Kirjahyllyjä ja seinässä lukee nuoret

Harjoittelijana kirjastossa

Kertomuksia harjoitteluajoilta

Enni TETissä Koilliskeskuksessa

Enni oli Koilliskeskuksen kirjastossa TET-harjoittelussa 7.-18.9.2020.

Eläinkirjoja hyllyssäPäädyin hakemaan kirjastoon hyvin yksinkertaisesta syystä. Rakastan lukemista. Siksi kirjasto olikin osuva valinta, enkä näin jälkikäteen olisi osannut parempaa paikkaa kuvitellakaan. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien olen nauttinut täällä työskentelemisestä. Kirjastossa oli paljon erilaisia tehtäviä päivittäin hoidettavaksi ja pidin niistä kaikista todella paljon. Kirjojen looginen hyllyjärjestys oli minulle mieluinen. Myös kirjaston väki oli mahtava ja auttoi aina tarvittaessa!

Hyvin nopeasti opin, että kirjastossa on paljon tehtävää, vaikka se ei aina asiakkaan näkökulmasta siltä vaikutakaan. Huomasin myös, että kirjastossa lähes kaikki tehdään käsin. Varatut kirjat haetaan hyllystä ja ne käsitellään yksitellen ennen kirjojen lähettämistä toiseen kirjastoon, jossa ne käydään läpi toiseen kertaan. Vaikka kirjastossa onkin käytössä lainaus- ja palautusautomaatit, eivät kirjat silti kulje itsestään kirjastosta toiseen asiakkaan luettavaksi.

Parasta on (yllättäen) ollut kirjojen parissa työskenteleminen. Monesti saatoin esimerkiksi kirjoja hyllyttäessä jäädä selailemaan mielenkiintoiselta näyttävää teosta. Erityisesti nuorten hylly tuli käytyä moneen kertaan perusteellisesti läpi. Jo ennestään pitkä luettavien kirjojen listani sai väistämättä paljon täydennystä. Pääsin myös tekemään kirjanäyttelyitä eri aiheista nuorten, lasten ja aikuisten osastolle.

Haluan tietysti suositella omia lemppareitani muillekin nautittavaksi. Tässä on joitakin kirjoja, jotka olen lukenut useaan otteeseen ja joista olen pitänyt erityisen paljon:

Sortland, Bjørn: Silmätyksin

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Frida-nimisestä tytöstä, joka saa tietää menettävänsä näkönsä vaarallisen silmäsairauden myötä. Hän ei kuitenkaan kerro tästä äidilleen, vaan päättää lähteä yksin matkalle Keski-Eurooppaan nähdäkseen maailmaa vielä, kun hänellä on siihen mahdollisuus. Heti matkan alussa hänen ja taidenörtti Jacobin tiet risteävät. Jacobin mukana matkatessaan Frida oppii paljon niin taiteesta kuin myös itsestään ja Jacobista. Kirja on upean kasvutarinan, ihmissuhdekuvauksien ja taidehistorian toimiva sekoitus.

Somper, Justin: Vampiraatit-sarja

Sopivan uskottavaa fantasiaa myös niille, jotka eivät kyseisestä genrestä kovasti välittäisikään. Sarjan päähenkilöinä toimivat pienen rannikkokylän orvot kaksoset Connor ja Grace, jotka ovat jääneet yksin majakanvartijaisän kuoltua. Sisarukset päättävät paeta merelle ja ovat vähällä hukkua myrskyssä. Connor päätyy merirosvolaivalle, jolla hänestä tehdään kunnon piraatti, kun taas nuori vampyyri pelastaa Gracen salaperäiselle vampiraattien laivalle, jossa Gracen on opittava laivan säännöt, jotta löytäisi veljensä.

Vaikka kirjasarjasta on suomennettu vain kolme ensimmäistä osaa, lukemista voi halutessaan jatkaa myös englanniksi.

Lehtolainen, Leena: Maria Kallio -sarja

Sarjassa naispoliisi Maria Kallio ratkaisee toinen toistaan visaisempia murhia ja joutuu hengenvaaraan useamman kerran. Poliisin työtä ja elämää sekä rikoksen ratkaisemisprosessia ja poliisien välisiä suhteita kuvataan erittäin mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi. Pitkä ja yhä jatkoa saava kirjasarja takaa laadukasta luettavaa pitkäksi aikaa.

Kokemuksia kirjastoista

1-10 / 74

Enni TETissä Koilliskeskuksessa

Enni oli Koilliskeskuksen kirjastossa TET-harjoittelussa 7.-18.9.2020.

Jinbo TET-harjoittelussa Ylöjärvellä

Jinbo oli Ylöjärven pääkirjasto Leijassa TET-harjoittelussa 14. - 25.9.2020

Mika Ylöjärven pääkirjasto Leijassa

Mikasta tulee kirjastonhoitaja. Opiskeluun liittyvän harjoittelun hän suoritti Ylöjärvellä kesällä 2020.

Anna kesätöissä Orivedellä

Anna oli kesätöissä Oriveden kaupunginkirjastossa kesäkuussa 2020.

Kaislan TET-harjoittelu Pälkäneen Arkissa

Kaisla oli harjoittelemassa viikon Pälkäneen Arkissa.

Niko TET-harjoittelussa Hämeenkyrössä

Niko oli TET-harjoittelussa Hämeenkyrön kirjastossa tammikuussa 2020.

Miina ja Mimosa TET-harjoittelussa Metsossa

Miina ja Mimosa olivat TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metsossa 27. - 31.1.2020. Miina ja Mimosa kirjoittivat harjoittelussaan kirjavinkkejä verkkokirjaston lukijoille.

Marika TET-harjoittelussa Sastamalassa

Marika TET-harjoittelussa Sastamalan kaupungin pääkirjastossa syksyllä 2019

Maria TET-harjoittelussa Sastamalassa

Maria oli TET-harjoittelussa Sastamalan pääkirjastossa syksyllä 2019.

Minttu TET-harjoittelussa Metsossa

Minttu oli TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metson lasten ja nuorten osastolla 21. -25.10.2019.

Ensimmäinen sivu   Edellinen sivu   1 2 3 4 5 Seuraava sivu   Viimeinen sivu