Musiikki Musiikki


Heavy -  ”Mörkömusaa” vai kitarataiturointia

Usealla on heavymusiikista tietty näkemys, mutta tunnemmeko kuitenkaan tämän musiikinlajin syvintä olemusta, jossa alalajeja ja niille myös asiantuntijoita riittää. Aloitettu on 60 - 70 -luvun raskaasta rockista, päädytty raskaan rockin ja kasarihevin kautta metallimusiikkiin. Useat vanhat konkarit jyräävät vielä, mutta uutta tapaa tulkita hevimpää musiikkia yhä syntyy.

Heavyn merkkejä

Monella meistä voi olla heavymenneisyys toisilla lievempi ja toisilla vakavampi. Joku voi olla lapsena transsissa tuijottanut Black Sabbathin lp-levyä levylautasella, sen mustavalkoista kiemuraa ja samalla imenyt musiikkia musiikilliseen muistiinsa. Jonkun ensimmäiset kosketukset kitaraan ovat tavoitelleet “Smoke on the waterin” riffit ja toisten karaokekoreografiaan kuuluu olennaisesti tukanheilutus. Jonkun hevihistoria alkoi Suomen Lordin euroviisuvoitosta ja jatkui uudelleenlämmitetyllä Poisonilla. Monet takavuosien heavyklassikoista luovat meille musiikillisia muistikuvia ja tunnelmia menneisyydestä.

Bändien lukumäärän mukaan laskettuna Suomessa on tihein maantieteellinen hevikeskittymä. Tänä kesänä Suomessa esiintyy pitkän uran taivaltajia aina Kiss-yhtyeestä alkaen ja monia suomalaisia, varsin ansioituneita, useiden festareiden kyntäjiä. Tämän lajin useiden festareiden kautta pääseekin hyvin tutustumaan lajin syövereihin.

Festarivalikoimaa

Kesän aloittaa 7.- 9.6.19 Hyvinkäällä Rockfest, jossa juuri Kissin väitetty jäähyväiskiertue esiintyy, mukana Hyvinkäällä on myös Def Leppard ja Slipknot. Juhannusta heavykansa viettää tietysti legendaarisesti Nummirockissa Kauhajoella. Historia näille juhannusjuhlille on lähtöisin jo 30-luvulta sen ajan hengen mukaisesti, mutta alusta alkaen yhdistysvetoisesti. 2002 vuodesta Nummirock on keskittynyt metallimusiikkiin. Kesäkuun lopussa 28. - 30.6. on Helsingissä Tuska-festivaalit, jossa on varmaan suurin tämän lajin ulkomaisten esiintyjien joukko, mm. ruotsalaisia ja norjalaisia raskaan rockin bändejä.

Tampereella 12.-13.7.19 Ratinanniemen hornankattila jyrähtää kun Sauna Open Air esittelee vanhoista konkareista mm. Whitesnaken, Europen ja Wasp:n. Kotimaisista esiintyy mm. Amorphis, Mokoma ja Sonata Arctica. Tampereella kesä myös lyödään lukkoon kun 2. - 3.8. Viikinsaaressa järjestyy SaariHelvetti. Silloin laiva on lastattu monipuolisella kokoelmalla suomalaista raskasta tavaraa esim. Turisas- ja Ruoska- yhtyeillä ryyditettynä muutamalla rohkealla ulkomaisella kokoonpanolla.

Nähdään siis mustia vaatteita, tatuointeja, synkistelyä. Saadaan kuulla vapauttavaa karjuntaa mutta myös melodioita, pitkiä kitara- ja rumpusooloja, upeita laulusuorituksia, suurta antautumista. Saadaan myös terapiaa. Keikoilla voi osallistua, huutaa angstit ulos, riehua niin, että viikon voi taas olla rauhallisesti.

Katso myös

Hevistä deathmetaliin - kurkistus syvään päätyyn Suosituksia-sivulla

Kohtaamisissa metallimusiikin ystävän Marko Mäkelän haastattelu

 

Kirjoittanut: Eija Mäkinen, Ylöjärven kirjasto 6/2019

Lainatuimmat levyt

Toukokuu 2019
1-10 / 10
4350340
CD:Ville Valo & Agents:2019
Tekijä: Valo, Ville, esittäjä
Vuosi: 2019
4350367
CD:Usvaa putkeen:2019
Tekijä: Nurmio, Tuomari, esittäjä
Vuosi: 2019
4289666
CD:Ääriviivoja:2018
Tekijä: Kela, Anssi, esittäjä
Vuosi: 2018
4289617
CD:The big bad blues:2018
Tekijä: Gibbons, Billy, esittäjä
Vuosi: 2018
4298204
CD:Sä kuljetat mua:2018
Tekijä: Karjalainen, J., esittäjä
Vuosi: 2018

E-musiikkia E-musiikkia

Kirjaudu PIKI-kirjastokortilla. Palveluiden yhtäaikaisten käyttäjien määrä on rajattu, joten muistathan kirjautua ulos palvelusta.

Rockway

Soittamisen ja laulamisen verkkokursseja. Käytössä Tampereen, Akaan, Kangasalan, Mänttä-Vilppulan, Oriveden, Pirkkalan, Punkalaitumen, Pälkäneen, Sastamalan, Valkeakosken, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kirjastokorteilla.