Kuvituskuva jossa nuotteja ja soittimia

Suosituksia

Nyt suosittelemme

Klassikoita ja mielen virkistystä

Poimintoja vuonna 2020 ilmestyneistä taidemusiikkilevyistä.

Orkesterimusiikkia ja konserttoja

Beethoven the piano consertos -kansikuvaBeethoven, Ludwig van, säveltäjä. The piano concertos / Hough, Lintu, RSO

Vuosi 2020 on Beethovenin juhlavuosi, sillä 16. joulukuuta on tullut kuluneeksi 250 vuotta säveltäjän syntymästä. Siksi 2020 ilmestyi tavallista enemmän Beethoven-levytyksiä.

Pianisti Stephen Hough vieraili Helsingissä toukokuussa 2019 esittämässä RSO:n ja Hannu Linnun kanssa kaikki Beethovenin viisi pianokonserttoa, minkä tuloksena syntyi kriitikoilta kiitosta kerännyt kolmen levyn boksi.

Suositellaan: Beethovenin musiikista ja ”perusklassisesta” pitäville

Aranjuez -kansikuvaGarcia, Thibaut, kitara. Aranjuez

Rodrigon Concerto Aranjuez on yksi suosituimpia kitarasävellyksiä. Nuoren kitaristin Thibaut Garcian levytys on saanut suitsutusta kriitikoilta. Hänen lisäkseen levyllä soittaa myös Toulouse Capitol National Orchestra, johtajanaan Ben Glassberg.

Levyn muut teokset ovat harvemmin kuultuja. Mukana on neljä lyhyttä sävellystä Regino Sainz de la Mazalta, joka on Rodrigon aikalaisia. Muut teokset ovat ranskalaisilta säveltäjiltä Alexandre Tansman ja Robert de Visée.

Suositellaan: kitaramusiikin ystäville

Symphony no. 7 -kansikuvaMahler, Gustav, säveltäjä. Symphony no. 7 / Vänskä, Minnesota Orchestra

Mahlerin seitsemännen sinfonian uusi levytys on osa Osmo Vänskän ja Minnesotan orkesterin sinfoniasarjaa. Mahler oli viimeisiä saksalaisia romanttisia sinfonikoita. Hänen sinfoniansa ovat valtavia, tämänkin kesto on melkein 80 minuuttia. Osia on viisi ja orkesteri on massiivinen.
Seitsemännen sinfonian lisänimi on ”Yö”. Sinfonian toinen osa kuvaa yövaellusta, ja musiikista voi erottaa mm. yölintujen ääniä.

Suositellaan: myöhäisromantiikasta ja ”mahtipontisesta” klassisesta musiikista pitäville.

Tricks and trifles -kansikuvaKrenek, Ernst, säveltäjä. Tricks and trifles

Ernst Krenek oli itävaltalaissyntyinen säveltäjä, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltain kansalainen. Krenek sai vaikutteita mm. Mahlerilta, mutta myös Hindemithiltä ja Honeggerilta sekä jazzista. Parhaiten Krenek tunnetaan jazzoopperastaan Jonny spielt auf (1927).

Krenekin sävellystuotanto on laaja, ja se edustaa monia 1900-luvun musiikkityylejä. Tämän levyn teokset Potpourri orkesterille ja nimikappale Tricks and trifles edustavat uusklassista tyyliä. Lisäksi levyllä on Seitsemän orkesterikappaletta ja sinfonia ”Pallas Athene”, jotka on sävelletty sarjalliseen tyyliin. Orkesterina levyllä soittaa Deutsche Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalz, johtajanaan Karl-Heinz Steffens.

Suositellaan: niille, jotka haluavat tutustua tähän vähemmän tunnettuun säveltäjään.

Kamarimusiikkia ja soolosoittimia

Bach -kansikuvaBach, Johann Sebastian, säveltäjä. Bach / Shibe

Kitaristi Sean Shibe esittää uudella levyllään Bachin musiikkia, joka on sävelletty alun perin luutulle. Tällä levyllä kappaleet on sovitettu kitaralle.

Barokkimusiikille oli tyypillistä esittää samoja sävellyksiä eri kokoonpanoilla. Levyn sovitukset on tehty taidokkaasti. Vaikka kaikki kappaleet on soitettu kitaralla ja ne ovat saman säveltäjän musiikkia, Shibe on löytänyt teoksiin erilaisia sävyjä niin, että levy kuulostaa kuitenkin monipuoliselta.

Suositellaan: Bachin ja kitaramusiikin ystäville sekä miellyttäväksi taustamusiikiksi esim. opiskeluun.

Octets-kansikuvaGringolts Quartet, Meta4:  Octets / Mendelssohn, Enescu

Felix Mendelssohnin Oktetto E-duuri, op20 ja Georges Enescun Oktetto C-duuri, op7 ovat molemmat jousioktetolle sävellettyjä teoksia. Tällä levyllä kappaleet esittää kaksi jousikvartettia: zürichiläinen Gringolts-kvartetti ja suomalainen Meta4. Molemmat oktetot ovat nuorten miesten sävellyksiä: Mendelssohn oli 16-vuotias oktettoa säveltäessään, Enescu 19-vuotias.

Teokset edustavat tyylillisesti romantiikkaa, Mendelssohn varhaisromantiikkaa ja Enescu taas myöhäisromantiikkaa. Nämä ovat hienoimpia sävellyksiä tälle harvinaiselle kokoonpanolle, ja on mukavaa että ne ovat samalla levyllä taitavien jousikvartettien esittämänä.

Suositellaan: perinteisen klassisen musiikin kuuntelijoille, romantiikan ajan musiikista pitäville.

The well-tempered consort. I -kansikuvaBach, Johann Sebastian, säveltäjä. The well-tempered consort. I  / Phantasm

Listalle on päässyt toinenkin levy, jossa on Bachin musiikkia. Tässä onkin vähän radikaalimpi sovitus: Bachin klaveerimusiikkia on sovitettu Phantasm-gambayhtyeelle. Levyn nimi Well-tempered consort viittaa tietysti Bachin Wohltemperierte Clavier -teokseen, ja levyllä onkin osia siitä. Lisäksi on mm. osia Bachin inventioista ja muista klaveeriteoksista.

Sävellyksien kontrapunkti eli melodiat ja vastaäänet nousevat ihan uudella tavalla esiin gambayhtyeen esittämänä. Hieno levy!

Suositellaan: gambasta kiinnostuneille ja barokkimusiikista pitäville.

Debussy - Rameau -kansikuvaVíkingur Ólafsson, piano. Debussy, Rameau

Víkingur Ólafsson on islantilainen pianisti, jonka edellisestä Bach-levystä (2018) tuli valtavan suosittu. Uudella levyllä on Rameaun ja Debussyn musiikkia. Rameau on barokkisäveltäjä 1700-luvulta, kun taas Debussy edustaa 1900-luvun alun impressionismia. Säveltäjät eivät kuitenkaan ole niin kaukana toisistaan kuin saattaisi kuvitella, sillä Debussy ihaili Rameaun musiikkia ja otti häneltä myös joitain vaikutteita.

Tällä levyllä Debussyn ja Rameaun lyhyehköt kappaleet vuorottelevat. Kappaleiden järjestys on mietitty tarkkaan tunnelmia ja sävellajeja myöten, huumoria unohtamatta. Lopputuloksena on ihmeellisen tasapainoinen kokonaisuus.

Suositellaan: pianomusiikin ystäville ja kaikille joita kiinnostaa kokeilevampi tapa esittää tuttuja kappaleita ja tyylejä

Nykymusiikkia

Légendes -kansikuvaChaillou, David, säveltäjä. Légendes / Laura Mikkola

David Chaillou on vuonna 1971 syntynyt ranskalaissäveltäjä, jolla on laaja sävellystuotanto. 50 minuutin mittaisen pianosarjan Légendes esittää levyllä suomalaispianisti Laura Mikkola. Sarjassa on 11 osaa, jotka pyrkivät luomaan hetkellisiä, ajasta irrottautuvia mielikuvitusmaisemia. Tyylillisesti teos edustaa modernia impressionismia ja post-minimalismia.

Suositellaan: ranskalaisen impressionismin ja pianomusiikin ystäville.

Mythos -kansikuvaTüür, Erkki-Sven, säveltäjä.: Mythos / Eesti Festivaliorkester, Järvi

Erkki-Sven Tüür on vuonna 1959 syntynyt virolainen säveltäjä, jonka musiikkia esitetään harvoin Suomessa. Tällä levyllä on yhdeksäs sinfonia, Tormiloits (Myrskyloitsu) ja Sow the wind… -nimiset teokset. Yhdeksäs sinfonia on sävelletty Viron tasavallan satavuotisjuhlia varten.

Sen lisänimi Mythos viittaa suomensukuisten kansojen myytteihin. Sävellyksen alussa sukelletaan myyttien alkumereen, josta kaiken kehitys alkaa. Teos on yksiosainen ja sen kesto on noin 35 minuuttia.

Suositellaan: uuden orkesterimusiikin ystäville sekä sukukansojen musiikkiin tutustumiseen.

Erbe 17 -kansikuvaEnsemble Musikfabrik, esittäjä. Erbe 17 : neue Werke für die Harry Partch Instrumente

Amerikkalainen säveltäjä Harry Partch kehitti 1900-luvun alussa oman mikrotonaalisen viritysjärjestelmänsä. Hän myös rakensi suuren määrän soittimia, joilla hänen musiikkiaan saattoi esittää. Kölniläinen Ensemble Musikfabrik –yhtye on hankkinut Partch-soittimia ja niiden replikoita sekä esittänyt Partchin musiikkia.

Tällä levyllä on kolme uutta sävellystä, jotka on sävelletty Partch-instrumenteille: Sampo Haapamäen Heritage, Martin Smolkan Wooden Clouds sekä Carola Bauckholtin Voices for Harry Partch. Kappaleet ovat kaikki hyvin erilaisia, vaikka ne on esitetty samoilla instrumenteilla.

Suositellaan: ennakkoluulottomille ja kokeilunhaluisille!

Dance-kansikuvaInbal Segev, sello. Dance / Anna Clyne. Cello concerto / Elgar

Dance on brittisäveltäjä Anna Clynen uusi sellokonsertto, sen parina levyllä on Edward Elgarin sellokonsertto. Solistina teoksissa soittaa sellisti Inbal Segev, jota säestää London Philharmonic Orchestra johtajanaan Marin Alsop.

Anna Clyne on vuonna 1980 syntynyt säveltäjä. Clynen sellokonsertto kirjoitettu sellisti Inbal Segeville, ja se kantaesitettiin viime vuonna. Teos on viisiosainen ja osat ovat keskenään hyvin erilaisia. Musiikki on persoonallista ja emotionaalista, ja sellon eri sointimahdollisuuksia hyödynnetään runsaasti. Välillä musiikki on hyvin rauhallista ja minimalistista, välillä taas suorastaan aggressiivista. Teoksessa myös lainataan kansanmusiikista ja taidemusiikin historiasta.

Suositellaan: nykymusiikista kiinnostuneille

Vokaalimusiikkia

Dumesny -kansikuvaMechelen, Reinoud van, kontratenori, Dumesny : haute-contre de Lully

Louis Dumesny oli 1700-luvulla elänyt ranskalainen laulaja, joka alkuperäiseltä ammatiltaan oli kokki. Hän oli äänialaltaan harvinainen haute-contre eli korkea tenori. Äänialaa ei pidä sekoittaa kontratenoriin, josta eroaa mm. äänenmuodostukseltaan. Dumesny houkuteltiin 40-vuotiaana laulamaan barokkisäveltäjä Jean-Babtiste Lullyn oopperoihin, josta alkoi hänen uransa suosittuna oopperatähtenä.

Levyllä belgialaistenori Reinoud van Mechelen seuraa Dumesnyn jalanjäljissä. Orkesterina levyllä soittaa Mechelenin oma orkesteri A Nocte Temporis. Ohjelmistossa on Lullyn lisäksi muidenkin barokkisäveltäjien aarioita.

Suositellaan: barokkioopperasta kiinnostuneille.

Transparente -kansikuvaRäisänen, Virpi, mezzosopraano. Trasparente

Virpi Räisänen teki merkittävän uran viulistina ennen siirtymistään laulajaksi. Tällä levyllä esiintyy molemmissa rooleissa: levyn kappaleet ovat siis viululle ja lauluäänelle. Jazzissa ja kansanmusiikissa on harrastettu viululaulua, mutta klassisen musiikin puolella Räisänen on pioneeri.

Viulu-laulu-kokoonpanolle ei ole paljon valmiita sävellyksiä. Levyltä löytyy myös uutta musiikkia, kuten Uljas Pulkkisin Riddle, jossa on lisäksi fagotti. Kappaleet on äänitetty niin, että Räisänen soittaa ja laulaa samaan aikaan.

Suositellaan: jos uudet konseptit ja erikoisuudet kiinnostavat, sekä tietysti kauniin naislaulun ystäville.

Melodies -kansikuvaDubois, Cyrille, tenori. Mélodies

Tenori Cyrille Duboisin levyllä on ranskalaisten säveltäjäsiskosten Nadia ja Lili Boulangerin musiikkia 1900-luvun alkupuolelta. Lili Boulanger kuoli jo 24-vuotiaana, mutta ehti mm. voittaa Prix de Rome -taideopiskelijoiden palkinnon ensimmäisenä naissäveltäjänä. Hänen isosiskonsa Nadia Boulanger tuli tunnetuksi erityisesti sävellyksenopettajana ja kapellimestarina.

Levyn laulut ovat ajalta ennen ensimmäisen maailmansodan loppua. Ne ovat herkkiä, hauraita ja kauniita, läpikuultavuudessaan kuin akvarelleja. Cyrille Dubois’ta säestää pianolla Tristan Raës.

Suositellaan: ranskalaista musiikista pitäville, herkkää ja kaunista laulua kaipaaville.

There will come soft rains -kansikuvaEšenvalds, Ēriks, säveltäjä. There will come soft rains

Latvialainen säveltäjä Ēriks Ešenvalds kuuluu uudempiin “trendikkäisiin” kuorosäveltäjiin. Ešenvalds on laulaja itsekin, mikä voi selittää hänen laulumusiikkinsa suosiota. Levyllä on 14 kappaletta, joiden teksteistä moni on saanut inspiraationsa luonnosta.

Musiikki on helposti lähestyttävää, ja joissain kappaleissa kuorosointia täydennetään soittimilla. Laulut esittää Pacific Lutheran University Choir of the West johtajanaan Richard Nance.

Suositellaan: kauniin ja rauhallisen musiikin ystäville.

Kirjoittanut: Ilona Heinonen, Tampereen kaupunginkirjasto 12/2020

Suositukset

1-16 / 16
4621909
Tekijä: Krenek, Ernst, säveltäjä
Vuosi: 2019
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4629160
Tekijä: Chaillou, David, säveltäjä
Vuosi: 2019
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4648361
Tekijä: Víkingur Ólafsson, piano
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4662498
Tekijä: Gringolts Quartet, esittäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4629155
Tekijä: Bach, Johann Sebastian, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4680338
Tekijä: Mahler, Gustav, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4707074
Tekijä: Tüür, Erkki-Sven, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4639904
Tekijä: Mechelen, Reinoud van, kontratenori, johtaja
Vuosi: 2019
Kieli: ranska
Aineistolaji: CD
Loading...
4662491
Tekijä: Dubois, Cyrille, tenori
Vuosi: 2020
Kieli: ranska
Aineistolaji: CD
Loading...
4680330
Tekijä: Ešenvalds, Ēriks, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: englanti, latvia
Aineistolaji: CD
Loading...
4680327
Tekijä: Ensemble Musikfabrik, esittäjä
Vuosi: 2019
Kieli: saksa, englanti
Aineistolaji: CD
Loading...
4754955
Tekijä: Bach, Johann Sebastian, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4680344
Tekijä: Beethoven, Ludwig van, säveltäjä
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4662490
Tekijä: Räisänen, Virpi, mezzosopraano
Vuosi: 2019
Kieli: englanti, suomi, saksa, italia
Aineistolaji: CD
Loading...
4771640
Tekijä: Garcia, Thibaut, kitara
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...
4748036
Tekijä: Segev, Inbal, sello
Vuosi: 2020
Kieli: ei kielellistä sisältöä
Aineistolaji: CD
Loading...

Uusimmat

1-10 / 24

Klassikoita ja mielen virkistystä

Poimintoja vuonna 2020 ilmestyneistä taidemusiikkilevyistä.

Beethoven 250 - tarinoita sävellysten takana

Kuten Beethoven itse asian ilmaisi: ”On ollut ja tulee aina olemaan lukemattomia ruhtinaita - mutta Beethoveneita on vain yksi.” Tarinoita – tosia ja väritettyjä - suuren säveltäjän elämästä riittää…

Joulun rauhaa joka kotiin

Joulunviettoa musiikin tahtiin.

Pirkanmaalaisia musiikkiyhdistyksiä

Pirkanmaalla toimii musiikkiyhdistyksiä moneen lähtöön. Osa niistä on esimerkiksi johonkin tiettyyn musiikkigenreen keskittyneitä, osa lähempänä perinteisiä elävän musiikin yhdistyksiä.

Vexi Salmi elää

Suomen yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä kevyen musiikin tekijöistä nukkui pois vuoden 2020 syyskuussa. Vexi Salmi oli monipuolinen viihdeammattilainen: manageri, tuottaja, levy-yhtiön johtaja, mutta ehkä ennen kaikkea iskelmäsanoittaja.

Charlie Parker ja varhainen bebop

Legendaarinen jazzsaksofonisti Charlie Parker syntyi sata vuotta sitten, 29.8.1920, Kansas Cityssa Kansasissa. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti soittaa lukemattomissa kokoonpanoissa aikansa muiden merkittävien muusikoiden kanssa. Parker oli modernin jazztyylin, bebopin, merkittävimpiä kehittäjiä.

Joko tunnet Rockwayn?

Rockway on suomalainen verkkopalvelu musiikinharrastajille. Sen avulla musisoimista voi opiskella kotona suoraan tietokoneelta tai älylaitteen ruudulta. Kurssien opettajat ovat suomalaisia huippumuusikoita.

Lainaa musiikkidokkareita!

Kirjaston elokuvavalikoimasta löytyy paljon katsottavaa ja joukossa on myös lukuisia mielenkiintoisia musiikkiaiheisia dokumenttielokuvia. Perus-leffafanin vinkkelistä musiikkidokkarit jäävät kuitenkin helposti muun elokuvatarjonnan varjoon, sillä ne on useimmiten sijoitettu kirjastossa musikkihyllyihin eli erilleen muusta elokuvatarjonnasta.

Elävän kulttuuriperinnön puolesta

Unesco ylläpitää kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa. Suomesta luetteloon on nyt tarjolla saunominen ja kaustislainen viulunsoitto.

Jatsit, popit, sihinät ja suhinat

Vuoden 2019 parhaita levyjä.

Ensimmäinen sivu   Edellinen sivu   1 2 3 Seuraava sivu   Viimeinen sivu