Bağlama-virtuoosi Neşet Ertaş oli yksi Turkin rakastetuimpia muusikoita, jonka hautajaisiin kokoontui pääministerin johdolla 10 000 surijaa. 1970-luvun turkkilaisen rockin ohella Ertaş on turkkilais-hollantilaisen Altın Günin tärkein esikuva. Suurin osa yhtyeen Grammy-ehdokkuuden maailmanmusiikkisarjassa saaneen Gece-levyn kappaleista on poimittu hänen ohjelmistostaan. Ertaşin versiot olivat taidokkaan koristeellisia ja mietiskeleviä, mutta Altın Günin tyyli on jotain aivan muuta. Heidän musiikkiaan on kuvailtu psykedeeliseksi ”with a dirty blend of funk rhythms, wah-wah guitars and analogue organs". Yhtyeen omat saatesanat levylle kuuluivat: ”Tämä ei ole musiikkia, joka viettelee kuuntelijan: se vaatii huomiota.” Kyllä vaatii, mutta myös viettelee.

Linda Olssonin kirjassa toisen päähenkilön äidin mukaan Johannes Brahmsin 3. viulusonaatin (op108) Adagioon tiivistyy ”koko maailman kauneus”. Brahms oli perfektionisti, työsti sävellyksiään vuosikausia ja tuhosi mielestään epäonnistuneita osia. Esimerkiksi 3. viulusonaatin hän sävelsi alun perin kesällä 1886, testautti sen jälkeen sävellystä ystäviensä kamarimusiikki-illoissa ja hioi partituuria luokseen pyytämänsä viulistin kanssa. Vasta helmikuussa 1889 Brahms oli valmis esittämään teoksen julkisesti ja julkaisemaan sen nuotit. Periodisoittimien taitajat Tuija Hakkila (piano) ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch (viulu) soittavat Brahmsin kolme viulusonaattia ja muita kappaleita levyllä Sonatas for piano and violin on period instruments.

”En voinut kuvitella mitään parempaa kuin tallentaa päivällä levyjä mahtavien jätkien kanssa ja soittaa illalla mahtavia keikkoja.” Kitaristi Jarmo Nikku on 1970-luvulla alkaneen uransa aikana ollut mukana lähes 3000 levytetyllä kappaleella ja soittanut myös keikoilla Kirkan, Hectorin, Mikko Kuustosen ja lukuisten muiden tuttujen artistien kanssa. Soittouran alkuvuosien merkityksellisimpiä bändejä olivat Farout ja Broadcast. Yllättäen vasta 2019 ilmestyi Jarmo Nikun ensimmäinen soololevy Line by line, joka sisältää kitaravetoista fuusiojazzia ja progressiivista musiikkia. Suurin osa albumin kappaleista on Nikun omia sävellyksiä. Levyllä pääroolissa ovat Nikun lisäksi Jari Nieminen (kitara), Topi Kurki (rummut) ja Jari Heino (basso).

Suomalaiset pääsivät tutustumaan sähkömusiikkiin jo 1950-luvulla, kun radioyhtiöiden nauhavaihdon kautta Yleisradion kuulijoille esiteltiin muun muassa Stockhausenia. 1960-luvulla elektroakustiset kokeilut synnyttivät jännittäviä äänitehosteita kuunnelmiin ja uusia sävellyksiäkin. 1970-luvun alussa perustettiin Ylen kokeilustudio. Vuonna 1976 kaksi Ylen ääniammattilaista, nauhamusiikkia jo aiemmin tehnyt Antero Honkanen ja äänitehosteisiin erikoistunut Åke Anderson, valitsivat kahdeksan Reidar Särestöniemen maalausta ja tekivät niistä elektronisia kappaleita. Kuultuaan konsertin Love Recordsin Otto Donner halusi julkaista musiikin albumina. Reidarin sähköiset kuvat on uusintajulkaisu vuoden 1977 levystä.

Iranilaissyntyinen cembalisti Mahan Esfahani soitti joitakin Fitzwilliam virginal bookista löytämiään kappaleita jo ensimmäisessä solistikonsertissaan ollessaan vielä opiskelija. Häntä viehätti niihin sisältyvä intensiivinen voima. Myöhemmin hän perehtyi ajan säveltäjiin syvemmin ja alkoi tuntea syntyneensä soittamaan juuri tätä musiikkia. Hän kertoo, miten esimerkiksi heksakordifantasiat vavisuttivat koko ruumista ja hänen on ollut pakko soittaa ne ulos systeemistään ollakseen toimintakykyinen ihminen. Virginalisteilla tarkoitetaan Elisabetin ja Jaakon aikaisia kosketinsoitinsäveltäjiä, tunnetuimpina John Bull ja William Byrd. Esfahani soittaa heidän lisäkseen muitakin englantilaisia virginalisteja levyllään The passinge mesures.

Tunisialainen AMMAR 808 esittelee itsensä Facebookissa tähtienväliseksi sotilaaksi, joka etsii matalinta mahdollista bassoa ja tiukinta groovea. Maghreb United on AMMAR 808:n mielessä pitkään muhinut projekti, joka alkoi toteutua, kun hän kiertueellaan tapasi kolme vahvaa mieslaulajaa: Mehdi Nassouli (Marokko), Sofiane Saidi (Algeria) ja Cheb Hassen Tei (Tunisia). AMMAR 808:n mukaan levyn musiikissa on läsnä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus: ”the past with now and the future with now”. Yhtä lukuun ottamatta levyn laulut ovat kansansävelmiä. Kun AMMAR 808:n syntetisaattori ja elektroniset soittimet yhdistyvät perinnesoittimiin ja traditionaaliseen lauluun, syntyy vastustamattoman mukaansatempaavaa rytmimusiikkia

Sergei Rahmaninovin Etudes-tableaux-pianosarjat (op33, op39) ovat säveltäjän itseluoma genre: ”visuaalisten ärsykkeiden” inspiroimia sävelrunoja. Alexander Skrjabinin viimeinen pianosonaatti (Nro 10, op170) on mystinen ja eksentrinen teos, jota säveltäjä itse kutsui hyönteissonaatiksi: ”hyönteiset ovat auringosta syntyneitä, ne ovat auringon suudelmia”. György Ligetin pianoetydejä pidetään 1900-luvun lopun tärkeimpinä pianokappaleina, häntä innoittivat mm. afrikkalaisen Aka-heimon musiikki ja M. C. Escherin kuvataide. Sergei Prokofjevin 8. pianosonaatti on hänen kolmesta ”sotasonaatistaan” viimeinen, sävyltään lyyrinen ja sovitteleva. Kiinalaissyntyinen virtuoosi Yuja Wang soittaa teokset konsertissa taltioidulla levyllään The Berlin recital.