Musiikki rentouttaa

Viekö arki hermot?

Onko tämä talvemme täällä Pohjolassa pitkä ja musta?

Talven pimeästä jaksosta voisi ottaa myös hyödyn irti. Voisi kaivautua hämärään huoneeseen, laittaa musiikkia soimaan, pistää erilaisista valovärähtelyistä rasittuneet silmänsä kiinni ja antautua musiikin hyvää tekevän äänivärähtelyn vietäväksi.
Antaisi itsensä olla hetken ihan rentona ja vapaana arjen ajatuksista. 

No mitä musiikkia sitten kuuntelisi? Pitääkö sen olla klassista soitinmusiikkia, harmonista ihmisäänten sinfoniaa vai valaiden laulua. Ei, ei mitään normeja! Parantavan musiikin ei tarvitse olla mitään näistä, sen ei ole pakko olla mitään ennaltamäärättyä. Jokaisella meillä on oma mielimusiikkimme. Mielimusiikki tuntuu hyvältä, sitä kuullessaan rentoutuu ja virkistyy. Mielimusiikki vaikuttaa rentouttavasti siksi, että se aktivoi meissä tunnekeskuksen, siihen liittyy vahvasti tunnekokemuksia ja muistoja. Tangon sävelet vievät kauas ihanan tanssin tunnelmiin tai lapsuuden hitti-iskelmä saa auringon paistamaan ja voi selkeästi tiedostaa paikan, missä sen on kuullut. Ihminen tuntuu jäävän tukevasti kiinni nuoruutensa ajan musiikkiin.

Musiikki toimii parantavasti kuten uni

Musiikin parantavat vaikutukset on todennettu useilla tutkimuksilla. mm. Jyväskylän yliopistossa. Tutkimusten mukaan musiikki vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti myös fyysisesti, laskee verenpainetta ja sydämen sykettä, rentouttaa stressaantuneen mielen.

Musiikkiterapiaa käytetään hoitomuotona esim. dementiapotilaiden ja masennuksen hoidossa, psykiatrisissa toimintamuodoissa ja kipupotilailla. Musiikista on apua myös kuntoutuksessa  esim. aivohalvauspotilailla se nopeuttaa aivojen vaurioiden paranemista. Musiikin myötä aivojen verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuu, musiikki siis antaa aivoille siivet. Vinkkejä on siitä,että tulevaisuudessa lääkäri voisi määrätä musiikkia reseptillä.

Mutta ennaltaehkäisevänä toimintana ihminen voisi itse käyttää musiikkia parantavana elementtinä heti tänään, ennen kuin tarvitaan lääkäreitä ja virallisia lähetteitä. Tässä voivat kirjastojen musiikkiosastot ojentaa auttavan kätensä ja laajat kokoelmansa ja tarjota asiakkailleen stressihormonien lievitystä.

Katso myös

Rentoudu ja meditoi musiikin avulla

Kirjoittanut Eija Mäkinen/Ylöjärven kaupunginkirjasto 2/2020

E-musiikkia

Kirjaudu PIKI-kirjastokortilla. Palveluiden yhtäaikaisten käyttäjien määrä on rajattu, joten muistathan kirjautua ulos palvelusta.

Rockway

Soittamisen ja laulamisen verkkokursseja. Käytössä Tampereen, Akaan, Kangasalan, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Punkalaitumen, Pälkäneen, Sastamalan, Valkeakosken, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kirjastokorteilla.