Näyttämöllä

Juha Jokela: Mobile Horror (2003)

“Tuolla ilmassa liikkuu jotain bittejä ja ihmiset lataa kännyköihinsä huuhaata ja tyhmiä vitsejä ja tikku-ukon näköisiä kuvia. Ja me yritetään täällä uskotella ittellemme ja muille, et se on tärkeetä. Eikä se oo yhtään mitään! Mä ajattelin, että se ois kunniakasta. Et mä teen töitä sen puolesta, et sillä, mitä ihmiset ostaa näihin kapuloihinsa, et sillois ees joku sielu.”

Juha Jokela kertoo näytelmäkirjan esipuheessa Mobile Horrorin lähtökohdista, ideoinnista ja muokkautumisesta. Huoneteatteri Jurkka tilasi Jokelalta kesällä 2001 komedian tai farssin, jossa olisi enintään neljä näyttelijää ja kestoltaan korkeintaan kaksi tuntia. Näytelmän ajatuksena oli kuvata sen hetkistä yhteiskunnallista tilannetta, sillä Huoneteatteri Jurkan hallituksen puheenjohtaja Pasi Lampelan ja Jokelan mielestä suomalainen teatteri oli unohtanut nykyajan käsittelyn.

Näytelmän kohteena on kolmen hengen it-firma, joka suunnittelee viihteellisiä sisältöjä mobiililaitteisiin. Mobile Horror heijastaa humoristisesti markkinatalouden ja pehmeämpien arvojen, jopa idealismin yhteentörmäystä, ja tarkastelee arvopohjaisen yrittämisen mahdollisuutta.

Sirkku Peltola: Pieni raha: Vanhanaikainen näytelmä (2009)

”Ilse: Nämä ovat nuorten ja vahvojen ihmisten aikoja. Mutta sen pitemmälle en ajattele. Leskeneläkkeellä ajatellaan vain lyhyitä hetkiä ja niitäkin useimmiten taaksepäin ja hyvin tarkkaan valikoiden.
Äiti: No, juu.
Ilse: Silti sanon, että Jason ei pärjää, kun Äidistään aika jättää. Yksin ei pärjää.
Äiti: Ei kukaan ihan yksin.”

Sirkku Peltolan näytelmä Pieni raha tuo näyttämölle lapsekkaan aikamiespoika Jasonin, hänen äitinsä ja naapurin Ilsen. Näytelmän edetessä tarinaan liittyvät pikkurikollinen Mikke ja hänen tyttöystävänsä Vanessa. Näytelmä kantaesitettiin lokakuussa 2009 Tampereen Työväen Teatterin Kellari-teatterissa. Pieni raha on kiertänyt useissa teattereissa ensiesityksen jälkeen.

Pieni raha on nimetty vanhanaikaiseksi näytelmäksi. Määritelmä pitää hyvin paikkansa. Alun lempeä huumori sammuu dramaattisesti näytelmän lopussa. ”Kronks, kronks, piip, piip ja kaksi seteliä” taukoaa hälytysajoneuvon loisteessa.

Heini Junkkaala: Olipa kerran minä: Narsistin kootut totuudet (2015)

“Kirjailija: Mun ajatukset ei kulje ilman yleisöä, mä en saa sanaa suusta, en lausetta paperille. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, sumuselta ilman todistajaa, ihmisten katseita.”

Heini Junkkaalan näytelmä Kansallisteatterille esitettiin ensimmäisen kerran marraskuussa vuonna 2015. Ohjaajana oli Milja Sarkola. Olipa kerran minä käsittelee narsismia. Junkkaala vyöryttää näyttämölle julkisuuden henkilöitä kuten Jari Sarasvuo, Mika Myllylä, Jussi Parviainen ja joukkoon päätyy myös Jeesus sekä Breivik. Päähenkilönä on kuitenkin Kirjailija, joka asettaa yleisön eteen sekä itsensä että erään ystävänsä.

Junkkaalan näytelmän aihe on kiehtova. Teema laajenee yhteiskunnalliseksi. Elämmekö liiallisen itsetietoisuuden, ulkonäkö- ja yksilökeskeisyyden, kilpailun ja julkisuuden maailmassa? Kysymyksiä, joita Olipa kerran minä antaa pohdittavaksi.

Laura Ruohonen: Sotaturistit (2009)

”Allen: Mä olen alkanut ajatella, että ehkä pahuus onkin vaan jonkinlaista mielikuvituksen puutetta. Että ne, jotka ei pysty itse mitään tuntemaan eikä kuvittelemaan, niiden on pakko pistää toiset kärsimään ja katsella vierestä, että itsestä tuntuisi edes joskus joltain.”

Ruotsalainen höyryalus M/S Linköping on matkalla elokuussa 1854 seuraamaan Oolannin sotaa. Huviristeilyllä on sotaturisteja, jotka ovat tuohtuneita risteilyn hinta-laatu -suhteesta. Hyvien sotanäyttämöpaikkojen saanti huolestuttaa myös muutamia. Taistelunäytöksestä myöhästyminen olisi erittäin ikävää. Eräille sotaturismi on bisnestä. Esimerkiksi herra Svensson tekee sotamuistoesineillä kauppaa. Laura Ruohosen Sotaturistit-näytelmässä kuolemasta ja sodasta on tehty viihdettä. Sotaturistit on sysimusta komedia meidän läheisriippuvaisesta suhteesta ääritilanteisiin, kuolemaan ja kärsimykseen.

Sotaturistit sai Suomen Näytelmäkirjailijaliiton vuoden 2008 parhaan kotimaisen näytelmän Lea-palkinnon. Palkinto jaetaan tekstin perusteella. 

Reko Lundán: Aina joku eksyy (1999)

”Liisa: Kun ei oo trauman traumaa niin aurinkokin paistaa kirkkaalta taivaalta. Ostetaan valkotiilihuvila Nöykkiöstä, otetaan vaimo filologilinjalta ja pannaan lapset montessorikielikylpytarhaan - ”

Reko Lundánin näytelmä esittää Vehmanen/Rinne -sukujen suunnistusta elämän rasteilla 1950-luvulta 1990-luvulle. Toisinaan käy kuten Tuomo Vehmanen sanoo tulevan vaimonsa Irmelin kysymykseen Tuomon suunnitteleman suunnistuksen vaikeudesta: ”Son ninku elämäss. Ain joku eksyy.” Lundánin teos on koominen ja traaginen. Tekstin huumori keventää kannustavasti teoksen vakavaa aihepiiriä. Näytelmän prologi on nimetty: Sukulaiset tulevat tunteineen, ja tosiaan Reko Lundán avaa pehmeästi suvun ja perheen tarvetta, kauheutta, vaatimuksia ja lohtua. 

Anna Krogerus: Kuin ensimmäistä päivää (2008)

Anna Krogeruksen vuonna 2007 Kajaanin kaupunginteatterissa kantaesityksen saanut näytelmä ei valitettavasti ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Kuin ensimmäistä päivää kuvaa työelämää ja tässä tapauksessa vanhainkodin, anteeksi - vanhusten hoitokodin maailmaa. Säästöjä pitää saada vaikka leikkaamalla käsin kuolleiden asiakkaiden potilastietoja koneellisen silppurin sijasta. Määräaikaiset työsuhteet, työvuorojen venyminen, epäpätevän, väliaikaisen henkilökunnan käyttö, aikuisten vaipan täyttöasteen tehot tai empatian puute hoidettavia kohtaan koettelevat työntekijöiden ja erityisesti perushoitaja Ritvan jaksamista.

Kuin ensimmäistä päivää on inhimillinen ja ironinen teos. Ritvan kiihtynyt monologi näytelmän lopussa on koskettava, näkemyksellinen ja puhdistava. Anna Krogeruksen näytelmä on hieno arvojen kyseenalaistajana ja yhteiskunnallisuudessaan. 

Paavo Westerberg: Mahdolliset maailmat (2016)

”Helena: Olihan sulla se hetki siellä metroasemalla. Olisithan sä sillon voinu valita toisin?”

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Antti täyttää 45 vuotta. Hänen syntymäpäiväjuhlissa vieraat keskustelevat aikakoneleikistä, eli menneisyyden hetkistä, jotka toisenlaisilla valinnoilla olisivat muuttaneet tulevaisuuden. Antilla on valkoisen paperin kammo, avioliitto takkuaa ja suhde näytelmäkirjailijatyttäreen on haastava. Menneiden valintojen miettiminen herättää muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Nyky-Antti kohtaa Nuoren Antin. Kun näytelmän kirjoittaminen on jäissä, teatterinjohtaja ehdottaa Antille Strindbergin Kuolemantanssin ohjausta.

Paavo Westerbergin näytelmä käsittelee mahdollisten maailmojen lisäksi teatterin totuudellisuutta ja näyttelemisen omaelämäkerrallisuutta. Tuleeko teatterin imeä tekijöidensä muistoista materiaali, jotta se kohtaisi yleisön? Onko se ainoa keino rikkoa neljäs seinä, saada yhteys katsojiin?

”Antti: Mä vaan joskus mietin, että miten tää lähimmäisten käyttäminen materiaalina. Onko taideteos vapaa siitä moraalista, joka meidät muuten ympäröi? Oikeuttaako taide meidät tekemään henkisiä ruumiinavauksia lähimmäisistämme ja julkistaa ne?”

Saara Turunen: Broken Heart Story (2011)

”Kirjailija: Ole niin kiltti. Haluan vain kirjoittaa. Muuten häviän kokonaan. Kaikki käy, voimme unohtaa kapitalismin ja kuoleman jos vain autat minua.”

Kirjailijan Sielu on kadonnut. Kirjailijan ja hänen Sielunsa yhteiselo ei ole ollut aivan vaivatonta. Viimeisen riidan jälkeen Sielu häipyi. Jostakin kantautuu outoa ääntä. Onneksi äidin tuoman imurin melu peittää sen.

Saara Turusen näytelmä Broken Heart Story esittää kysymyksiä. Saako vakavalla naiskirjailijalla olla hempukka sielu? Mitä tarkoittaa olla itsenäinen ja vapaa nainen? Voiko rakastaa? Mistä on luovuttava taiteen vuoksi? Ja onko populaarikulttuurissa ketsuppia koskaan liikaa? Broken Heart Story on kaipaava, minuuden rajoja miettivä ja herkän absurdi teos.

Pasi Lampela: Kenraali ja Casanova (2016)

"Sprengtporten: Tarinan?
Casanova: Ei ole suurta tarinaa ilman rakkautta. Eikä suurta rakkautta ilman menetystä.
Sprengtporten: Ja tällainen tarina, mitä iloa siitä on?
Casanova: Se opettaa teidät ymmärtämään itseänne. Ymmärtämään naista. Elämää."

Kenraali Yrjö Maunu Sprengtporten tapaa Giacomo Casanovan Teplitzin kylpylässä Böömin kuningaskunnassa 1700-luvun lopulla. Casanova on päätynyt Böömiin kreivi Waldsteinin kirjastonhoitajaksi. Casanova esittelee Sprengtportenille markiisitar De Bois'n. Kolmikko on eräänlaisessa välitilassa. Casanova kirjoittaa muistelmiaan, Sprengtporten kipuilee epämääräisen asemansa vuoksi ja markiisitar De Bois etsii itseään, uutta naisena olemisen tilaa.

Pasi Lampelan näytelmäteksti on selkeää ja sujuvaa, lähes hengästyttävää. Teos käsittelee viitteellisellä tasolla teatteria, näyttelemistä, tarinoita ja rooleja. Pakettiin on lisätty myös rakkautta, komiikkaa ja draamaa.

Kenraali ja Casanova -näytelmä perustuu historiallisiin tapahtumiin (vrt. Casanova ja Sprengtporten: kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet). Sprengtporten ja Casanova ystävystyivät Teplitzissä, joka sijaitsee nykyisessä Tšekissä.

Teatterissa

Mihail Bulgakov: Teatteriromaani

”Istuin alastomana lakanaan kietoutuneena ja kirjoitin näytelmää. Mitä pitemmälle pääsin sitä vaikeammaksi työ kävi. Rasiani oli jo ajat sitten vaiennut, romaani oli sammunut ja virui elottomana, tavallaan epämieluisanakin. Värikkäät olennot eivät liikkuneet pöydällä, kukaan ei tullut auttamaan. … Alkoi sataa, tuli elokuu. Silloin sain Miša Paninilta kirjeen. Hän kyseli näytelmästä. Minä kokosin rohkeuteni ja yöllä keskeytin tapahtumien kulun. Näytelmässä oli kolmetoista kuvaelmaa.”

Teatteriromaani kuvaa kirjailija Sergei Leontjevitš Maksudovin yritystä tehdä näytelmäsovitus esikoisromaanistaan Musta lumi. Moskovassa sijaitseva Riippumaton Teatteri on hankkinut esitysoikeudet romaaniin ja sen näytelmäsovitukseen. Maksudov lumoutuu täysin näyttämötaiteesta. Teatteria johtava Ivan Vasiljevitš vaatii itsevaltaisella otteella muutoksia Mustan lumen sovitukseen. Maksudovilla on vaikeuksia hyväksyä näitä näytelmän teemaan hänen mielestään soveltumattomia korjauksia.

Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksessa leijuva absurdi ote näkyy pieninä pilkahduksina myös Teatteriromaanissa. Mihail Bulgakov kirjoitti keskeneräiseksi jääneen kirjan vuosina 1936-1937. Teosta pidetään omaelämäkerrallisena.

Ingmar Bergman: Fanny ja Aleksander (1982)

Ingmar Bergmanin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Fanny ja Aleksander käsittelee monitasoisesti teatteria. Tarinan lapset Fanny ja Aleksander Ekdahl menettävät isänsä. Äiti Emelie avioituu uudelleen piispa Edvard Vergeruksen kanssa. Aleksanderin mielikuvitukselliset kertomukset ärsyttävät isäpuolta, joka rankaisee poikaa valehtelusta.

Elokuvassa kuvattu Ekdahlin perhe omistaa teatterin ja osa perheenjäsenistä myös näyttelee tai on näytellyt teatterissa. Kuvakulmat, sommittelu ja näyttelijöiden poistuminen elokuvanäyttämöltä muistuttavat teatterista. Katsoja istutetaan seuraamaan esityslavaa. Bergmanin värikäs kuvasto viittaa nukketeatteriin, rooleihin, lavastukseen, tarpeistoon ja toisiin näytelmiin. Fanny ja Aleksander on Ingmar Bergmanin komea kunnianosoitus teatterille, tarinoille ja mielikuvitukselle.

Juha Hurme: Volvo Amazon (2007)

”Mantila: Nää välipäivät on niin raskaita. Ehtii surra niin vitusti. Näyttämö on mahtava pakopaikka. Tai turvapaikka. Hypit ja huudat sopimuksen mukaan, elämästä on jäljellä pelkkä hyvä kohina… Mitä sä syöt?”

Volvo Amazon on Juha Hurmeen esikoisproosateos, tai sanoisiko sekoitus proosaa ja näytelmää eli näytelmäromaani. Volvo Amazon voi olla myös muistelmateos Paimion pojan lapsuus- ja nuoruusvuosista. Toisaalta romaanissa luodaan apuraha-anomuksen paineessa uutta näytelmää nimeltään Volvo Amazon. Osa kuvailusta ja replikoinnista keskittyy Yövieraat-ryhmän teatterikiertueisiin. Kuulostaako sekavalta? Teos on sitäkin, mutta myös leikkiä, huumoria, historiaa, kirjallisuutta ja kauniita, hiottuja ajatuksia taiteen tekemisestä. Valloittava sekoitus!

Alejandro G. Iñárritu: Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)

Riggan Thomson on Birdman-supersankarielokuvillaan maineeseen noussut hiipuva Hollywood-näyttelijä. Uraansa jatkaakseen Thomson on siirtynyt New Yorkiin ja Broadway-näyttämölle. Riggan Thomson aikoo kunniahimoisesti sekä ohjata että näytellä sovittamansa käsikirjoituksen Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Birdman kuvaa Thomsonin näytelmäesityksen vaiheita harjoituksista ensi-iltaan.

Muutos Hollywoodista Broadwaylle tuottaa monenlaisia paineita entiselle Birdmanille. Kun roolit on jaettu, onko niistä mahdollista päästä eroon? Entä median antamista leimoista?

Alejandro G. Iñárritun ohjaama ja käsikirjoittama draama Birdman keräsi vuonna 2015 neljä Oscaria: parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen ja kuvauksen palkinnot.

Eeva Kemppi & Maria Säkö: Q: Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin (2016)

Eeva Kemppi ja Maria Säkö ovat haastatelleet ison joukon entisiä ja nykyisiä q-teatterilaisia ja koonneet mm. muistitietoon perustuvasta lähdemateriaalista, lehtikirjoituksista, tallenteista ja arkistolähteistä Q-teatterin historiaa 25 ensimmäiseltä vuodelta. Kirja käsittelee näytelmien muovautumisprosesseja, teatterihistoriaa, teatteriammattilaisten työtä, taidenäkemyksiä ja niiden muutoksia, ja myös q-teatterilaisten henkilökohtaisia kokemuksia ja muistoja.

Q: Skavabölen pojista Karpar Hauseriin koukuttaa lukijan. Teatteriryhmän intensiivisyys ja himo taiteen tekemiseen tuntuu tekstin läpi. Q-teatterissa ohjannut Erik Söderblom sanoo kirjassa: ”…Vallankumouksen tekeminen muistuttaa esityksen tekemistä. Ensi-ilta on sota. Jokaisella esityksellä pyritään muuttamaan maailmaa. Jos taide ei ole kumouksellista, niin se ei ole mitään. Jos teatteri ei palvele muutosta, se on vain näyttelijöiden uranrakennusprojekti ja narsismin rakennusalusta.”

Q oli alkujaan Antti Raivion teatteri. Hän johti, ohjasi ja kirjoitti. Raivion perintö on seurannut teatterin mukana. Yhdessä tekeminen, vuorovaikutteisuus ja ammatillinen kehittyminen ovat jääneet osaksi Q:n tunnusmerkistöä. Kempin ja Säkön teos innostaa tutustumaan laajemmin Q-teatterin tuotantoon.

Aleksi Salmenperä: Häiriötekijä (2015)

Häiriötekijän tarinoissa kokoonnutaan mielikuvitusystävän hautajaisiin, kalevalainen jäsenkorjaaja, jokapaikanhöylä ja todellinen tee se itse -mies kohtaa Piggy Knights -possusovellusta suunnittelevan it-nörtin, asuntoesittelyssä asiakas alkaa kuulla ääniä ja saa langanpäästä kiinni, Musiikkitalon oppaalla on huono päivä ja kaveriporukan businessluokan Floridan matka ei aivan lähde lentoon.

Häiriötekijä-elokuva pohjaa Q-teatterin samannimiseen näytelmään. Jani Volanen, Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka ja Eero Ritala kirjoittivat alkuperäisen näytelmän, jonka pohjalta Aleksi Salmenperä, Jani Volanen ja Samu Heikkilä tekivät käsikirjoituksen elokuvaan. Häiriötekijä koostuu kymmenestä eri tarinasta, ja komedian nimi on todellakin enne. Sketsit ovat häiritsevän pimeitä ja samalla mielettömyydessään hauskoja. Katsoja ei välty pahoinvoinniltakaan. Häiriötekijä soveltuu oudon huumorin ystäville.

Christopher B. Balme: Johdatus teatteriin (2015)

Christopher B. Balmen Johdatus teatteriin on yleisteos teatteritieteestä ja teatterintutkimuksesta. Teos toimii oppaana teatterin syvempään kokemiseen ja ymmärtämiseen. Ensimmäinen osa avaa teatteriesityksen koostumusta eli näyttelijöitä, esiintyjiä, yleisöä ja tilaa. Toisessa osassa käsitellään sitä, mitä teatteritieteessä on tutkittu ja miten. Kohteena ovat teatterin teoriat sekä historialliset että nykyaikaa lähestyvät, teatterihistoria, teksti, esitysanalyysi, musiikkiteatteri ja tanssiteatteri. Viimeinen osa esittelee soveltavaa teatteria ja teatterin suhdetta muihin medioihin. Johdatus teatteriin -teosta voi käyttää myös teatterialan moninaisten teemojen hakuteoksena. Lukujen lopussa on kirjallisuutta käsitellystä aiheesta.

Balmen kirja antoi ummikolle kiinnostavia näkymiä teatteritaiteeseen. Se tutustutti draaman jälkeinen teatteri -termiin, soveltavan teatterin pedagogisiin ja terapeuttisiin mahdollisuuksiin, erilaisten teatterikäsitysten historiallisiin juuriin ja näytelmätekstien kapinallisuuteen tai toisaalta uskollisuuteen, jatkumoon.

Eila Ilenius: Näyttelijän yökirja (2018)

"Mielenkiintoista salapoliisityötä näyttelijän työ parhaimmillaan on!"

Eila Ileniuksen Näyttelijän yökirja valottaa näyttelijän työpäiväkirjojen kautta roolien muovautumista ja työprosesseja. Teos sisältää työpäiväkirjaotteiden lisäksi näytelmäarvosteluja. Ilenius tarkastelee mukaansatempaavasti näyttelijän työtä, sitä miten esittäjä, toimija kehittää ja kehittyy vuorovaikutuksessa yleisön, ohjaajan ja ryhmän kanssa. Rooli edellyttää tutkimista ja ajatustyötä. "Ei miten, vaan ketä esitän!" Työprosesseissa eritellään esitettävän hahmon motiiveja, tunteita ja niiden heijastusta lauseissa, liikkeissä, teoissa ja tilanteissa.

Yökirjassa näkyy myös epäily riittävyydestä, onnistumisen, tekemisen ja oppimisen ilo, sekä taistelu tasapainon löytämiseksi työssä, jossa minuus on väline.

Katso myös

Ismo Loivamaa (toim.): Suomalaisia näytelmäkirjailijoita 1
Riitta Vaismaa (toim.): Suomalaisia näytelmäkirjailijoita 2
Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehti

Linkkejä

Tampereen Teatterikesä

Marjo Hietikko, Tampereen kaupunginkirjasto, 08/2018