehkä mainita sellaiset kirjat kuin Kultapoika, smaragdityttö, jonka on kirjoittanut Yiyun Li sekä Pidä huolta äidistä, jonka on kirjoittanut Kyung-sook Shin.

Paras katsomani elokuva
Olen nähnyt monia hyviä elokuvia, joten on vaikea nostaa yhtä ylitse muiden. Ehkä yksi eniten koskettanut on elokuva nimeltään "Kaunis elämä".

Paras kuuntelemani levy
En oikein enää kuuntele levyjä, vaan Spotifystä joitain kappaleita. Pidän esimerkiksi seuraavista bändeistä ja laulajista: The Doors, Queen, Nirvana, Metallica ja Janis Joplin.

Inhoan
Ilkeitä ihmisiä.

Tykkään:
Koirista, jätskistä, kirjoittamisesta ja lukemisesta.

Pahin mokani
Näitä on monta, mutta yksi kuulemma löytyy ensimmäisestä kirjoittamastani kirjasta. Kun kuulin tästä mokasta eräältä lukijalta, en ole uskaltanut avata kirjaani sen jälkeen ja tarkastaa, onko moka siellä vai ei.

Nukkumaanmenoaikani
Vaihtelee, mutta yritän mennä nukkumaan aina ennen kahtatoista.

Sana tai lause, jota toistelen usein
Tulevaisuuden edessä pitää olla nöyrä, mutta ei saa nöyristellä.

Terveisiä faneille
En usko, että minulla on muita faneja kuin koirani, mutta tämän tekstin lukijoille lähettäisin sellaisia terveisiä, että pyri aina tekemään parempaa tulevaisuutta. Pienetkin teot lasketaan.

Haastan Ystäväkirjaan
Jyrki Kasvin.

Kiitos, Elina!

Elinan kirjat PIKIssä

Suositellut teokset

1-8 / 8
3788273
DVD:Kaunis elämä:2012
Vuosi: 2012
Aineistolaji: DVD
3977880
CD:On air : the radio collection:2016
Tekijä: Queen, esittäjä
Vuosi: 2016
Aineistolaji: CD
4044746
CD:Pearl:2017:Deluxe ed.
Tekijä: Joplin, Janis, esittäjä
Vuosi: 2017
Aineistolaji: CD
4402678
CD:Transmission impossible : legendary radio broadcasts from the 1960s & 1970s:2019
Tekijä: Doors, esittäjä
Vuosi: 2019
Aineistolaji: CD
3815793
Kirja:Pidä huolta äidistä:2016:[Uusi p.]
Tekijä: Shin, Kyung-sook, kirjoittaja
Vuosi: 2016
Aineistolaji: Kirja
4431659
CD:The many faces of Metallica:2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: CD
3196258
Kirja:Kultapoika, smaragdityttö:2012
Tekijä: Li, Yiyun
Vuosi: 2012
Aineistolaji: Kirja
4442933
CD:Seattle grunge years : music story : unauthorized:2019
Tekijä: Nirvana (Yhdysvallat), esittäjä
Vuosi: 2019
Aineistolaji: CD

Ystäväkirjassa jo

1-10 / 91

Elina Hiltunen

 Elina on tulevaisuuden tutkija ja kirjailija.

Hanna Männikkölahti

Hanna kirjoittaa selkokirjoja. Selkokieli on kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Tänä vuonna Hanna on mukauttanut Eve Hietamiehen Yösyötön, Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkösen ja syksyllä ilmestyvän Vuokko Hurmeen Kiepauksen.

Nelli Hietala

Nelli on ollut muun muassa kirjastossa töissä, viimeksi hän on kirjoittanut Milla Martikainen -nuortenkirjasarjaa.

Jyri Paretskoi

Jyri on kirjailija ja yläkoulun äikänope. Hänen nuortenkirjasarjansa ovat Shell´s Angles ja K15.

Roope Lipasti

Roope on kirjoittanut lapsille, nuorille ja aikuisille. Yläkoulumaailmaan sijoittuvan Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset -sarjan 1.osa, Luutarhuri, ilmestyi juuri.

Aino Sutinen

Aino on sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Reppumatkasarjakuvat syntyivät reppumatkailijan kokemuksista Lähi-Idässä ja Etelä-Kaukasiassa.

Taikuri Marko

Marko innostui ensin taikatempuista ja sitten jongleerauksesta. Hän tekee myös koulukiertueita!

Laura Lähteenmäki

Laura on kirjoittanut lapsille, nuorille ja aikuisille. Hän on ammatiltaan kustannuspäällikkö ja koulutukseltaan äikän ope. 

Jasmin Saarinen

Jasmin Saarinen, Sorin sirkuksen esiintyjä.

Mira Strengell

Mira opiskelee pelitutkimusta. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä pelien parissa kirjastossa.