Suosituksia aiheittain: Rakkaus ja romantiikka

1-10 / 12

Mitä uutta rakkausrintamalla?

Kesällä on ihanaa heittäytyä romantiikan vietäväksi.

Luotu: 25.3.2019

Seksuaalivähemmistöt kirjallisuudessa

Seksuaalivähemmistöjen kuvaus kaunokirjallisuudessa on yleistynyt, mutta lukijan voi olla edelleen vaikea tietää, mihin kirjoihin tarttua, jos haluaa käsiinsä tarinoita muista kuin heterosuhteista. Seuraavien suosituskirjojen henkilöissä on edustettuina seksuaalisuuden monimuotoisuus, mutta myös teosten tarinat ovat runsaan vaihtelevia. Joukossa on itsensä etsimistä, historiallisia muutoksia ja yhdessä jaettua tasaista arkea.

Luotu: 20.7.2017

Hyväntekijöitä ja anteliaita auttajia

Joulukuu on lahjojen antamisen aikaa. Kaikkien lahjojen ei kuitenkaan tarvitse olla konkreettisia – joskus suurin lahja voi olla sellainen, jota antaja ei ehkä edes tiedä antavansa. Tällaisista tarinoista kertovat seuraavat kirjat.

Luotu: 29.11.2016

Suurin on rakkaus

Suuret rakkauskertomukset kietoutuvat lähes poikkeuksetta johonkin traagiseen.

Luotu: 23.1.2015

Erilainen rakkaus

Tästä löydät lukemista rakkaudesta sen kaikissa olomuodoissa, mukavana vastapainona perinteiselle kesäromanssien ja kartanoromantiikan täyteiselle rakkauskirjallisuudelle ja -elokuville.

Luotu: 26.6.2014

Se ihana kutke!

Viisi näkökulmaa rakkauteen.

Luotu: 12.6.2014

Kaunokirjallisia häitä

Lue, miten monella tavalla voivat fiktiiviset häät sujua

Luotu: 9.6.2014

Rakkaudesta klassiseen tapaan

Rakkaudesta on kirjoitettu kaikkina aikoina. Rakkausromaanien klassikoiden tarinat eivät ole vain ajanvietettä tai kevyttä kesälukemista, vaan usein tunteellinen tarina kertoo paljon muustakin. 

Luotu: 9.6.2014

Rakkautta ja romantiikkaa

Mikäpä saisi paremmin arjen unohtumaan kuin kunnon rakkaustarina.

Luotu: 4.6.2014

Paras kotimainen rakkausromaani

Kysyimme 2014 PIKI-verkkokirjastossa, mikä on mielestäsi paras kotimainen rakkausromaani.  Vastauksia saimme 23. Katso mikä romaani sai eniten ääniä.

Luotu: 4.6.2014