Vinkit - uutuudet

1-7 / 324

Juhlikaamme elämää!

Kuolemantanssi - kansikuvaKuolemantanssi on teemalevy, joka julkaistiin vuonna 2018 osana saattohoitokoti Terhokodin 30-vuotisjuhlavuotta. Levystä ei haluttu ”kokoelmaa synkkiä, itkuisia valituksia menetyksistä vaan päinvastoin kokoelma elämästä ja sen ilosta kertovia musiikkikappaleita”. Suurin osa mukana olevista kappaleista on tätä albumia varten tehtyjä, niistä Timo Kiiskisen Valon voimalla on erityisesti Terhokodille sävelletty. Viitasen Piiaa, Maria Ylipäätä, Olavi Uusivirtaa, Yonaa, Timo Kiiskistä, Samuli Edelmannia, Laura Närheä, Jukka Perkoa, Mikko Kuustosta ja Tuure Kilpeläistä säestää Kaihon Karavaani, jonka jäsenet ovat myös sovittaneet levyn laulut.

Luotu: 11.2.2019

Vangeliksen jalanjäljissä

Zimmer, Hans: Blade runner 2049 - kansikuvaBlade runner 2049 on jatko-osa vuoden 1982 kulttielokuvalle Blade runner. Uuden elokuvan blade runnerina seikkailee Ryan Gosling, mutta mukana on myös alkuperäisen elokuvan sankari Harrison Ford. Säveltäjäksi suunniteltiin aluksi räppäri El-P:tä ja sitten Jóhann Jóhanssonia, mutta ohjaaja Denis Villeneuve halusi kutenkin jotakin erilaista, enemmän ensimmäisen elokuvan kehutun, Vangeliksen säveltämän musiikin kaltaista. Vain muutama kuukausi ennen ensi-iltaa soundtrackin säveltäjiksi kiinnitettiin kaksi elokuvamusiikin konkaria: Hans Zimmer ja Benjamin Wallfisch, jotka hakivat Vangelis-soundia mm. käyttämällä Yamaha CS-80 -syntetisaattoria. Blade runner 2049 -soundtrackilla tunnelmaa luovat myös Frank Sinatra ja Elvis Presley.

Luotu: 25.1.2019

Princen holvista

Prince: Piano & microphone 1983 - kansikuvaThe Vault (holvi) on vuonna 2015 kuolleen Princen arkisto, josta alkaa pikkuhiljaa putkahdella julkaisuja. Materiaalia siellä riittää: tuhansittain taltioituja ottoja, kasettejakin noin 8000. Ensimmäinen ennenjulkaisematon äänitys oli huhtikuussa 2018 singlenä julkaistu Nothing compares 2 U ja syksyllä 2018 ilmestyi ensimmäinen arkistomateriaalia sisältävä albumi. Piano & a microphone 1983 on tuhansien kasettien joukosta löytynyt 35 minuuttia kestävä, yhtenä ottona Princen kotistudiossaan tekemä äänitys. Sessio sisältää versioita hänen aiemmin ja myöhemmin levyttämistään kappaleista, mukana lyhyt hahmotelma Purple Rainista, sekä covereita, kuten ihailemansa Joni Mitchellin A case of you.

Luotu: 11.1.2019

Tanhusvengiä

Spelarit: Patriarkaalinen kausi - kansikuvaSuomalainen kansanmusiikki svengaa ja keinuttaa ihan ilman mitään maailmanmusiikkivaikutteitakin. Sen todistaa esimerkiksi ”liikuttavaa musiikkia” soittava Spelarit, joka perustettiin vuonna 1982 alun perin tanhusäestyskokoonpanoksi. Sittemmin tanhusäestys on jäänyt toissijaiseksi, vaikka yhteistyö Helsingin pitäjän tanhuujien kanssa jatkuukin. Uusmaalainen Spelarit on löytänyt oman lokeronsa kansanmusiikkigenressä suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta pelimannimusiikista. Patriarkaalinen kausi sisältää yhtyeen ohjelmistoa viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Musiikki on viuluvetoista, mutta jousien lisäksi mukana ovat myös harmooni, ruotsalainen säkkipilli ja nyckelharpa.

Luotu: 31.12.2018

Sukupolvet kohtaavat taiteessa

Sviridov, Georgi: Otšalivšaja Rus - KansikuvaVenäläinen Dmitri Hvorostovski (1962-2017) tapasi säveltäjä Georgi Sviridovin (1915-1998) vuonna 1994, kun hän esitti Moskovassa Sergei Jeseninin (1895-1925) runoihin sävelletyn laulusarjan Otšalivšaja Rus (Russia cast adrift). Erityisesti omien sävellystensä suhteen vaativa Sviridov tykästyi heti nuoreen baritoniin ja myös Hvorostovskille työskentely jo iäkkään säveltäjän kanssa muodostui merkittäväksi vaiheeksi hänen elämässään. Yhdellä viimeisimmistä levyistään Dmitri Hvorostovski toteutti säveltäjän toiveen laulusarjan orkestroinnista. Sen teki Jevgeni Stetsiuk, joka sovitti teokseen sinfoniaorkesterin lisäksi kansanmusiikkiyhtyeen. Levyllä Russia cast adrift niitä johtaa Constantine Orbelian.

Luotu: 14.12.2018

Täällä ei häslätä

Primer, John: Ain’t nothing you can do! - Kansikuva”There is no messing around here.” John Primerin ja Bob Corritoren toinen yhteinen albumi Ain’t nothing you can do! on tiukkaa, klassista Chicago bluesia. Ja kuinka ei olisi, kun kyseessä on kaksi bluesin modernia legendaa? Primer on soittanut soolokitaristina mm. Muddy Watersin, Willie Dixonin ja Magic Slimin yhtyeissä, huuliharpisti Corritoren soittohistoriassa puolestaan vilisee sellaisia nimiä kuin Bo Diddley, Pinetop Perkins ja Ike Turner. Molemmilla on tietysti myös vaikuttava sooloura. Levy on omistettu kolmannelle levyllä soittaneelle bluesin sankarille, pianisti Barrelhouse Chuckille, joka ehti kuulla levyn masterin ennen kuolemaansa.

Luotu: 30.11.2018

Sisua ja säveliä

Wolff, Walter: Music for piano, cello and violin - KansikuvaSuomenruotsalainen Walter Wolff kanavoi musiikillisen luovuutensa klassisen musiikin säveltämiseen jouduttuaan vuonna 2012 luopumaan pianonsoitosta ja samalla kansainvälisestä urasta jazzpianistina. Sonata for cello & piano on hänen ensimmäisiä kamarimusiikkiteoksiaan ja se kuvaa niitä tunnemyrskyjä, joita Wolff koki noina aikoina: vihaa ja turhautumista, mutta myös taisteluhenkeä ja suomalaista sisua. Sävellys sisältyy levylle Music for piano, cello and violin, jolla voi vahvojen tunteiden lisäksi kuulla myös vaikutteita jazzista. Levyllä soittavat Gabi Sultana (piano), Tomas Nuñez-Garcés (sello) ja Marel Junge (viulu) esiintyivät myös Wolffin debyyttisävellyskonsertissa vuonna 2016.

Luotu: 16.11.2018

Musiikkiuutuuksia Musiikkiuutuuksia

Kirjat, nuotit ja partituurit

1-7 / 238
4341302
Kirja:Japanilainen musiikki Samuraiden sävelistä J-poppiin:2019
Tekijä: Lehtonen, Lasse, kirjoittaja
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Kirja
4342339
Kirja:Kuhmon Kamarimusiikki : 50 ihmeellistä kesää:2019
Tekijä: Koivisto, Juhani
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Kirja
4348450
Kirja:Mitä on musikaalisuus?:2019
Tekijä: Nurmi, Mikko, kirjoittaja
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Kirja
4349544
Nuotti:Daily technical exercises:2019
Tekijä: Lang, Lang
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti
4345402
Kirja:Vasas flora och fauna Noter och texter och bilder:2019
Tekijä: Björkas, Mattias, kirjoittaja
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Kirja
4349548
Nuotti:Classical : 16 pieces for elementary pianists:2019
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Nuotti

DVD- ja Blueray-levyt

1-7 / 48
4350357
CD:Last call : live in Helsinki:2019
Tekijä: Remu, esittäjä
Vuosi: 2019
Aineistolaji: CD
4298196
CD:Broken skies outspread wings:2018
Tekijä: Hackett, Steve, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD
4280740
CD:Down down & dirty at Wacken:2018
Tekijä: Status Quo, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD
4332341
Blu-ray:Armistice day (Blu-ray):2018
Vuosi: 2018
Aineistolaji: Blu-ray
4273703
DVD:Cover karaoke. Vol. 5, Mennään naimisiin:2018
Vuosi: 2018
Aineistolaji: DVD
4289695
CD:Living the dream:2018:Deluxe edition.
Tekijä: Uriah Heep, esittäjä
Vuosi: 2018
Aineistolaji: CD
4350273
DVD:Symphonic terror (dvd+2 cd) : live at Wacken 2017:2018
Tekijä: Accept
Vuosi: 2018
Aineistolaji: DVD

Uusia levyjä

1-10 / 665
4350367
CD:Usvaa putkeen:2019
Tekijä: Nurmio, Tuomari, esittäjä
Vuosi: 2019
4369469
CD:Karkumorsian:2019
Tekijä: Miljoonasade, esittäjä
Vuosi: 2019
4350311
CD:Kettu kellohameessa:2018
Tekijä: Baric, Maija, säveltäjä
Vuosi: 2018
4393641
CD:Kallio Calibro (cd):2019
Tekijä: Kallio Calibro
Vuosi: 2019
4393639
CD:Live at the Marquee 1969 (cd):2018
Tekijä: Mayall, John
Vuosi: 2018
4393640
CD:Joys and solitudes (cd):2019
Tekijä: Avishai, Yonathan
Vuosi: 2019
4393643
CD:Quasi tango (cd):2019
Tekijä: Sole Azul
Vuosi: 2019
4393644
CD:The arctic (cd):2019
Tekijä: Berghäll Triality
Vuosi: 2019
4393645
CD:Trio tapestry (cd):2019
Tekijä: Lovano, Joe
Vuosi: 2019
4393647
CD:That's right! (cd):2019
Tekijä: Million Dollar Tones
Vuosi: 2019