Harjoittelijana kirjastossa Harjoittelijana kirjastossa


Mitä kirjastoissa tehdään?

Lue, mitä kaikkea tettiläinen tai harjoittelija on tehnyt kirjastossa, ja millaisena hän on kokenut harjoittelujaksonsa.

Eeva TETissä Hämeenkyrössä

Eeva oli TET-harjoittelussa Hämeenkyrön kirjastossa 1.-5.10.2018

Eevan tekemä näyttelyHain TET-paikkaa ensimmäisen kerran 8-luokan keväällä, mutta silloin paikka oli jo täytetty, joten koitin onneani uudestaan ja kävin kysymässä paikkaa uudestaan ja pääsin silloin TETtiin.

Viikon aikana olen päässyt mm. hyllyttämään, palauttamaan ja lainaamaan kirjoja, tarkistamaan äänikirjojen toimivuutta ja valitsemaan kirjoja näyttelyyn ”Jokainen tyttö voi muuttaa maailmaa”. Vieressä kuva näyttelystä.

Vietin myös tiistain kirjastoautossa mikä oli ehkä kivointa koko TET-viikon aikana. Silloin pääsi katselemaan Hämeenkyrön maisemia ja tietenkin asiakaspalveluhommiin.

Viikko on muutenkin ollut kiva ja en osannut ajatella ennen, että työ olisi niin monipuolista. Myös henkilökunta on todella mukava ja aamuisin on aina ollut kiva tulla kirjastolle. Sain myös aina apua ja lisää tehtäviä kysyessäni, joten tekeminenkään ei loppunut. 

Aika onkin kulunut nopeasti ja nyt on jo torstai, eli toiseksi viimeinen päivä täällä. Olen kuitenkin päässyt tekemään paljon erilaisia töitä täällä ollessa mikä on tehnyt työstä mukavaa ja mielenkiintoista.


Kokemuksia kirjastoista

1-10 / 72

Aisla TETissä Koilliskeskuksessa

Aisla oli TET-harjoittelijana Tampereen Koilliskeskuksen kirjastossa 8-12.10.2018 ja 22–26.10.2018.

Sanni TETissä Metsossa

Sanni oli TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metsossa 1. -5.10.2018

Eeva TETissä Hämeenkyrössä

Eeva oli TET-harjoittelussa Hämeenkyrön kirjastossa 1.-5.10.2018

Nokian TET-harjoittelija Amanda

Amanda oli harjoittelijana Nokian Pääkirjastolla 1.-5.10.2018.

Bao TETissä Nokialla

Bao oli Nokian pääkirjastolla TET-harjoittelussa 24. - 28.9.2018.

Amira TETissä Metsossa

Amira oli TET-harjoittelussa Tampereen pääkirjasto Metsossa 10.-21.9.2018.

Kesätyö kirjastossa

Sara oli kesätöissä Oriveden kaupunginkirjastossa heinäkuussa 2018.

Kesää kirjastossa

Olen Rebecca, kirjoittajalukion toisen vuoden opiskelija. Kirjallisuus on siis hyvin läheistä minulle koulumaailmassa. Opiskelujeni lisäksi luen kuitenkin myös paljon vapaa-ajalla ja hamuan kirjallisuutta ympärilleni.

Olivian Tet-harjoittelu Arkissa

Olivia oli tet-harjoittelussa Pälkäneen pääkirjasto Arkissa 3. - 13.7.2018

Minne ja Jonte TETtissä

Minnen ja Jonten TET-harjoittelu Nokian pääkirjastossa.