Runoilijoiden rajanylityksiä proosan puolelle on nähty viime vuosina yhä useammin. Jukka Viikilän Akvarellejä Engelin kaupungista, Sinikka Vuolan Replika ja Ville Hytösen Jumalankoirat ovat muutamia teoksia, jotka ovat ujuttaneet runoutta valtavirtaan. ”Romaani on oikeastaan ainut myyvä kirjallisuudenlaji, joten se on hyvä pakkaus salakuljettaa lyriikkaa isommalle lukijakunnalle”, sanoi Finlandia-palkittu Jukka Viikilä. Nobel-palkinnollaan myös muusikko, lauluntekijä ja runoilija Bob Dylan rikkoi kaunokirjallisuuden rajoja.

Kokeellista runoutta

Juha Siro: Babel - Tampereen runot

"68.
William Burroughs ampui vaimonsa, häntä kiehtoivat aseet (ehkä se oli kylmän metallin kosketus, ylemmyydentunne) vahinko sattui Meksikossa 1951, juovuksissa ja leikin varjolla. Syyllisyys kuristi kirjailijaa kuolemaan asti eikä hän voinut kuin kirjoittaa joka päivä säilyttääkseen järkensä.

Toimittaja kertoo miten oli tavannut Burroughsin 80-luvulla tämän ainoaksi jääneellä Suomen-kiertueella: ”Junassa Helsingistä Tampereelle kysyin monia nykyajan piirteitä kirjoissaan ennustaneelta Burroughsilta myös cut-up, eli leikkaa ja liimaa -kirjoitusmetodista.  -Me elämme c u t - u p i s s a. Tuossa ikkunassa maisema vaihtuu koko ajan. Samalla me keskustelemme tässä ja kuulemme katkonaisesti mitä ihmiset vieressämme puhuvat. Näemme mainoksia ja pohdimme ehkä, mitä söisimme tänään. Sekalaiset informaatiot leikkaavat lakkaamatta ja hallitsemattomasti toisiaan.”

Babel koostuu runoista, jotka kuvaavat tällaista sekalaista informaatiota, toistoa ja sekoittunutta puhetta, lauseita, viitteitä ja lainauksia. Teos rakentuu runoista, joita on 365. Viimeinen runo on tekstitön, tyhjä tila. Piste. Pysähdys. Uuden (vuoden) aatto?

Kristian Blomberg: Puhekuplia

”Fly Swatter 1:1000 -lätkän © keskellä on jonkinlainen yöperhosen mentävä aukko. Jos sattuu kärpänen olemaan juuri siinä paikalla, niin saattaa selvitä.” Runoon on liitetty tuotekuva.

Blomberg antaa Puhekuplia-kokoelmassaan lukijalle vaihtoehtoisia runoreittejä. Lukija voi valita teoksen tai runon kulun, lukijasta tulee osittain tekijä. Puhekuplia on esimerkki visuaalisen runouden lajityypistä. Visuaaliset merkit, muodot, keskustelevat sanan ja kirjainten kanssa, ja sanasta tulee kuva.

Vesa Haapala: Kuka ampui Ötzin?

”Ei kukaan mene Jumboon huvikseen, siellä shopataan. Kun viisihenkinen perhe shoppaa, ruokakasseja on 4-5, vaatekasseja saman verran, ja jos mukaan tarttuu kodinkone, huonekalu tms., ei siinä perusfarkku riitä! Mietittiin tätä Sellon parkkihallissa, kun se on selkeästi alimitoitettu ja aina ruuhkainen. Jumbo: parkkitilaa enemmän, ostostilaa enemmän. Ympärillä oleva asutus ei ole haitannut suunnittelua.”

Vesa Haapalan Kuka ampui Ötzin? on koottu runoista, proosasta, proosarunoista, lehtijutusta ja infografiikasta. Kokoelman kuvittajana on Markus Pyörälä ja hänen kuvituksensa ovat oleellinen osa teosta. Nuoren Voiman vuoden 2017 runousnumerossa Anna Helle kirjoittaa artikkelissaan kokeellisen nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta. Kuka ampui Ötzin? tihkuu mehevästi yhteiskunnallisuutta.

”Saksalaistutkijat ovat huomanneet, että miesten elinikä pitenee, jos he elävät nuorempien naisten kanssa, jotka tekevät heille ruoat ja katsovat lasten perään. Vaikka vaimoni ei luonnehdi minua samoilla määreillä kuin Minna Haapkylä Hannu-Pekka Björkmania - sydämellinen, älykäs, karismaattinen - ei se vähennä onnellisuuttani. Lopuksi toivoisin, että maamme keskimääräinen onnellisuusaste olisi saavuttanut pysyvän 70 prosentin huippunsa, mutta vaikka lukema hieman heittelisi, ei sen väliä.”

Harri Nordell: Hajo

”Mikämikäpuu, Käpyjen punainen luu, Sarasade sarasade, Uni ja kivimantteli, Mikämikäpuu, Käpyjen punainen puu”

Harri Nordellin Hajo ei ole helposti lähestyttävä teos. Vastaan tulee sanoja, joita ei tunnista. Tulisiko tarkistaa sanakirjasta? Onko Hajo merkitysten hajoamista? Vai olemmeko runouden ytimessä, kun Nordellin Hajo rikkoo traditioita ja rakenteita sanan tasolla?

”Tuhkavalosta hajoavin sormin poimin sinut ikäväni, vielä on aika siemenelle, vielä on aika nimelle.”

Paperi T: post-alfa

”…mulla ei ole mitään paperi t:tä vastaan ihan kivalta tyypiltä vaikuttaa tähänastinen tuotanto ei silti oikein anna innostuksen aiheita runokokoelmalle otaksun että samanlaisia kässäreitä tulee joka viikko mutta tekijä ei vaan ole paperi t no kohta se nähdään voin olla ihan väärässäkin meille ei tullut tyypin käsistä kynnys kritikoida esikoinen oikeasti kriittisesti olennaisesti kasvaa kun ennen ensimmäistäkään runoa jamppa on jo nostettu jalustalle suomiräpin pentti saarikoski…”

Paperi T tunnetaan rap-artistina ja DJ:nä. Paperi T:n Malarian pelko -albumi palkittiin Teosto-palkinnolla vuonna 2016. post-alfa on hänen ensimmäinen runoteoksensa. Ote on kokoelman takakannen liepeessä olevasta runosta. post-alfa saattaa olla itseironialla väritetty teos, mutta paikoin kokoelma hylkii kyynisyyttä ja antaa lukijalle väläyksiä Paperi T:n sanoitustaiteesta, ja herkästä, virkistävästä runopoikamaisuudesta.

Asetelma

Maria Matinmikko: Valkoinen

”Hiljaisuus ei tule eikä mene. Se leijailee ja kannattelee. Olenko oppinut puhumaan, kirjoittamaan ja kävelemään: onko suojaa, onko enää vihollistakaan?”

Valkoinen voitti Yleisradion Tanssiva karhu -runouspalkinnon vuonna 2013. Maria Matinmikon Valkoinen on teos, joka huojuttaa. Kielikuvat ovat selkeitä, hetkellisesti. Ja sitten yhtäkkiä leijun ymmärtämättömyyden avaruudessa. Uppoan ja nousen pintaan. Tarraudun rationaalisuuden hippusiin ja menetän ne. Kellun kielessä. Valkoinen selkeytyy vähitellen kokoelman lähestyessä loppuaan, runojen muodon vaihtuessa lyhyestä pidempään proosarunouteen.

Maria Matinmikko: Musta

Musta on jatkoa Matinmikon Valkoiselle. Musta on määritelty fragmentaariseksi romaaniksi. Jos Valkoinen oli kellumista, niin Musta on osaltaan maata, maatuvaa, juurevaa. Teoksen viisi ensimmäistä katkelmaa on otsikoitu Ruumis-nimekkeellä, kuten myös lopun viimeinen katkelma. Näiden välissä on sisällys. Lehmä-tarina esimerkiksi kuvaa poikimista. Kuvaus on kaikkea muuta kuin eteerinen, eritteitä valuu ja kipu kuuluu. Lopulta syntyy sonnivasikka, joka on jo kuollut.

”…tunnen kipusi, sillä minullakin on ruumis, kuitenkaan emme voi jakaa kipua, taidan tuntea sen silti, tunnetko?”

Maria Matinmikko: Värit

Värit on Maria Matinmikon asetelman, trilogian viimeinen osa. Värit voitti sekä Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon että Nihil Interit -runoyhdistyksen jakaman runouspalkinnon 2017. Teosta on kuvattu kaleidoskooppimaiseksi. Lisäisin kuvailuun psykedeelinen-määritelmän eli kuten Kielitoimisto sanan täsmentää: voimakkaan epätodellisen aistivaikutelman synnyttävä. Värit jatkaa asetelmaa avoimuudella, mahdollisuudella. Maria Matinmikon runouden rajattomuus on äärettömän virkistävää.

"Runokolibri. Jähmettynyt mikä. Verkoston tuntemiseen kuluu paljon elämää ja kaikki kotieläimet. Mennä mökkiin ja tulla mökistä? Jotain sellaista."

Kirjoita runo

Tommi Parkon toimittama opas runouden kirjoittamiseen ja lukemiseen koostuu artikkeleista. Runoutta avaavat runoilija ja esseisti Jukka Koskelainen, runoilija ja Tuli & Savu -runouslehden entinen päätoimittaja Kristian Blomberg, runoilija Juha Kulmala, runoilija ja kuvataiteilija Tiina Lehikoinen ja runoilija ja kirjoittamisen ohjaaja Miia Toivio sekä runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko.

Parkon toimittama opas antaa työkaluja ja näkökulmia runon kirjoittamiseen. Samalla se kiinnittää lukijan huomion siihen, mitä myös runoja nautiskelevan tulisi nähdä runoudessa. Onko runous tuoretta? Miten arvottaa vaikkapa visuaalisia runoja? Ja sitten se aikaa vievä ohje ja edellytys runouteen eli vain lukemalla runoutta, oppii ymmärtämään runoutta, ja tekemään runoutta.

Uutta runoutta

Olli Sinivaara: Purkautuva satama

"Eikä kukaan tule kertomaan, tule tule jo kertomaan, mikä kertomus, historiasta, tästä, tästä halusta on oikea, oikea versio, tapahtuneesta ja tapahtumattomasta, tulee aina niin myöhään, että kaikki ovat kuolleet, kaikki tuomarit, heidän ajatuksensa, pöytäkirjan ulkopuolella."

Olli Sinivaaran Purkautuva satama on niukka teos. Sivuja on kokoelmassa 43. Niukkuuden tunne ei perustu ainoastaan sivumäärän vähäisyyteen, vaan sanojen käyttöön. Sanojen, jotka ovat värejä. Turkoosi, vihreän eri sävyt, keltaisen, kullan, oranssin sävyt muuntuvat, esiintyvät yhä uudelleen, jopa kannen reunamilla. Kokoelman värit kertovat luonnonkierrosta ja ajan kulusta. Purkautuvassa satamassa on leimahduksia myös ihmisten kierrosta, historiasta kuten teoksen nimikkorunossa: "...Historian enkeli näkee meidät, me näemme sen reikäiset siivet, mutta katsomme toistemme ohi, silmämme ovat liiaksi eri aikakausilta: toiset täynnä satelliittien värejä, toiset hautautuneet mustavalkoisen valokuvan mykkään kajoon."

Saila Susiluoto: Metropolis

Metropolis on Saila Susiluodon kahdeksas runokokoelma. Metropolis on tosiaan kokoelma, sillä teoksessa on visuaalisia runoja, proosarunoja ja runorunoja. Metropolis alkaa epilogilla: "... Samaa taivasta ihmiskunta oli katsonut vuosituhannet, samaa arpisena kohoavaa linnunrataa, kantanut tarinaa alkuperästä, siitä miten seitsemän sisarta lähti seitsemään suuntaan, mutta kahdeksas toisaalle. Silloin, kauan sitten he halasivat tienristeyksessä, kukittivat toisensa, asettivat päähän seppeleen, vannoivat että kantavat tarinat, kertomukset läpi vuosituhansien kuin kalliin kruunun. Ehkä se oli juuri kahdeksas joka unohti jotain. Kenties me kasvoimme juuri tästä suvusta, unohdimme mekin: että jos alkuperä on yhteinen, täytyy lopunkin olla."

Teos tuntuu imevän energiaa maailmankaikkeudesta, syleilevän sitä. Susiluodon runot palaavat myös maanpinnalle. Kokoelma käsittelee ihmisyyden rujoja puolia ja samalla ihanteellisuutta. Karun ja korkealentoisuuden liitto monipuolistaa osaltaan runokokoelmaa. ”Riittävän puhdasta ei tule, ruumis tahraa aina vaatteet, kaupunki lumineitsyt, valkoiset pitsipuut…”. Metropolis tuntuu teokselta, johon pitää palata yhä uudelleen.

Johanna Venho: Saaren runot

”…harvoin jaksoin ihmiseksi laittautua, se söi voiman kuten kilpailu, ihmismaailmassa, aina huomasin, kovat pohkeet, etäälle jäävät sanat, minä, minä, ei kosketuksella väliä, mutta näkyykö hyvin, ja tukka? juoksu itseä nopeammin, ja ihmiset, pilkkaa ja kiveä, ystävä jättää mainitsematta nimeni, kun laskee mikä kannattaa…”

Johanna Venho vie Saaren runot -kokoelmalla suojaan, turvaan, hetkeen, saareen. Meillä on menneisyys ja ehkä tulevaisuuskin, mutta tunnemmeko tai tulisiko sanoa koemmeko nykyisyyttä? Pääsemmekö pakoon, tähän hetkeen? Nuoruuden idealismi elää muistoissa. Kokemus kovettaa. Onneksi meillä on saari. Saaren runot on Johanna Venhon viides runokokoelma.

”Ei mikään ole ennallaan kun ihon alle on päässyt pimeää ja joka usko on suo, olin kai viaton ja nyt viallinen, mutta syy runoon, sen jäljessä kupliva vana, kaukaa rannalta kuuluu naurua, pari hopeasuomua, kuivuu kämmenelle.”

Virpi Vairinen: Ilmanala

"...vaatii erityistä luonnetta olla ottamatta rahaa sieltä missä sitä on, vaatii erityistä luonnetta ymmärtää että jonkun ongelma on tämä, erityistä luonnetta että toisten ei ollenkaan..."

Virpi Vairisen Ilmanala heijastaa taloutta ja yhteiskuntaa kriittisellä otteella. Vairisen kokoelma sisältää visuaalisia runoja. Teoksen rakennetta on muokattu, ja siitä puuttuu mm. sivunumerointi, eikä runoja ole nimetty. Ilmanalan tuntuma on ironinen, mustan huumorin sävyttämä. Erityisesti innostuin runosta, jossa elämän osakekurssit on sijoitettu taulukkoon, nousuineen ja laskuineen: "epämääräinen levottomuus +1,83%, kokemus jokapäiväisyyden mielekkyydestä -0,12%, sen unohtaminen, mitä todellisuudessa ostaa, kun ostaa jotakin -1,89%, perhesuhteet tuotantosuhteina - enkä puhu vain lisääntymisestä -0,49%...".

Lavarunoutta

Helsinki Poetry Connection: Lava-antologia

Lavarunous on paluuta runouden juurille, sillä onhan runous historiallisesta näkökulmasta ollut ensisijaisesti suullisesti esitettyä. Poetry Jam- ja Open Mic-iltamat ovat olleet Helsinki Poetry Connection -kollektiivin toimintaa ja tuotantoa vuosien ajan. Avoimeen mikrofoniin on saanut tarttua jokainen, jolla on ollut omaa tekstiä esitettävänä. Tyylilaji on vaihtunut älykkörunoudesta spoken wordiin, räpistä laululyriikkaan. Lava-antologiaan on koottu tekstejä uusilta kyvyiltä ja sanataiteen vakiintuneilta taitajilta. Kokoelmassa on huiman laaja tarjonta.

Erkka Mykkänen kirjoittaa Lava-antologiaan sisältyvässä artikkelissaan Äsken, nyt ja  - mitäs sit?: ”…open miceissa, kuten Poetry Jameissäkin, on aidosti tervetulleeksi toivottava ilmapiiri, eikä avoinna ole vain mikki vaan tunnelma, mielet, juontajan ja yleisön. Tämä on alettu viime aikoina eri tuuteista tunnustaa, mutta asia ansaitsee korostuksensa, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikki järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt kyllä toitottavat avoimuuttaan, mutta yleensä se on vain teoreettista. Pois voi sulkea niin monella tavalla. Mutta HPC on auki. En keksi yhtään runoilijaa, joka ei todennäköisesti tuntisi itseään hyväksytyksi noustessaan lavalle.”

Runoja läheltä

Tuija Välipakka: Uutisia!

Tuija Välipakan Uutisia! välittää runsaasti visuaalisuutta. Osa kokoelman runoista on visuaalisia runoja, ja lopun Seitsemän tornia -runokokonaisuus on kuvitettu värillisin valokuvin ja Facebook-tykkäyssymbolein. Jääkuvioita 1-2 toistaa sanoja ja lauseita kauniilla rytmillä. Henkilökuva on asetettu artikkelin muotoon. Henkilökuva esittelee naisen, äidin ja vaimon, joka on "luonut terapeutteja häiritsevän läheiset suhteet" tyttäriinsä. Ironia välkkyy välillä. Välipakka antaa tilaa myös vakaville aiheille, esimerkiksi Aivan kuin näkisin sinut siinä 1-5 -runossa: "...minun yksinäisyyteni  ja sinun yksinäisyytesi on punos, joka ei kierry köydeksi..." Uutisia! on vaihteleva teos. Kokoelman nimi kuvastaa sisältöä erittäin onnistuneesti. Tuija Välipakka asuu Tampereella ja toimii mm. Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja.

"...Olen lakannut erottamasta tuttuja kasvoja oudoista, vastaantulijat näyttävät epämääräisen tunnistettavilta kuin päivittäissarjan näyttelijä ruokakaupassa: tervehdin, ja häpeä lyö kasvoille kuten vääräuskoisen siunaus, mutta ei se miksikään muutu, että tehtävämme täällä on tehdä toinen ihminen olevaksi. Voitko olla." 

Kristiina Wallin: Valon paino

”Jokaisessa kuvassa on: olipa kerran. Tulee koskaan väistymätön imperfekti.”

Kristiina Wallinin Valon paino on kertomus tyttären surutyöstä isän kuoltua. Kertomus, joka on koottu runoista. Valon paino kuvaa vaikuttavasti surun prosessinomaisuutta ja kokoelman kertomuksellinen muoto tukee tätä. Rakenne kannattelee sisältöä. Wallinin runoissa suru läpäisee, pysäyttää ajatukset, hetket. Suru ympäröi surijan, nousten välillä pintaan kuten kipu, aikanaan kuitenkin vetäytyen.

”vastustamatta niin kuin aallot ovat niin kuin raajat olisivat (pakottomasti) niin kuin ajatukset tai ainavihanta metsä ainapalavat varikset kuin ilmassa lepattavia kukkia, terälehtien pyräh - -
tämä(kin)
havainto keskeytyy   m e r i  s y k ä h t ä ä .”

Runoutta käsittelevät aikakauslehdet

Tuli & savu: runouslehti
Nuori Voima on Suomen vanhin kirjallisuuslehti. Lehdessä on kerran vuodessa teemanumerona runous.

Linkit:

Annikin Runofestivaali 2018

Digitaalisen ja kokeellisen runouden sivusto: Nokturno.fi

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkeli Poetry Slam- eli lavarunokilpailuista

Verkossa ilmestyvä Jano-lehti

Kirjasammon Kirjan taajuudella -podcast aiheena Proosan runoutta, runoilijoiden proosaa

Runopakka - Nihil Interitiltä uusi työkalu luovan kirjoittamisen opetukseen

Varisto - Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana: Susinukke Kosolan kolmas runoteos

Marjo Hietikko, Tampereen kaupunginkirjasto, 04/2018