Daily Mailin haastattelussa Michael Bublé kertoi poikansa syöpädiagnoosin saaneen hänet pohtimaan, mikä elämässä on tärkeintä. Voidakseen keskittyä perheeseensä hän aikoi lopettaa musiikkiuransa ja kyseinen haastattelukin olisi vihoviimeinen. Juuri ilmestynyt levy Love olisi se ”täydellinen albumi”, jonka ansiosta hän voisi lopettaa huipulla. Bublén manageri kuitenkin kiirehti pian kiistämään lopettamishuhut, ja onneksi niin ei ole käynytkään. Nimensä mukaan Love sisältää tuttuja romanttisia standardeja, joissa Bublé tekee sitä mitä parhaiten osaa ja joita tuskin kukaan muu nykyartisti kykenisi paremmin tekemään. Pehmeän sävykkäällä äänellään hän tulkitsee rakkautta: My funny Valentine, Unforgettable, When I fall in love, ym.

Fargossa, Pohjois-Dakotassa syntynyt Jonny Lang oli vain 15-vuotias tehdessään platinaa myyneen bluesalbumin Lie to me ja 17-vuotias, kun hänen seuraava levynsä Wander this world oli Grammy-ehdokkaana. Loistava kitaristi ja karhean lauluäänen omaava Lang on sittemmin paitsi julkaissut lisää palkittuja levyjä myös soittanut monien esikuviensa kanssa: Buddy Guy, B. B. King, Jeff Beck, Eric Clapton, vain muutaman mainitakseni. Lisäksi hän esiintyi Blues Brothers 2000 -elokuvassa ja vuonna 1999 Valkoisessa talossa. Vaikka hartaaksi kristityksi kääntynyt Lang on 2000-luvulla hidastanut hengästyttävää tahtiaan, energiaa ja soittamisen iloa riittää edelleen. Siitä on osoituksena vaikkapa vuonna 2017 julkaistu gospelmausteista bluesrockia sisältävä Signs.

Ranskalaisten säveltäjien tyypillinen reitti kulki 1800-luvulla Pariisin konservatorion opintojen ja Prix de Rome -kilpailun kautta opettajaksi. Albert Rousselin elämä kulki toisin. Vaikka hänen musikaalisuutensa huomattiin jo lapsena, hän liittyi 15-vuotiaana laivastoon ja vietti pitkiä aikoja Kaukoidässä, mm. Kiinassa ja levottomassa Siamissa. Roussel keskittyi musiikin opiskeluun ja säveltämiseen vasta aikuisena ja nousi yhdeksi maansa tärkeimmistä sotien välisen ajan säveltäjistä. Yan Pascal Tortelierin johtama BBC Philharmonic soittaa Suite in F ; Pour une fête de printemps ; Évocations -levyllä kaksi orkesteriteosta sekä kuoroteoksen Évocations, jota ovat innoittaneet paitsi laivastovuodet myös Intiaan suuntautunut häämatka.

Multi-instrumentalisti Jaan Wessman on tuttu kaikille tamperelaisille, jotka vähänkään seuraavat musiikkialaa. Mutta tuntematon lukuisissa kokoonpanoissa soittanut muusikko ei ole muuallakaan Suomessa: festivaalilavoja on koluttu Jonne Aaronin ja Palefacen yhtyeissä ja Tango for fourissa soitettu instrumentaalitangoa presidentinlinnassa. Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltassa hän musisoi Steve Vain kanssa. Syksyllä 2018 ilmestyi vihdoin Wessmanin hitaasti kypsytelty ensimmäinen soololevy None for the money, two for the show, jonka hän on kokonaan itse säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja lähes esittänytkin. Albumi on kokonaisteos, “46-minuuttinen piennäytelmä, joka kuuluisi kuunnella alusta loppuun kertaheitolla.”

1970-luvulla julkaistiin ronskeja kansanlauluja Isojen poikien ja Isojen tyttöjen laulukirjoissa ja pitkään luultiin, että sen enempää eroottista perinneaineistoa ei olisikaan. Kyllä on ja miksei olisi. Kun Kaustisen Kansanmusiikki-instituutin Jimmy Träskelin ryhtyi penkomaan tuhansia lauluja sisältäviä arkistoja löytääkseen lisää seksisävytteisiä lauluja, häntä auttoi aineistoa tallentaneen Erkki Ala-Könnin tapa merkitä roisit laulut hakusanalla ruokoton. Träskelin on julkaissut yhdessä Sampo Korvan kanssa kaksi albumillista eroottisia kansanlauluja: Turvalan uunilla ja muita lauluja sekä Turvalan uunilla 2 : lisää lauluja. Ukulelellä, huuliharpulla ja kitaralla itseään säestävän duon tulkinnat ovat suorasukaisia, mutta musikaalisen hienovaraisia.

Yhtenä varhaisimmista oopperoista pidetään Claudio Monteverdin Orfeota (1607). Mutta mitä musiikkimaailmassa tapahtui ennen sitä? Medici-ruhtinaat alkoivat 1500-luvulla kehittää hovista Firenzen kaduille levittäytyviä musiikkiesityksiä. Vuonna 1589 suurherttuan pojan häiden kunniaksi kaduilla juhlittiin useita viikkoja ja juhlat huipentuivat Girolamo Bargaglin näytelmään La pellegrina. Sen lavastus, koneistus, puvut, koreografiat sekä musiikki olivat niin upeita, että häikäistynyt yleisö unohti itse näytelmän. Paraatit ja tämä esitys avasivat tien draaman ja musiikin yhdistämiseen tavalla, josta kehittyi ooppera. Raphaël Pichonin perustama Pygmalion vie 1500-luvun Firenzeen levyllään Stravaganza d’amore! : the birth of opera at the Medici court.

Helix on ruotsalais-tanskalaisen Amaranthen ensimmäinen albumi, jossa yhtyeen perustajan Jake E:n on korvannut uusi laulaja, puhtaista miesvokaaleista vastaava Nils Molin. Molinin lisäksi yhtyeellä on kaksi muutakin vokalistia: kaunisääninen Elize Ryd sekä örinöistä vastaava Henrik Englund Wilhelmsson. Amaranthe liikkuu ruotsalaisella ammattitaidolla metallicoren, death metallin ja melodisen popmusiikin välimaastossa ja osaa ympätä biiseihinsä räppiäkin. Kaikki kolme laulajaa pääsevät näyttämään Helixissä parastaan, ja sillä loistaa myös rytmiryhmä: rumpali Morten Löwe ja basisti Johan Andreassen. Olof Mörckin kitarointi jää levyllä vähemmälle, mutta soi kauniisti albumin limited editionin akustisessa bonusballadissa Say the word.