Juttuja Juttuja


Söpöä ja pörröistä

Meillä kaikilla on – tunnustimmepa tai emme – jokin asia, joka saa meidät lässyttämään ja lepertelemään. Hömelö hymy loistaa kasvoillamme ja sisällemme leviää lämpimänpehmoinen ja hattaranhöttöinen olo.

Mikä sinusta on söpöyden huippu? Aika monesta pienet vauvat ovat ihan vastustamattomia (ainakin silloin, kun ne eivät karju naama violettina). Eläinten vauvat ne vasta suloisia ovatkin, melkein lajista riippumatta. Minusta on melkein mahdotonta ohittaa vaikkapa koiranpentua ilman, että ainakin sisäisesti hieman kujertelen. Toisaalta olen puhunut pehmoisia myös ikkupikkuiselle, noin lyijykynän pituiselle ja paksuiselle vauvakyylle, vaikka sen myrkky on ihan yhtä sähäkkää, kuin aikuisellakin. Hätistin kyyn pois metsäpolulta. Mustikanvarpujen joukkoon luikerreltuaan se kääriytyi noin tukkapompulan kokoiselle kerälle ja sähisi minulle! Miten lutuista!

Söpöys ja ihanuus on hyvin henkilökohtainen asia. Hämähäkkiharrastajasta oma lemmikki on ”söpö ja pörröinen”, vaikka hämähäkkikammoisesta karvakinttuinen ja kahdeksansilmäinen otus tuskin on suloinen. Miniatyyrikokoiset asiat, kuten vaikkapa nukkekotiin tehdyt pikkiriikkiset reinotossut ovat sööttejä, toisaalta pienoismalliharrastaja voisi närkästyä, jos hänen rakentamaansa tarkkaa 1/35 kopiota brittiläisestä Super Conqueror -panssarivaunusta sanoisi söpöksi.

Toisen ihana on toisen kamala – ja toisin päin. Siksi on kohteliasta olla sanomatta mistään hyi tai yäk tai tui tai iik.

Teoksen kansikuva Teoksen kansikuvaJapanilaiset ovat söpöyden asiantuntijoita. Sinäkin voit lisätä söpöyttä elämään vaikkapa virkkaamalla amigurumin. Sana amigurumi tulee japanin kielen sanoista ami ja nuigurumi, jotka tarkoittavat virkkausta tai neulomista ja pehmolelua. Se voi esittää eläintä, ihmishahmoa, satuolentoa tai vaikka jäätelötikkua tai leivonnaista. Miltä kuulostaisi sushi-kaulahuivi tai repusta roikkuva minipanda? Näppärä ehtii tehdä vielä pienen maskotin vaikkapa ystävänpäivälahjaksi.   

 

 

 

 

Teoksen kansikuvaHolly Webb on Readingissa, Englannissa asuva lastenkirjailija, jonka teoksissa seikkailee toinen toistaan hellyttävämmät kissan- ja koiranpennut. Kansikuvat ovat kuin karkkia ja niitä voi käydä ihastelemassa vaikkapa kirjailijan kotisivuilla.

Teosten kansikuvat John ja Jennifer Churchman  ovat tehneet söpön kuvakirjasarjan Lumikukasta ja sen kavereista. Bäätöntä menoa -kirjassa Lumikukka -niminen orpokaritsa, joka sairastuu ja saa toivuttuaan pitää varsinaisen eläinten yökylän kavereilleen.

Urhea pikku Tuisku puolestaan kertoo liian aikaisin syntyneestä Tuisku-karitsasta, joka tarvitsee ihmisten apua kasvaakseen ja vahvistuakseen.

 

Teoksen kansikuvaKonami Kanatan söpö mangasarja saattaa innostaa sinutkin kokeilemaan piirtämistä! Chi on orpokissa, joka saa kodin Yamadan perheestä. Luvassa kissanelämää ja suloisia kommelluksia pennun opetellessa talon tavoille.

Jutun teokset

1-5 / 5
3122006
Kirja:Amigurumi : virkkaa uusia iloisia maskotteja:2011
Tekijä: Bengtsson, Mia
Vuosi: 2011
Aineistolaji: Kirja
4214909
Kirja:Urhea pikku Tuisku:2018
Tekijä: Churchman, John, kirjoittaja, valokuvaaja
Vuosi: 2018
Aineistolaji: Kirja
3085333
Kirja:Chi's sweet home : oma koti kullan kallis. 1:2011
Tekijä: Konami, Kanata, sarjakuvantekijä
Vuosi: 2011
Aineistolaji: Kirja
3752286
Kirja:Chi's sweet home : oma koti kullan kallis. 12:2015
Tekijä: Konami, Kanata, sarjakuvantekijä
Vuosi: 2015
Aineistolaji: Kirja
4330138
Kirja:Assi, erilainen kissanpentu:2019
Tekijä: Webb, Holly, kirjoittaja
Vuosi: 2019
Aineistolaji: Kirja

Uusimmat

1-10 / 11

Lukukoira - ai siis mikä?

Esittelyssä PIKI-kirjastojen lukukoirat ja muut lukueläimet.

Luotu: 13.3.2017

Lasten tietokirjoja vuodelta 2018

Vuonna 2018 ilmestyi kiinnostavia ja hauskoja lasten tietokirjoja monesta eri aiheesta. Tässä kaksitoista lukuvinkkiä, kysy kirjastosta lisää kivaa luettavaa.

Luotu: 15.2.2019

12 hienointa kuvakirjaa ja satua vuodelta 2018

Kurkista kuva- ja satukirjojen maailmaan! Vuosi 2018 toi mukanaan monia vaikuttavia tarinoita, jotka tempaavat koko perheen mukaansa.

Luotu: 19.2.2019

Vuoden 2018 lastenmusiikin parhaat

Tässä valikoima vuonna 2018 julkaistuja lastenlevyjä.

Luotu: 18.2.2019

Parhaat lastenkertomukset ja helppolukuiset 2018

Millaisia lastenkertomuksia ja helppolukuisia kirjoja ilmestyi vuonna 2018?

Luotu: 18.2.2019

Söpöä ja pörröistä

Meillä kaikilla on – tunnustimmepa tai emme – jokin asia, joka saa meidät lässyttämään ja lepertelemään. Hömelö hymy loistaa kasvoillamme ja sisällemme leviää lämpimänpehmoinen ja hattaranhöttöinen olo.

Luotu: 30.1.2019

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Haaveiletko hurjista seikkailuista, tutkimusmatkoista, uuden löytämisestä? Tahdotko nähdä, kokea ja oppia uutta? Et ole ainoa!

Luotu: 17.12.2018

Pukin matkassa Myrasta Korvatunturille

Miten joulupukki muka liittyy zombeihin, rauhattomiin henkiin ja viemäreissä asuviin alligaattoreihin? Ja kuinka pukki on päätynyt Euroopan ja Aasian rajalta Suomen Lappiin?

Luotu: 30.11.2018

Pohjolan sankareita

Muistatko joululaulun, jossa lauletaan tuimista Pohjolan tuulosista? Mutta mikä on Pohjola? Kielikello-lehti tarjoaa useita selityksiä. Pohjolalla voidaan tarkoittaa Pohjoismaita, laajemmin pohjoisia alueita, tietyn maan pohjoista osaa, tai kansantarujen Pohjolaa joka ei ole rajattu maantieteellinen alue. Tässä jutussa se on sekä tarujen maa että Pohjoismaa. 

Luotu: 29.10.2018

Pelko ja rohkeus kulkevat käsikynkkää

Pelkään sitä, että kodistani löytyisi joku ilkeä pikku sieni ja talo pitäisi purkaa ja purkujäte polttaa ja tuhka haudata kuoppaan, mutta minä en pelkää hämähäkkejä enkä käärmeitä. Mikä sinua pelottaa? Oletko ollut tänään rohkea?

Luotu: 3.10.2018