Lue, katso, kuuntele Lue, katso, kuuntele

Elokuvarakkautta

Teoksen kansikuvaMihin filmiromanssien lumovoima perustuu? Millainen on hyvä rakkauselokuva?   Markku Soikkeli esittelee tietokirjassaan Rakkauselokuvan käsikirja (2018) paitsi filmiromanssien historiaa ja lajeja, myös sitä, millä keinoin katsojan tunteisiin pyritään vaikuttamaan elokuvakerronnan ja estetiikan avulla. Esimerkiksi musiikilla on merkittävä rooli tunteisiin vetoavassa rakkauselokuvassa. Ensisuudelmat, petokset, traagiset rakkauskertomukset, rikokset ja monet muut rakkauselokuvien teemat tulevat käsitellyiksi perusteellisessa teoksessa.

Rakkauselokuvan käsikirja on vakuuttava ja asiantunteva selvitys filmiromanssien historiasta 1930-luvun lähtien. Kirjassa käydään läpi erilaisia tyylilajeja komediasta melodraamaan. Esimerkkeinä on satoja tunnettuja elokuvia, kuten Humiseva harju, Tuulen viemää, Rakasta jos uskallat, Uneton Seattlessa, Amélie, Eyes Wide Shut ja Rakkautta ennen aamua. Samoin kirjassa tutustutaan rakkauselokuvien näyttelijöihin aina Marilyn Monroesta alkaen.

Kirjan kiinnostavinta antia on elokuvien tarkastelu aikansa ilmiöinä. Kullekin ajalle ominainen henki näkyy myös filmiromansseissa ja esimerkiksi naisen asema, tasa-arvo ja soveliaiksi katsotut asiat heijastuvat elokuviin. Toisaalta taas samoja teemoja ja tyylikeinoja käytetään elokuvissa yhä uudelleen nykyaikaan sovittaen.

Rakkauselokuvan käsikirja sopii luettavaksi paitsi filmihulluille, myös kenelle tahansa, jostakin filmiromanssista joskus lumoutuneelle katsojalle. Kannattaa huomioida, että kirjaa lukiessa katsottavien elokuvien lista sen kuin pitenee pitenemistään.

Kirjailijakohtaamisia Kirjailijakohtaamisia

Lainatuimmat

1-10 / 500
4330005
Kirja:Rottasankari:2019
Tekijä: Jokinen, Seppo, kirjoittaja
4325838
Kirja:Sotaleski:2019
Tekijä: Mustonen, Enni, kirjoittaja
4424522
Kirja:Tasaista tahtia, Katajamäki:2019
Tekijä: Kivelä, Anneli, kirjoittaja
4327076
Kirja:Kultahäkki:2019
Tekijä: Läckberg, Camilla, kirjoittaja
4318975
Kirja:Opettajatar:2019
Tekijä: Tuominen, Pirjo, kirjoittaja
4210127
Kirja:Rouva C:2018
Tekijä: Rytisalo, Minna, kirjoittaja
4319119
Kirja:Huonossa seurassa:2019
Tekijä: Sten, Viveca, kirjoittaja
4122734
Kirja:Lyödyn laki:2018
Tekijä: Jokinen, Seppo, kirjoittaja
4194013
Kirja:Tuntematon Kimi Räikkönen:2018
Tekijä: Hotakainen, Kari, kirjoittaja
4318984
Kirja:Korppikuningas:2019
Tekijä: Griffiths, Elly, kirjoittaja

Viimeksi arvioidut

3593865
Kirja:Perusratsastus:2014:[2. uud. p.].
Tekijä: Pulliainen, Annamiina
201987
Kirja:Konsulit : Travnikin kronikka:1962
Tekijä: Andrić, Ivo
194749
Kirja:Toukokuun kreivi : romaani:1992
Tekijä: Hurme, Birgitta
4443953
Kirja:New dark age : technology and the end of the future:2019:Paperback edition.
Tekijä: Bridle, James, kirjoittaja
4455209
Kirja:Book love:2019
Tekijä: Tung, Debbie, sarjakuvantekijä
4431414
Kirja:Seven ways to build resilience:2019
Tekijä: Johnstone, Chris, kirjoittaja
184114
Kirja:Elämä ja kohtalo:1984
Tekijä: Grossman, Vasili
4406229
E-äänikirja:Aleppon kirjuri:2019
Tekijä: Falk, Markus, kirjoittaja
4399543
E-kirja:Aleppon kirjuri:2019
Tekijä: Falk, Markus, kirjoittaja
4325846
Kirja:Aleppon kirjuri:2019
Tekijä: Falk, Markus, kirjoittaja
4319111
Kirja:Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista:2019
Tekijä: Moriarty, Liane, kirjoittaja
4405697
Kirja:Kenraaliharjoitus:2019
Tekijä: Härkönen, Anna-Leena, kirjoittaja

E-kirjat ja e-äänikirjat E-kirjat ja e-äänikirjat

Kirjautuminen PIKI-kirjastokortilla.

Tutustu nykyrunouteen Tutustu nykyrunouteen

Tanssiva karhu -kirjallisuuspalkinto, tunnuskuva, Yle

Tanssiva karhu -runopalkinto täyttää 25 vuotta

Tanssiva karhu on Ylen oma runouspalkinto, joka on jaettu jo vuodesta 1994. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin suomalaista ja kirjallisesti korkeatasoista runoutta. Yle jakaa vuosittain myös Kääntäjäkarhu -palkintoa parhaalle käännöskokoelmalle. Palkinto-ehdokkaat julkistetaan tänä vuonna 9.5. ja voittaja palkitaan Kajaanin runoviikolla heinäkuussa.

Tutustu nykyrunouteen -haaste!

Yleisradio haastaa sinut nyt tutustumaan nykyrunouteen. Lue jokin palkinnon saanut teos ja kerrro omasta lukukokemuksestasi. Lisää Ylen verkkosivuilla