Kohtaamisia

Arto Hietikko

Arto Hietikko on Ylöjärven kaupunginkirjaston uusi työntekijä ja aktiivinen musiikin harrastaja.

Arto HietikkoKuka sinä olet?
Olen Arto Hietikko ja aloitin äskettäin työn Ylöjärven kaupunginkirjastossa. Aiemmin olen työskennellyt Vaasan kaupunginkirjastossa.

Koska kävit viimeksi kirjastossa - ja miksi?
Kirjastossahan vietän tällä hetkellä joka arkipäivä tuntikausia, mutta toki muutoinkin tulee käytyä kirjastoissa ahkerasti, lähinnä kirjoja lainaamassa. Viime vuosina ovat tutuiksi tulleet lähimpien kirjastojen lastenosastot ja satutunnit, sillä jälkikasvu on aikamoinen kirjastofani.

Kerro lyhyesti aiheesta Minä ja musiikki?
Musiikin kuuntelu on ollut tärkeä osa elämääni nuoresta pojasta lähtien. Punk vei mennessään 70-luvun lopulla ja ko. alakulttuurin parissa on tullut nyt vietettyä tiiviisti yli 40 vuotta elämästä. Kuten diy-punkin henkeen kuuluu, tulee puuhasteltua mukana monella tavalla, mm. Toinen Vaihtoehto -pienlehteä päätoimittaen, vuosittaisen Puntala-rock-festivaalin parissa toimien, keikoilla käyden ja silloin tällöin vinyylilevyjä yhdessä muiden kanssa julkaisten. Uusia, hyviä bändejä tulee bongattua lähes päivittäin joka puolelta maailmaa. On vaikea edes kuvitella elämääni ilman musiikkia, niin tärkeässä osassa se on.

Mitä musiikkia kuuntelit viimeksi?
Eilen kuuntelin mm. The Doorsin ensimmäistä LP:tä, loistavan singaporelaisen hardcorepunkyhtyeen Sialin Tari Pemusnah Kuasa mini-LP:tä, tanskalaisen Deformationin s/t LP:tä, italialaisen Tuonon Ho Scelto La Morte LP:tä ja vanhan brittiläisen melodisen punkbändin Newtown Neuroticsin Kick Out! LP:tä, joka kokoaa yhteen bändin 7-tuumaiset julkaisut.

Missä viihdyt parhaiten?
No esimerkiksi hyvillä keikoilla, luonnossa, saunoessa, hyvään kirjaan uppoutuessa, hyvää musiikkia kuunnellessa tai kotona perheen kanssa ihan vaan kaikessa rauhassa ollessa.

Missä olet hyvä?
Ainakin tykkään kovasti kirjoittamisesta. Lisäksi osaan mm. pyörittää nunchakua, tehdä kärrynpyöriä ja puhallella saippuakuplia. En kuitenkaan yhtä aikaa :)

Mikä levy kannattaisi ehdottomasti kuunnella
Tämä on vaikeusasteikoltaan samanlainen kysymys kuin kirjastoasiakkaiden joskus esittämä: mitä kirjaa suosittelisit. Eli pitäisi tuntea kysyjä, ennen kuin osaisi sanoa, mitä juuri hänen kannattaisi kokeilla kuunnella tai lukea. Itse olen kokenut elämää suurempia elämyksiä esimerkiksi Robert Johnsonia, Pentanglea, Joy Divisionia, Dischargea tai Los Crudosia kuunnellessa.

Haluatko sanoa vielä jotakin?
Kirjastoissa kannattaa ihan oikeasti käydä tekemässä löytöretkiä kirjojen ja musiikin pariin, niiden tuloksena voi hyvinkin olla silmiä avaavia, mieltä avartavia ja maailmankuvaa muokkaavia kokemuksia ja elämyksiä.

Kiitoksia haastattelusta!

7/2020



 

Suosittelut teokset

,Nouseva ,Laskevasti

1-1 / 1
4059000
CD:The Doors:2017 CD
Tekijä: Doors, esittäjä
Vuosi: 2017
Aineistolaji: CD

Aiemmin kohdattuja

,Nouseva ,Laskevasti

1-10 / 91

Arto Hietikko

Arto Hietikko on Ylöjärven kaupunginkirjaston uusi työntekijä ja aktiivinen musiikin harrastaja.

Sami Nygrén

Sami Nygrén on  runoilija ja Väliaikainen morsian -yhtyeen kitaristi.

Eero Vuola

Eero Vuola työskentelee Oy FG-Naxos Ab:ssa ja vastaa kirjastojen Naxos Music Library -palveluista.

Esa Tontti

Esa Tontti on toimitusjohtaja yrityksessä Alt Agency & Management, joka järjestää mm. Elämän kevät -festivaalin.

Juha Hurme

Juha Hurme on teatteriohjaaja ja Finlandia-palkittu kirjailija. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut Teatteri Telakan Syd Barrett -näytelmän.

Eero Hämeenniemi

Kirjailija, säveltäjä ja pianisti, joka pitää impromeditaatiokonsertteja.

Tomi Leppänen

Tamperelainen iskelmämusiikin ja Jukka Kuoppamäen tuotannon asiantuntija.

Pekka Koivisto

Pekka Koivisto on Tampere Filharmonian nuotistonhoitaja.

Annamaija Saarela

Annamaija Saarela on G Livelab Tampereen toimitusjohtaja.

Marko Aho

Marko on Sastamalan pääkirjaston kulttuurikirjastonhoitaja.