Useinkaan sitä ei muista, että passioita ovat säveltäneet muutkin kuin Bachit. Viime vuosisadalla syntyi upeat passiot muun muassa Krzysztof Pendereckiltä ja Arvo Pärtiltä. 2010-luvulla Jeesuksen kärsimystarinaan tarttui norjalainen Torbjørn Dyrud, jonka passio ei kuitenkaan tradition mukaisesti pääty Jeesuksen kuolemaan. Dyrud jatkaa tarinaa kuoleman valtakunnan kautta ylösnousemukseen. Libreton kielinä on käytetty monille tuttua englantia sekä latinaa, jota harvat ymmärtävät. Kielivalinnalla Dyrud kertoo omasta uskostaan: osaa siitä hän voi ymmärtään, osaa ei. Out of darkness -passion sanoma on: Elämä on ihmiskunnan valoa, ja me voimme nousta pois pimeydestä. Levyllä esiintyy Nidaros domkor johtajanaan Vivienne Sydnes.

Vexi Salmin mukaan tappiota tuottavan iskelmälevyn tekeminen 1970-luvulla vaati todellista lahjakkuutta. Albumijulkaisut ja C-kasettien yleistyminen olivat vauhdittaneet vuosikymmenen alussa suomalaisenkin äänitemyynnin hurjaan nousuun. Kansa kaipasi erityisesti iskelmämusiikkia ja tätä tarvetta vastaamaan syntyi useita nyt jo unohtuneita levy-yhtiöitä: Satsanga Records, JP-Musiikki, Overdisc, TopHits-FinnHits, Heliander Production. Viisiosainen Kadonneet iskelmät -sarja sisältää 250 pienten levymerkkien levytystä vuosilta 1973-1989 ja lähes kaikki niistä julkaistaan nyt ensi kertaa cd-muodossa. Kokoelma kertoo myös iskelmän kehitysvaiheista noina vuosikymmeninä, kuten 70-luvun humppabuumista ja 80-luvun suomirockin noususta.

Oxfordissa sijaitseva Bate Collection on yksi harvoista vanhojen soittimien kokoelmista, joka antaa soittajille mahdollisuuden tutustua soittimiin niitä soittamalla. Kun hollantilainen nokkahuilisti Peter Holtslag poikkesi museoon, kokoelman kuraattori ehdotti hänelle levyn tekemistä. Taltiointi dokumentoisi samalla kokoelman tärkeimpiä soittimia. Awakening princesses sisältää 1600- ja 1700-lukujen musiikkia soitettuna kuudella Ruususen unesta herätetyllä hauraalla, herkällä ja temperamenttisella nokkahuilulla. Soittimista kolme on valmistanut nokkahuilujen Stradivarius Peter Bressan, jonka tekemät huilut olivat myös parhaimmassa soittokunnossa.

Bağlama-virtuoosi Neşet Ertaş oli yksi Turkin rakastetuimpia muusikoita, jonka hautajaisiin kokoontui pääministerin johdolla 10 000 surijaa. 1970-luvun turkkilaisen rockin ohella Ertaş on turkkilais-hollantilaisen Altın Günin tärkein esikuva. Suurin osa yhtyeen Grammy-ehdokkuuden maailmanmusiikkisarjassa saaneen Gece-levyn kappaleista on poimittu hänen ohjelmistostaan. Ertaşin versiot olivat taidokkaan koristeellisia ja mietiskeleviä, mutta Altın Günin tyyli on jotain aivan muuta. Heidän musiikkiaan on kuvailtu psykedeeliseksi ”with a dirty blend of funk rhythms, wah-wah guitars and analogue organs". Yhtyeen omat saatesanat levylle kuuluivat: ”Tämä ei ole musiikkia, joka viettelee kuuntelijan: se vaatii huomiota.” Kyllä vaatii, mutta myös viettelee.

Linda Olssonin kirjassa toisen päähenkilön äidin mukaan Johannes Brahmsin 3. viulusonaatin (op108) Adagioon tiivistyy ”koko maailman kauneus”. Brahms oli perfektionisti, työsti sävellyksiään vuosikausia ja tuhosi mielestään epäonnistuneita osia. Esimerkiksi 3. viulusonaatin hän sävelsi alun perin kesällä 1886, testautti sen jälkeen sävellystä ystäviensä kamarimusiikki-illoissa ja hioi partituuria luokseen pyytämänsä viulistin kanssa. Vasta helmikuussa 1889 Brahms oli valmis esittämään teoksen julkisesti ja julkaisemaan sen nuotit. Periodisoittimien taitajat Tuija Hakkila (piano) ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch (viulu) soittavat Brahmsin kolme viulusonaattia ja muita kappaleita levyllä Sonatas for piano and violin on period instruments.

”En voinut kuvitella mitään parempaa kuin tallentaa päivällä levyjä mahtavien jätkien kanssa ja soittaa illalla mahtavia keikkoja.” Kitaristi Jarmo Nikku on 1970-luvulla alkaneen uransa aikana ollut mukana lähes 3000 levytetyllä kappaleella ja soittanut myös keikoilla Kirkan, Hectorin, Mikko Kuustosen ja lukuisten muiden tuttujen artistien kanssa. Soittouran alkuvuosien merkityksellisimpiä bändejä olivat Farout ja Broadcast. Yllättäen vasta 2019 ilmestyi Jarmo Nikun ensimmäinen soololevy Line by line, joka sisältää kitaravetoista fuusiojazzia ja progressiivista musiikkia. Suurin osa albumin kappaleista on Nikun omia sävellyksiä. Levyllä pääroolissa ovat Nikun lisäksi Jari Nieminen (kitara), Topi Kurki (rummut) ja Jari Heino (basso).

Suomalaiset pääsivät tutustumaan sähkömusiikkiin jo 1950-luvulla, kun radioyhtiöiden nauhavaihdon kautta Yleisradion kuulijoille esiteltiin muun muassa Stockhausenia. 1960-luvulla elektroakustiset kokeilut synnyttivät jännittäviä äänitehosteita kuunnelmiin ja uusia sävellyksiäkin. 1970-luvun alussa perustettiin Ylen kokeilustudio. Vuonna 1976 kaksi Ylen ääniammattilaista, nauhamusiikkia jo aiemmin tehnyt Antero Honkanen ja äänitehosteisiin erikoistunut Åke Anderson, valitsivat kahdeksan Reidar Särestöniemen maalausta ja tekivät niistä elektronisia kappaleita. Kuultuaan konsertin Love Recordsin Otto Donner halusi julkaista musiikin albumina. Reidarin sähköiset kuvat on uusintajulkaisu vuoden 1977 levystä.