Harjoittelijana kirjastossa

Kertomuksia harjoitteluajoilta

Anna kesätöissä Orivedellä

Anna oli kesätöissä Oriveden kaupunginkirjastossa kesäkuussa 2020.

NäyttelyKolmen viikon aikana Oriveden kirjastossa olen saanut tutustua perinteiseen, mutta myös hieman poikkeavaan kirjaston arkeen. Tämä 2020 kevät on ollut kaikin puolin erilainen omassa lukioelämässäni, mutta myös täällä kirjastossa. Vielä pitkään toukokuussa ei ollut edes varmaa voidaanko kirjastot avata kesäksi normaalisti koronavirusrajoitusten vuoksi, jolloin myös kirjastoon kesätöihin pääseminen oli suhteellisen epätodennäköistä. Onneksi tilanne kääntyi parhain päin ja kirjastot pystyttiin avaamaan normaalisti kesäkuun alussa ja pääsin tutustumaan tähän mielenkiintoiseen työhön.

Työkuvaani sisältyi monipuolisia tehtäviä, kuten esimerkiksi kirjojen hyllyttämistä/palauttamista/lainaamista, asiakaspalvelua, mukavaa kirjojen päällystämistä, lukemattomien dvd-levyjen tarkastamista ja kesäisen näyttelyn tekeminen. Ehdottomasti parasta oli, jos pystyi auttamaan asiakasta löytämään hänen etsimän teoksen tai suosittelemaan jotain teosta ja piristämään asiakkaan päivää. Välillä sai kokea vau-efektin, kun tajusi mitä kaikkea kirjastosta löytyy teoksineen ja muiden lainattaviin.

Kirjasto on ollut minulle hyvin tuttu paikka jo entuudestaan, koska tykkään lukea. Peruskoulussa olen suorittanut monia lukudiplomeita, joiden kirjoja on tullut etsittyä kirjastosta. Positiiviset odotukseni kirjastotyötä kohtaan täyttyivät täysin, johon vaikutti erityisesti uskomattoman mukava ja rento työporukka.

Anna 6/2020

Kokemuksia kirjastoista

1-10 / 77

Anna kesätöissä Orivedellä

Anna oli kesätöissä Oriveden kaupunginkirjastossa kesäkuussa 2020.

Kaislan TET-harjoittelu Pälkäneen Arkissa

Kaisla oli harjoittelemassa viikon Pälkäneen Arkissa.

Niko TET-harjoittelussa Hämeenkyrössä

Niko oli TET-harjoittelussa Hämeenkyrön kirjastossa tammikuussa 2020.

Miina ja Mimosa TET-harjoittelussa Metsossa

Miina ja Mimosa olivat TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metsossa 27. - 31.1.2020. Miina ja Mimosa kirjoittivat harjoittelussaan kirjavinkkejä verkkokirjaston lukijoille.

Marika TET-harjoittelussa Sastamalassa

Marika TET-harjoittelussa Sastamalan kaupungin pääkirjastossa syksyllä 2019

Maria TET-harjoittelussa Sastamalassa

Maria oli TET-harjoittelussa Sastamalan pääkirjastossa syksyllä 2019.

Minttu TET-harjoittelussa Metsossa

Minttu oli TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metson lasten ja nuorten osastolla 21. -25.10.2019.

Kristiina ja Anni TETissä Metsossa

Kristiina ja Anni olivat TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjaston lainauspalveluissa 7. - 11.10.2019. Kristiina ja Anni suosittelevat elokuvia ja Tuntematonta sotilas -kirjaa.

 

Lauri TETissä Nokialla

Lauri oli TET-harjoittelussa Nokian pääkirjastossa 30.9.-4.10.2019

Olivia TETissä Hämeenkyrössä

Olivia oli TET-harjoittelussa Hämeenkyrön kirjastossa syyskuussa 2019

Ensimmäinen sivu   Edellinen sivu   1 2 3 4 5 Seuraava sivu   Viimeinen sivu