Vinkit - uutuudet

1-7 / 343

Tanssimetallin mestarit

Amaranthe: Helix - KansikuvaHelix on ruotsalais-tanskalaisen Amaranthen ensimmäinen albumi, jossa yhtyeen perustajan Jake E:n on korvannut uusi laulaja, puhtaista miesvokaaleista vastaava Nils Molin. Molinin lisäksi yhtyeellä on kaksi muutakin vokalistia: kaunisääninen Elize Ryd sekä örinöistä vastaava Henrik Englund Wilhelmsson. Amaranthe liikkuu ruotsalaisella ammattitaidolla metallicoren, death metallin ja melodisen popmusiikin välimaastossa ja osaa ympätä biiseihinsä räppiäkin. Kaikki kolme laulajaa pääsevät näyttämään Helixissä parastaan, mutta sillä loistaa myös rytmiryhmä: rumpali Morten Löwe ja basisti Johan Andreassen. Olof Mörckin kitarointi jää levyllä vähän vähemmälle, mutta soi kauniisti albumin limited editionin akustisessa bonusballadissa Say the word.

Luotu: 17.5.2019

Sataa säveliä

BaranBand: Mn bo to - KansikuvaKurdiveljesten Gian ja Marouf Majidin matka Iranista Suomeen on ollut pitkä, mutkallinen ja musiikintäyteinen. Kumpikin on opiskellut monipuolisesti musiikkia kotimaassaan ja eri puolilla Eurooppaa. Päädyttyään vihdoin samaan maahan veljekset jatkoivat lapsuudesta tuttua yhdessä musisointia, mutta nyt kypsempinä muusikkoina. Majidit halusivat yhtyeeseensä parhaita muusikoita, persoonallisuuksia, jotka kykenevät luomaan uutta elämää musiikkiin. BaranBandissa ja Mn bo to -levyllä soittavat Gian (laulu) ja Marouf (tar) Majidin lisäksi Lotta-Maria Pitkänen (viulu), Simo Kärki (basso), Ricardo Padilla (lyömäsoittimet, kitara) ja Esko Grundström (koskettimet, kitara, harmonikka). Kurdinkielinen sana baran tarkoittaa sadetta: puhdistavaa ja uutta luovaa.

Luotu: 3.5.2019

“Sukupolvensa kiistanalaisin säveltäjä”

Ferneyhough, Brian: La terre est un homme - KansikuvaBrittiläisen nykysäveltäjän Brian Ferneyhoughin teoksen La terre est un homme ensiesitys vuonna 1979 oli skandaali. Tarinan mukaan orkesteri sabotoi esitystä, koska inhosi hankalasti tulkittavaa, tiheää partituuria. Martyn Brabbinsin johtama BBC Symphony Orchestran esitys yli 30 vuotta myöhemmin sen sijaan nosti La terren yhdeksi viime vuosisadan lopun merkittävimmistä orkesteriteoksista. Ferneyhough kuuluu new complexity -koulukuntaan, joka hakee uusia monikerroksisia ja impulsiivisia tapoja säveltää perinteisen sarjallisuuden sijaan. La terre est un homme sisältää Ferneyhoughin tuotantoa 1960-luvulta 2010-luvulle. BBC Symphony Orchestran ja Brabbinsin lisäksi levyllä esiintyvät myös mm. Exaudi ja Ensemble Recherche.

Luotu: 23.4.2019

Onnellinen mies

Di Meola, Al: Opus - Kansikuva”I did not know if I could write being happy.” Al Di Meolan isoisä muutti Amerikkaan pienestä Cerreto Sannita -nimisestä kylästä Napolin läheltä. Lämmin vastaanotto herkisti suvun kotikylässä vierailleen kitaristin säveltämään sille omistetun kappaleen. Tyttärelle sävelletty kehtolaulu puolestaan laajeni kokonaiseksi sarjaksi: Ava’s dream sequence lullaby. Jokaisen Opus-levyn kappaleen taustalla on pieni tarina. Sävellyksiin ovat innoittaneet myös muun muassa Led Zeppelin ja perkussionisti Rhani Krija, joka myös soittaa levyllä. Di Meola kertoo levyn promovideolla, että Opus on nimenomaan ’sävellyslevy’. Säveltäminen on noussut hänen urallaan kitaransoiton varjosta rinnalle ja ohikin. Mikä parasta: taitavaa kitarointia ei silti tältäkään levyltä puutu.

Luotu: 8.4.2019

Suomenkielellä sensuellisti

Parkkonen, Pete: Pete - Kansikuva18-vuotias Pete Parkkonen sijoittui kolmanneksi Idolsin neljännellä tuotantokaudella vuonna 2008. Sittemmin hän on käynyt voittamassa sekä Tanssii tähtien kanssa että Tähdet, tähdet -kilpailun. Lavakarismaa ja laulutaitoa Parkkosella on riittämiin, mutta vielä ura ei ole lähtenyt parhaimpaan lentoonsa, isoja hittejä ei ole syntynyt. Oma genre on löytynyt suomenkielisestä soulahtavasta popmusiikista. Vuonna 2018 ilmestyneellä albumilla Pete on uusien kappaleiden lisäksi aiemmin sinkkuina julkaistuja kappaleita, muun muassa videona kohua herättänyt Kohta sataa. Parkkonen kertoo laulujen kertovan hänen kokemistaan ja elämistään hetkistä: ”Kaikki liittyy rakkauteen ja välittämiseen, myös tunteet vihasta suruun.”

Luotu: 25.3.2019

Välähdyksiä taivaasta

Arpeggiata: Himmelsmusik - KansikuvaChristina Pluharin perustama ja johtama vanhan musiikin yhtye L’Arpeggiata on aiemmin koetellut barokkimusiikin rajoja improvisoinneilla ja yhteistyöllä jazzmuusikoiden kanssa. Himmelsmusik-levyllä yhtyeen taitavat muusikot keskittyvät, ilman sivuaskelia, vähemmän tunnettuun 1600-luvun luterilaiseen musiikkiin, siis ennen Johann Sebastian Bachia sävellettyyn. Albumin säveltäjät ovat muuttaneet musiikiksi raamatun tekstejä ja ajan uskonnollista runoutta. Solisteina ovat loistavat sopraano Céline Scheen ja kontratenori Philippe Jaroussky. Levyn motto on lainattu virsirunoilija Paul Gerhardtilta: ”Kuinka kaunista musiikki taivaassa mahtaakaan olla, kun jo maallinen musiikki voi meidät niin lumota.”

Luotu: 8.3.2019

Juhlikaamme elämää!

Kuolemantanssi - kansikuvaKuolemantanssi on teemalevy, joka julkaistiin vuonna 2018 osana saattohoitokoti Terhokodin 30-vuotisjuhlavuotta. Levystä ei haluttu ”kokoelmaa synkkiä, itkuisia valituksia menetyksistä vaan päinvastoin kokoelma elämästä ja sen ilosta kertovia musiikkikappaleita”. Suurin osa mukana olevista kappaleista on tätä albumia varten tehtyjä, niistä Timo Kiiskisen Valon voimalla on erityisesti Terhokodille sävelletty. Viitasen Piiaa, Maria Ylipäätä, Olavi Uusivirtaa, Yonaa, Timo Kiiskistä, Samuli Edelmannia, Laura Närheä, Jukka Perkoa, Mikko Kuustosta ja Tuure Kilpeläistä säestää Kaihon Karavaani, jonka jäsenet ovat myös sovittaneet levyn laulut.

Luotu: 11.2.2019

Musiikkiuutuuksia Musiikkiuutuuksia

Kirjat, nuotit ja partituurit

1-7 / 310
4349544
Nuotti:Daily technical exercises:2019
Tekijä: Lang, Lang
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4369674
Nuotti:Two finger banjo:2019
Tekijä: Sheridan, Dick
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4382175
Nuotti:Suzuki organ school : volume 4:2019
Tekijä: Suzuki, Shinichi
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4382195
Nuotti:Easy guitar songbook:2019
Tekijä: Who
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4382197
Nuotti:Bill Monroe:2019
Tekijä: Monroe, Bill
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4382191
Nuotti:Video game music. Violin:2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4382194
Nuotti:Video game music. Clarinet:2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti

DVD- ja Blueray-levyt

1-7 / 52
4431555
DVD:Cover kotikaraoke vol. 7 (dvd):2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: DVD
4431556
DVD:Melhome karaoke 22, 40 karaokehittiä (dvd):2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: DVD
4350357
CD:Last call : live in Helsinki:2019
Tekijä: Remu, esittäjä
Vuosi: 2019
Aineistolaji: CD
4310448
CD:Meltdown : live in Mexico:2018
Tekijä: King Crimson, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD
4332575
CD:The 119 show : live in London:2018
Tekijä: Lacuna Coil, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD
4332342
DVD:Armistice day : live at The Domain, Sydney:2018
Tekijä: Midnight Oil, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: DVD
4350391
CD:Années de pèlerinage : première année Suisse ; Deux légendes : no. 2 St François de Paule:2018
Tekijä: Liszt, Franz säveltäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD

Uusia levyjä

1-10 / 692
4413842
CD:Syvä Sawo (cd):2019
Tekijä: Pirttikangas, Faarao
Vuosi: 2019
4421875
CD:A rock supreme:2019
Tekijä: Danko Jones, esittäjä
Vuosi: 2019
4421948
CD:Aika kulkee kulkuansa:2019
Tekijä: Kansa, Tapani, esittäjä
Vuosi: 2019
4421949
CD:Muistojen laulut:2019
Tekijä: Grön, Eino, esittäjä
Vuosi: 2019
4421951
4431586
CD:The people (cd):2019
Tekijä: MA Rouf
Vuosi: 2019
4431663
CD:Oceanum (cd):2019
Tekijä: Lucidity
Vuosi: 2019
4431682
CD:Wheel of fortune (cd):2019
Tekijä: Terrific Verdict
Vuosi: 2019
4431709
CD:Piano concerto:2019
Tekijä: Busoni, Ferruccio, säveltäjä
Vuosi: 2019