Suomi 100 Suomi 100


Itsenäistymisen 1910-luku

Elämää Suomessa 1910-luvulla.

Yhteiskunta

Suomi itsenäistyessä

Venäjän keisari Nikolai II, kuva, WikipediaEnnen itsenäistymistä Suomessa elettiin Venäjän suurruhtinaskunnan toista sortokautta, joka alkoi 1908.  Suomi asetettiin tuolloin keisari Nikolai II:n manifestilla Venäjän lainsäädännön alaiseksi. Toinen maaimansota (1914-1918) muutti kuitenkin tilannetta.  Venäjän oli lopetettava yhtenäistämistoimenpiteet, koska tärkeämpänä oli sota Saksaa vastaan.  Suomi ei varsinaisesti ollut mukana ensimmäisessä maailmansodassa ennen kuin vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä.  Alkuvuodesta 1915 Suomesta kuitenkin matkusti salaa 1 895  vapaaehtoisia jääkärikoulutukseen Saksaan. Nämä  osallistuivat sotatoimiin Saksan joukoissa Venäjää vastaan itärintamalla ja maailmansodan loppupuolella Suomen vuoden 1918 vapaussotaan.

Venäjän keisari Nikolai II vieraili Suomessa vuonna 1915. Vallasta Nikolai II  joutui luopumaan 15.3.1917. Venäjän vuoden 1917 tapahtumat vaikuttivat siihen, että Suomi pystyi irtautumaan Venäjästä.

Suomen itsenäistyminen 6.12.1917 sujui hyvin arkisissa merkeissä. Eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen porvaripuolueiden äänin 100-88. Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud oli tuonut asian julki jo 4.12., mutta pelkkä ilmoitus ei riittänyt. Eduskunnan piti myös hyväksyä itsenäisyysjulistus. Kansan keskuudessa itsenäisyysjulistusta ei kummemmin juhlittu.

Itsenäiseksi julistautumisen täytyi myös saada muiden valtioiden tunnustaminen osakseen. Suomi joutui pyytämään tunnustamista, mutta länsivaltiot kieltäytyivät.  Ensin jouduttiin kääntymään Venäjän puoleen. Venäjä tunnusti Leninin johdolla Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä. Heti tammikuun alussa myös Ruotsi, Ranska ja Saksa tunnustivat Suomen itsenäisyyden, mutta Iso-Britannia ja Yhdysvallat vasta vuoden 1919 puolella.

Vuonna 1919 joulukuun kuudes päivä vakiinnutettiin asetuksella Suomen itsenäisyyspäiväksi.

Katso myös Ylen Elävä arkisto

Itsenäinen Suomi

Seitsemän sisarusta isommasta pienempään, Teisko Ukaa, Kuva Matti Luhtala,1910–1919, VapriikkiSuomi oli ”syntyessään” vuonna 1917 nuori kansakunta – suomalaisista puolet oli alle 25-vuotiaita.  Asukkaita maassa oli 3,1 miljoonaa ja Tampereella 46 400. Itsenäisyysvuonna 1917 syntyi 81 046 lasta (esim. vuonna 2015 syntyi 55 472 lasta). Itsenäisyyspäivänä  6.12.1917 syntyi 200 lasta. Vastasyntyneet pojat saattoivat olettaa, että heillä oli edessään 43 elinvuotta, tytöt 49 elinvuotta. Tänä päivänä elinajanodote on pojilla 78,5 vuotta ja tytöillä 84,1 vuotta.  Kuitenkin Suomen täyttäessä 100 vuotta maassamme on yli 800 syntyperäistä 100-vuotiasta kansalaista.

Lähes kaikki suomalaiset olivat vuonna 1917 lukutaitoisia. Kirjoitustaitoisia oli Suomen kansasta vain kolmasosa.  Suurin osa oppia saaneista suomalaisista oli käynyt kansa- tai kiertokoulua. Oppivelvollisuus tuli pakolliseksi vasta 1920-luvulla vaiheittain.  Vain pieni osa, 4,5 % kansakoulun käynneistä jatkoi opintojaan ammatilliseen kouluun tai oppikouluun ja yliopistoon. Ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrä vuonna 1917 oli 1 165.

Suomi oli maatalousvaltainen maa. Maa- ja metsätaloudesta sai elantonsa suomalaisista 66,3 %, teollisuudesta 12,2 %.  Loput 21,5 % jakautuivat liikenteen, kaupan, satunnaisia töitä tekevien, virkamiesten ja muiden erilaisten ryhmien kesken. Nyt 100 vuotta  myöhemmin vastaavat luvut ovat:  alkutuotanto eli maa- ja metsätalous 2,8 %, jalostus eli teollisuus 26,5 %, palveluelinkeinot 70,6 %. Talon ruuassa olleen rengin vuosipalkka vuonna 1916 oli 400-500 markkaa, nykyrahassa noin 930-1160 euroa.

Suomi oli itsenäistyessään Norjan ohella Euroopan luterilaisin maa. Kirkkoon kuului yli 98 prosenttia suomalaisista. Uskonnonvapaus tuli voimaan vasta itsenäistymisen jälkeen vuonna 1923.

Suomalaisia kuljettivat junat, laivat ja hevoset. Vuonna 1917 rautateiden yhteispituus oli 4 137 kilometriä. Tärkeä poikkirata Pietarista Jyväskylän kautta Vaasaan valmistui vuonna 1918.  Sisävesilaivat kuljettivat niin ihmisiä kuin rahtia.  Laivaliikenteen merkitys supistui nopeasti 1920 – 1930 -luvuilla, kun autojen määrä lisääntyi.  Suomen itsenäistyessä autoja oli käytössä runsaat tuhat.  Maantieliikenne perustui hevosiin, joita oli vuonna 1917 lähes 400 000.

Katso myös Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet - sivusto

Kuva: Seitsemän sisarusta isommasta pienempään, Teisko Ukaa, Kuva Matti Luhtala, 1910–1919, Museokeskus Vapriikki

Suomi 1918

Itsenäisyysjulistuksesta huolimatta Suomi ei ollut yhtenäinen valtio ja kansa. Työväestön ja porvariston välillä oli ollut väkivaltaisia jännitteitä jo marraskuusta 1917. Lisäksi Suomessa oli edelleen venäläisiä sotilaita. Osa kansasta, lähinnä pienipalkkaiset työläiset ja maaseudun vähävaraiset olivat tyytymättömiä epävakaisiin oloihin. Työttömyys kasvoi ja elintarvikkeista oli pulaa.  Suomi jakaantui kahtia.

Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27.1. - 15.5.1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot, joiden perustana olivat suojeluskunnat ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti eli punaiset, jotka koostuivat lähes kokonaan Etelä-Suomen kaupunkien työväestöstä ja maaseudun tilattomista.  Valkoisten suojeluskunnissa enemmistönä olivat itsenäiset talonpojat, keskiluokkainen virkamiehistö ja yrittäjät.

Tampereen taistelun aikana tuhoutunutta Tammelan kaupunginosaa, Kuva: VapriikkiVuoden 1918 aseellisella konfliktilla on monta nimeä. Vapaussodassa oli kyse noin 76 000 venäläissotilaan karkottamisesta maasta. Luokkasodassa, punakapinassa työväenjärjestöt kapinoivat vaaleihin ja lakiin perustuvaa yhteiskuntajärjestystä vastaan.  Sisällissodassa kaksi hallitusta taisteli asein vallasta. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia, Saksan keisarikunta valkoisia.

Sisällissodan julmimmat ratkaisutaistelut käytiin Tampereella ja sen ympäristössä maaliskuun puolivälistä huhtikuun alkuun.  Kun valkoiset valtasivat Tampereen, sodan lopputulos alkoi olla selvä. Punainen Tampere kukistettiin 6.4. ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille. Saksalaiset nousivat maihin Suomen etelärannikolla.  Saksalaiset eivät ratkaisseet sodan lopputulosta, mutta nopeuttivat sen päättymistä. Valkoisten voitonparaati pidettiin Helsingissä 16.5.1918.

Veljessodan hinta oli hirvittävä. Hallituksen joukkojen ja saksalaisten vangiksi jäi noin 80 000 punakaartilaista.  Yhteensä vuoden 1918 tapahtumissa menetettiin noin 36 600 henkeä, kun vankileireillä kuolleet punaiset lasketaan mukaan.

Kuva: Tampereen taistelun aikana tuhoutunutta Tammelan kaupunginosaa. Etualalla on Salhojankatu 34. Museokeskus Vapriikki.
Katso myös muut Museokeskus Vapriikin julkaisemat kuvat 1918 sisällissota Tampereella ja sen ympäristössä (Flickr)

Aikakautta kuvaava elokuva: Taistelu Näsilinnasta 1918 (DVD)

Perustuslaillinen kuningaskunta vai tasavalta?

Hessenin prinssi Friedrich Karl, kuva WikipediaItsenäisen Suomen ensimmäisiä tehtäviä olisi ollut päättää, tuleeko maasta kuningaskunta vai tasavalta, jonka johdossa on presidentti. Sisällissota siirsi kysymyksen kesään 1918, jolloin tynkäeduskunta otti asian käsiteltäväkseen. Eduskunta muodostui tuolloin käytännössä porvarillisten puolueiden kansanedustajista ja enimmältään 111 kansanedustajaa osallistui tynkäeduskunnan työhön.

Alkuvuoden 1918 kokemusten perusteella porvarilliset piirit alkoivat pitää perustuslaillista monarkiaa parempana valtiomuotona kuin tasavalta. Elokuussa eduskunta antoi äänin 58-44 senaatille valtuudet aloittaa kuninkaanvaalin valmistelut.  Lokakuussa eduskunta valitsi äänin 64–41 saksalaisen prinssin Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi.

Hessenin prinssi Friedrich Karl ottikin tehtävän vastaan. Kuningaskuntahanke ei kuitenkaan ollut koko kansan projekti, vaan tasavaltalaismieliset vastustivat sitä koko ajan. He lähettivät edustajansa kertomaan kuninkaalle "kansan todellisen tahdon".  Friedrich Karl ei halunnut olla mikään vähemmistö-kuningas, vaan koko kansan hyväksymä ja rakastama hallitsija.

Kun vielä maailmansodan voittajavaltiot ilmoittivat, että saksalaisen kuninkaan tullessa maahan, ne eivät täysin tulisi hyväksymään Suomen itsenäisyyttä, katsoi Friedrich Karl parhaaksi ilmoittaa Suomen kansalle, että hän luopuu kruunusta. Friedrich Karl ehti olla virallisesti kuninkaana noin kaksi kuukautta. Hän ei koskaan käynyt Suomessa, mutta monenlaisia valmisteluja kuninkaan tuloa varten ehdittiin aloittaa.

Katso myös
Wikipedia: Suomen kuninkaskuntahanke
Ylen Elävä arkistosta: Fredrik Kaarle oli vain tovin Suomen kuninkaana 1918 

Suomen 1. presidentti

Maaliskuussa 1919 järjestetyissä vaaleissa SDP sai 80 paikkaa. Toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi maalaisliitto 42 edustajalla. Tasavaltaisen hallitusmuodon läpimeno oli varmaa, sillä sen kannalla oli myös Kansallisen Edistyspuolueen 26 kansanedustajaa.
Laki tasavaltaisesta hallitusmuodosta tuli voimaan 17.7.1919.

Presidenttipari Ståhlberg Kultarannassa, Kuva: MuseovirastoSuomen tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin virkaansa heinäkuussa 1919.  Ståhlbergin merkittävin kilpailija oli valtionhoitaja C.G.E. Mannerheim.

Ståhlberg toimi aiemmin Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina vuosina 1908–1918. Liberaalin Ståhlbergin ajattelulle oli keskeistä kansanvaltaisuus, vapaamielisyys, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sosiaaliset uudistukset sekä kaikkien kansankerrosten liittäminen yhteiskunnalliseen toimintaan. Venäläistämispolitiikan suhteen Ståhlberg oli kannattanut perustuslaillista, passiivista  vastarintaa. Suomen itsenäistyttyä hän oli keskeinen tasavaltalaisten johtohenkilö, joka mm. vastusti jyrkimmin vuoden 1918 kuningashanketta. Perustuslakikomitean puheenjohtajana hän vaikutti merkittävästi Suomen uuden hallitusmuotolain 1919 sisältöön.

Presidentiksi tullessaan Ståhlberg oli leskimies. Seuraavana vuonna presidentinlinna sai emännän, kun  presidentti avioitui leskirouva, kirjailija, opettaja ja toimittaja Ester Hällströmin (o.s. Elfving) kanssa.

Kuva: Presidentti ja rouva Ståhlberg Kultarannassa kesällä 1920; Kuva on otettu heidän 7.6.1920 tapahtuneen vihkimisen jälkeen. Museovirasto Musketti.

Presidentinlinna

Presidentinlinna, kuva Helsingin kaupunginmuseoPresidentinlinna on Suomen tasavallan presidentin edustusasunto Helsingin Kruunuhaassa Kauppatorin laidalla. Suomen senaatti osti 1820 valmistuneen kauppiastalon vuonna 1837 Venäjän keisareiden Suomen palatsiksi. Ensimmäisen maailmansodan aikana silloinen palatsi toimi sotasairaalana. Venäjän vallankumouksen aikana se toimi venäläisen sotilas- ja työläisneuvoston päämajana. Vuoden 1918 sisällissodan aikana talossa oli saksalaisten ja myöhemmin suomalaisten esikunta. 

Sisällissodan jälkeen rakennusta kaavailtiin Suomen kuninkaan linnaksi, jolloin rakennuksesta alettiin puhua ”linnana”.  Se ehdittiin jopa osittain sisustaa linnaksi, mutta tasavaltaisen valtiomuodon vakiinnuttua jo tilatut tai hankitut huonekalut joutuivat myyntiin Stockmannille.  Presidentinlinnaksi rakennus kunnostettiin vuonna 1921. Silloin ortodoksinen kirkkosali purettiin toisesta kerroksesta ja tilalle rakennettiin kirjasto. Ståhlberg asui alusta alkaen presidentinlinnassa.

Kuva: Presidentinlinna, Pohjoisesplanadi 1. Kuvaustiedot: Havas Kalle 1920 -luku, Helsingin kaupunginmuseo

Arkielämää

Kaukajärven kartanon työntekijöitä heinäpellolla, 1910 - 1919 Museokeskus VapriikkiPerinteinen suomalainen kansankulttuuri eli vuonna 1917 viimeisiä aikojaan. Muutoksen merkkejä oli ollut ilmassa aina siitä pitäen, kun teollistuminen oli lähtenyt käyntiin, mutta edelleenkin torpparit olivat torppareita, mäkitupalaiset mäkitupalaisia ja rengin saati sitten piian sai halvalla. Lapsista vain alle puolet kävi koulua, maalta ei vielä pyritty eikä ajauduttu taajamiin. Avioliittokenttäkin oli kapoinen.

Lähes kaikki oli säännösteltyä, ja senaatti yritti pitää tilanteen hallinnassa parhaan mukaan. Väärinkäytöksiä ja laittomuuksia sattui joka puolella maata. Elintarvikepulaan oli useita selityksiä. Euroopassa käyty sota vaikeutti tuontia, toisaalta väestön määrä oli kasvanut venäläisen sotaväen ja toisaalta pakolaisten takia. Sadot olivat kehnoja, ja maatalousväestön lakot vaikeuttivat maatöitä. Venäjältä tulevia kuljetuksia häirittiin ja katkottiin.

Kuva: Kaukajärven kartanon työntekijöitä heinäpellolla, 1910 - 1919 Museokeskus Vapriikki

Elämää ja esineitä

Valokuvaaja J. H. Aho ja vaimo Tyyne Aho vierailulla Virtain Liedenpohjan Peltomaan talossa, Aho J. H., kuvaaja 1917–1919, Museovirasto MuskettiYleensä kaikki mahdollinen pyrittiin tekemään itse tai teettämään naapurissa luotetuilla ammattilaisilla. Kalliit valurauta-astiat oli kyllä hankittava kaupungista, mutta ulkopuolisiin turvauduttiin vain pakosta. Luontaistalouden vallitessa raha oli niin arvokasta, ettei sitä annettu mielellään edes lääkärille. Naiset muokkasivat mutkikkain menetelmin villaa ja pellavaa, ja miehet taivuttivat puun melkein miksi tahansa: kirnuiksi, haarikoiksi, taikinatiinuiksi ja viilipytyiksi. Puusta tehtiin reet ja kiesit, huonekalut ja asunnotkin. Suomalainen eli puun sisässä syntymästä kuolemaan, kehdosta ruumisarkkuun.

Läkkipelti- ja emaliasioita alkoi tavata myös syrjäkulmilta. Monesti se keittiökapine, joka herraskartanoissa oli tavallinen 1700-luvulla, oli vasta 1900-luvun alussa yleinen takamailla. Toisaalta kaupunkilaisten tarve-esineet säilyivät pitkään samanlaisina kuin maalaisten, sillä karjanhoito oli yleistä Helsingissäkin vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Mutta sellaisia kahvikuppeja, karahveja, pikareita ja tarjottimia, joita kaupungin työväestöllä saattoi jo vuonna 1917 olla piironkiensa kätköissä, ei maalla ollut nähty kuin kartanoissa ja äveriäimmillä talonpojilla.

Maaseudulla tehtiin lautasetkin pitkään puusta ja joskus ne aivan sananmukaisesti olivat lautoja, joiden päällä useampi ihminen yhtä aikaa saattoi pieniä annostaan. Toisaalta ymmärrettiin jo yleisesti posliinilautastenkin etu: niistä oli mahdollisuus lusikoida keittoa. Syviä puulautasia ei ollut näet olemassakaan. Puulusikka sen sijaan pysyi visusti maalaisessa kourassa, sillä metallinen uutuus poltti suuta ja tuntui epämiellyttävältä.

Kuva: Valokuvaaja J. H. Aho ja vaimo Tyyne Aho vierailulla Virtain Liedenpohjan Peltomaan talossa, Peltomaan talon isäntä Voipa Sulkava on Tyyne Ahon veli. Kuvassa näkyvä nurkkasohva on Voipa Sulkavan suunnittelema ja valmistama. Aho J. H., kuvaaja 1917–1919, Museovirasto Musketti

Ruoka

Keittiö, valokuva 1910 - 1919, Helsingin kaupunginmuseoRuokapula - osittain suoranainen nälänhätä - oli kaikkien suomalaisten yhteinen asia. Omaa peltotilkkuaan viljelevä torppari saattoi kuitenkin syödä jonkin verran paremmin kuin kaupungissa ruokakorttiensa varassa elävä porvari. Ruokatalous oli vielä yksinkertaista. Paremmissa piireissä osattiin tosin tehdä jo sillisalaattia, mutta tavallinen kansa tyytyi vuosisataiseen ruokavalioonsa, joka määräytyi teurastuksen, kalan kudun, lehmien poikimisen ja uutisviljan kypsymisen mukaan. Eikä leipä ollut leveää vuonna 1917.

Työläisperheissä ei vuosisadan alussa juuri herkuteltu. Syötiin mitä oli saatavilla, ja tarpeen tullen kiristettiin nälkävyötä. Jouluna sentään tuotiin pöytään sianlihaa ja joitakin perinteisiä joulunajan herkkuja. Peruna oli kaiken perusta. Sitä syötiin keitettynä, paistettuna ja lohkottiin soppaan. Perunat ja muut juurekset haettiin torilta tai ostettiin kiertävältä kauppiaalta. Onnekkaimmilla oli oma pieni maapläntti, jolla voi viljellä kotitarpeiksi vihanneksia ja juureksia.  Aamusella syötiin puuroa tai perunaa ja soosia, joka oli valmistettu lampaan tai sian ihrasta. Päivällinen oli kahden tienoilla, jolloin tarjolla oli usein vetistä juureskeittoa. Illalla isän palattua tehtaalta tai muista töistään pöytään pantiin suolasilakkaa ja perunaa. Tampereella syötiin veteen leivottua ohrarievää, jolle levitettiin voita korkeintaan kerran pari viikossa. Toisinaan leivän painikkeeksi ei ollut muuta kuin vettä.  

Maitoastioita, kuvaaja Grotenfelt Gösta 1915 - 1917, Museovirasto - MuskettiSilliä ostettiin suurista tynnyreistä. Suolavettä otettiin mukaan niin paljon kuin kauppias suostui antamaan, sillä siihen oli hyvä kostuttaa kuivaa leipää. Kun ei ollut varaa oikeisiin suksiin, islantilaisten sillitynnyrien vähemmän kaarevista laudoista sai varsin laatuunkäyvät sivakat.

Tuoretta maitoa ei juotu kuin kesäaikaan. Talvella aikuiset nauttivat piimää ja kaljaa. Kuitenkin kahviin, joka nyt jo tunnettiin koko maassa, raaskittiin lisätä tippa maitoa. Kahvi keitettiin ostetussa tai kyläsepällä teetetyssä pannussa joko uudenaikaisella rauhahellalla tai avonaisessa tulisijassa. Myös kahvimylly saattoi olla sepän takoma. Teetä juotiin herraskodeissa ja Pietarin vaikutusalueella myös mökeissä. Kahvi lienee suolan jälkeen ensimmäinen tuontitavara, joka sai koko kansan varauksettoman kannatuksen.

Kuva: Keittiö 1910 - 1919, kuvaaja tuntematon, Helsingin kaupunginmuseo.
Kuva:
Maitoastioita: maitosiivilä, lypsykiulu, mäntä ja -kirnu sekä maitopytty, kuvaaja Grotenfelt Gösta 1915 - 1917, Museovirasto - Musketti

Valmennuskursseja

Kaikesta oli pulaa. Paastopäiviä pidettiin eri puolilla maata, ja asiantuntijat järjestivät niukan ajan ruokakursseja. Ruotsalaisen Kajsa Vargin tunnettu ohje ”Man tager om man så hafva kan”, vapaasti käännettynä ”otetaan mitä on” osoittautui verrattomaksi neuvoksi.

Kursseilla neuvottiin taikomaan ruokaa lähes olemattomista aineksista, mutta ennen kaikkea käyttämään hyväksi luonnonantimia, sieniä, marjoja, yrttejä, juuria ja jäkälää. Liemiruoat olivat olosuhteiden pakosta suosittuja. Niihin saattoi laittaa mitä vain, ja jos ruokailijoita oli paljon, keittoa yksinkertaisesti jatkettiin vedellä. Jonkinlaisesta lohdutuksesta taisi käydä eräs neuvo, että valmistavathan ranskalaisetkin monenlaisia keittoja pelkistä vihanneksista ja leivästä. Liha ei ollut välttämätöntä, varsinkaan kun sitä ei ollut saatavissa.

Kulttuuri 

Muoti

Kaikki mikä oli muodikasta tuli Pariisista.  Suomessakin seurattiin muodin uusia tuulia, mutta vaatimattomasti.  Epävarmoina aikoinakin haluttiin kuitenkin olla muodikkaita ja viehättäviä. Suomessa ommeltiin suuri osa niin naisten kuin lasten vaatteista kotona.  Jos taidot eivät riittäneet, kotiompeluun käytettiin kiertäviä ompelijattaria, jotka tulivat taloon muutamaksi päiväksi ja järjestivät vaateasiat kuntoon. 

Naisten leninkejä, Käsitöitä ja pukuja -lehti 1917Käsitöitä ja pukuja -lehti ilmestyi muutaman kerran vuodessa.  Sen sivulla oli malleja, kaavoja ja yksityiskohtaisia työskentelyohjeita. Hienoja materiaaleja ei suositeltu käytettäväksi. Leningit tehtiin villasta tai puuvillasta, poikien housut ja ulkoiluvaatteet vahvasta sarasta tai isän vanhasta puvusta. Miehet käyttivät lähes aina pukua.  Vapaa-aikanakin mies pukeutui hyvin asiallisesti suoriin housuihin ja pikkutakkiin, mikä nykypäivän näkökulmasta vaikuttaa hyvin viralliselta.

Naisten muoti muuttui voimakkaasti 1910-luvulla. Pieneksi kuristettu vyötärö katosi kuristuskorsetin myötä ja monikerroksiset alushameet vanteineen jäivät unholaan.  Ihanteeksi nousi suora ja korotettu vyötärölinja.  Ensimmäiset rintaliivit patentoitiin USA:ssa 1914.  Hameista tuli suoria ja kerrostettuja ja helmat nousivat nilkkapituisiksi tai hieman nilkan yläpuolelle.  Päällimmäinen kerros saattoi olla pitkä tai lyhyempi tunika. Puvuissa oli paljon kangasvedoksia, lyhyitä saumoja, pehmeitä materiaaleja. Puseroissa tuli muotiin V-aukko. Koristeina käytettiin kirjontaa, solmuja, ruusukkeita. Itämaiset eksoottiset värit ja kankaat vaikuttivat tyyliin.

Naisten varsikenkä, Aaltosen kenkätehdas Oy, valmistaja 1913, Museokeskus VapriikkiEnsimmäisen maailmasodan myötä ja naisten itsenäisyyden kasvaessa vaatteista tuli tarkoituksenmukaisempia.  Sodan päättyessä urheiluvaatteet tulivat myös suosioon ja jokapäiväisiksi. Ja koska naisetkin olivat alkaneet urheilla, niin alkoi ilmetä tarvetta naisten vapaa-ajan asuille.  Housuja naisilla kuitenkin pidettiin sopimattomina julkisilla paikoilla.  Myös filmitähtien, esimerkiksi Mary Pickfordin tai Gloria Swansonin kampauksia, meikkejä ja pukeutumistyyliä alettiin kopioida. Hiukset leikattiin lyhyemmiksi ja hattujen koko pieneni oleellisesti, koristelut vähenivät.

Kenkäteollisuuden läpimurto tapahtu 1910-luvulla, ja kenkien käyttöikä lyhentyi. Nyöritettävät varsisaappaat tulivat muotiin käytännöllisyytensä ansiosta.  Nahan lisäksi kenkäteollisuudessa alettiin käyttää myös värillisiä kanvaskankaita ja gabardiineja. 

Suomen Kuvalehden Muotiosasto n:o 1 ilmestyi heti lehden kolmannessa numerossa 13.1.1917. Siinä O. Ehrström esittelee piirroksin ja tekstillä Talven kuosit 1917. ”Kalliista ajasta huolimatta täytyy meidän olla kuosikkaasti puettu, se ei suinkaan ole helppoa aikana, jolloin liikeyhteys muihin maihin on katkaistu”, hän kirjoitti. ”Muotilehdet saapuvat meille ikäänkuin kaikuna kaukaisista maista, jotka luovat maailman kuosit ja joista me saamme pääasialliset pukuaineksemme. Mutta siitä huolimatta emme voi olla kaikua kuulematta, vaan tahdomme olla ’chic’.” (Serlachius-museoiden blogi: Suomen Kuvalehden muoti- ja ruokapalsta)

Kirjallisuus

Teoksen kansikuva, Kirjasampo1910-luvulla suomalaisessa kirjallisuudessa syntyi uusrealismiksi nimetty tyyli. Kansanihmisiä kuvattiin kriittisesti, mutta silti humoristisesti. 1910-luvulla ilmestyivät seuraavat klassikot: 1909 Ilmari Kiannon Punainen viiva, 1910 Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, 1911 Juhani Ahon Juha ja 1919 Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus.

1910-luku oli Suomen runoudessa rikasta aikaa. Silloin debytoi muutama uraa uurtava lyyrikko kuten Aaro Hellaakoski ja Edith Södergran. Tällöin kokeiltiin myös suomenkielellä ensimmäiset kerrat vapaata mittaa. Vapaan säkeen piirissä liikkuivat myös myöhemmin 20-luvun Tulenkantajiin vaikuttaneet Huugo Jalkanen ja häntä luontevammin Viljo Kojo.  Keuruulainen Einari Vuorela aloitti kokoelmalla Huilunsoittaja (1919). Hänen runoutensa juuret ovat uudemmassa kansanlaulussa. Hän on kehittänyt yksinkertaisen laulullisen tyylin.

Elokuva

Suomen ensimmäinen elokuvaesitys järjestettiin kesäkuussa 1896. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi vuonna 1907 komedialla Salaviinanpolttajat, ja ensimmäinen pitkä draamaelokuva Sylvi sai ensi-iltansa vuonna 1913. Suomalaisen elokuvan historiassa vuodet 1907–16 muodostavat vähän tunnetun pioneerikauden, jonka tuotanto on lähes täydellisesti tuhoutunut. Näinä vuosina syntyi 25 näytelmäelokuvaa.

Suomeen ei vielä 1910-luvulla syntynyt samanlaista suuren mittakaavan elokuva-teollisuutta kuin lähinaapureihimme Ruotsiin, Tanskaan ja Venäjälle. Dokumentti- ja uutisfilmituotanto kasvoi varsin huomattavaksikin, mutta elokuvatuotanto – ja etenkin näytelmäelokuvat – olivat vielä yhtiöiden liiketoiminnan kannalta vähäpätöistä toimintaa. Silti jotkut tuottajat haaveilivat jo tässä vaiheessa teollisen elokuvatuotannon käynnistämisestä. Haaveet teollisesta elokuvatuotannosta katkesivat vuonna 1916 Venäjän viranomaisten maailmansodan vuoksi määräämään kuvauskieltoon.  Kotimainen  näytelmäelokuvien tuotanto pääsi uudelleen käyntiin vasta itsenäisyyden koitettua vuonna 1919.

Aikakautta kuvaavia elokuvia (DVD):
Tulitikkuja lainaamassa
Orpopojan valssi

Tamperelaisen teatterin juuret

Tampereen teatterin henkilökuntaa, kuva: Koskesta voimaaTampereen kahden suurimman teatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Tampereen Teatterin juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Teatterit poikkesivat 1900-luvun alussa ohjelmistoiltaan melko vähän toisistaan. Yksi teattereita erottava tekijä oli se, että Työväen Teatteri toimi alussa harrastajateatterina, Tampereen Teatteri perustamisvuodestaan 1904 lähtien ammattiteatterina.

Ennen kansalaissotaa Tampereen Työväen Teatteri oli harrastelijateatteri. Näyttelijöille maksettiin "rollipalkkaa" ja niinpä kaikki näyttelijät olivat iltanäyttelijöitä, joilla oli myös siviiliammatti. Työväentalossa toiminut teatteri oli muun työväentalon mukana takavarikossa vuoteen 1919. Takavarikoijat perustivat silloin Kansan Teatterin, jossa suurin osa entisistä työväenteatterilaisista näytteli ennen kuin varsinaisen Tampereen Työväen Teatterin toiminta jatkui keväällä 1919.  Johtajana aloitti näyttelijä Kosti Elo, joka johti teatteria tarpeistohuoneen kahvinurkasta. Elo alkoi maksaa näyttelijöille kuukausipalkkaa, jotta he voivat keskittyä yksinomaan näyttelemiseensä.  Ohjelmiston suhteen Elon suunnitelmat olivat, että teatterissa esitettäisiin ”vuoroin kevyempiä, vuooroin vakavapisisältöisiä näytelmiä”. Heti aluksi vakavampaa puolta edusti Shakespearen Hamlet ja kevyempää katseltavaa operetti Iloinen leski.

Katso myös Koskesta voimaa: Tilda Vuori loi vahvan pohjan Tampereen Työväen Teatterille

Kuva: Tampereen teattein henkilökuntaa 1917 - 1918, Kuva Koskesta voimaa

Musiikki

Suomessa oli ollut populaarimusiikkia jo 1800-luvulla. Kaupunkien ravintoloiden ja huvitilaisuuksien yleisö oli pääosin ruotsinkielistä ja esiintyjät pääasiassa ulkomaisia. Tanssimusiikista vastasivat soittokunnat ja vierailevat ulkomaiset muusikot.  

Oskar Merikanto oli vielä 1900-luvun alkukymmenien keskeisiä musiikkipersoonallisuuksia. Hän oli Suomen kotien tunnetuin säveltäjä, jonka maine ylitti alussa jopa Jean Sibeliuksen. Sävelkielen melodisuus ja valoisuus tekivät Merikannon tuotannosta rakastetun, ja sen suosiota lisäsi suomenkielisen runouden käyttö. Merikanto pysyi läpi elämänsä uskollisena kansanlaulun-omaiselle sävellystyylilleen. 

Kansanmusiikki eli vielä voimakkaana. Suomi oli kansanlaulujen kieli, ja laulu oli osa arki-elämää. Lauluja esitettiin ja tehtiin omaksi iloksi tai pienen ystäväpiirin keskellä.  Laulujen tekijät jäivät yleensä tuntemattomiksi, tekstit ja sävelmät elivät ja muuttuivat levitessään. Eräänlaista ammattilaisuutta alkoi kuitenkin esiintyä myös kansanmusiikissa.  Arkkiveisut olivat muutaman arkin kokoisia lauluvihkoja, joihin oli koottu suosittujen laulujen sanoja. Arkkiveisuja myytiin yleisesti.  Myös kansansoittajissa oli joitakin, jotka ansaitsivat ainakin osan elatuksestaan musiikilla.  Kansanmusiikki oli kuitenkin ensisijaisesti ”harrastustoimintaa”.


Raittiusyhdistys koiton näyttelijaseurue Seurasaaressa, 1900-luvun alku, Helsingin kaupunginmuseoEuroopassa oli 1800-luvun lopulla noussut muotiin iskevä humoristinen laulutyyli, joka veti yleisöä suurten kaupunkien  huvipaikkoihin. Vuosisadan vaihteen ja ensimmäisen maailmansodan välillä se hallitsi myös äänilevymarkkinoita.  

Suomalaisen populaarimusiikin synnyn voi ajoittaa joulukuulle 1910, kun kuplettilaulaja J. Alfred Tanner astui ensi kertaa elokuvateatteri Helikonin lavalle Helsingin Kluuvikadulla. Oli yleistä, että elokuvateattereissa humoristiset laulajat olivat suosittuja esiintyjiä. He sopivat mainiosti elokuvateattereiden väliaikanumeroiksi – mykkäfilmithän olivat yleensä lyhyitä, ja niiden välissä esitettiin muuta ohjelmaa.  Helsingin ravintoloissa ja varieteenäyttämöillä oli jo kauan nähty nimekkäitä ulkomaisia vieraita. Myös kotimaisia laulajia ja soittajia oli tarjolla säännöllisesti. Tanner oli kuitenkin ensimmäinen, joka esitti suomen kielellä ajankohtaista alkuperäisohjelmistoa. Aikalaisten mukaan hän oli loistava lavakoomikko, joka vaihtoi nopeasti rooliasua laulun aiheen mukaan. Tanner oli myös nerokas sanoittaja, jonka merkitystä korostaa se, ettei hänellä ollut käytettävissään suomenkielisiä esikuvia.  Samalla tavoin kuin esim. Hector tai Juice loivat 1970-luvulla suomenkielisen rocklyriikan, Tanner kotiutti kansainvälisen tyylin Suomeen ja loi sille suomenkielisen asun.

Kuva: Raittiusyhdistys Koiton näyttelijäseurue Seurasaaressa. Takarivissä vasemmalla J. Alfred Tanner ja keskirivissä 2. vasemmalta Pentti Manelius. Helsingin kaupunginmuseo

Teemapaketin kuunneltavia cd-levyjä:
Merikanto, Oskar : Elämälle.  Oskar Merikannon lauluja.              
Tanner, J. Alfred : J. Alfred Tanner ystävineen

Katso myös:
Ylen Elävä arkisto: Kupletin kuningas J. Alfred Tanner
J. Alfred Tannerin kupletteja YouTubessa

Liikunta ja urheilu

Pyrkivän miesvoimistelijoita, 8.1.1916, Museokeskus VapriikkiVoimistelu ja urheilu erottuivat omaksi kansanliikkeekseen 1890-luvulta lähtien, kun liikuntakulttuuri muuttui eliitin harrastuksesta suurempia väestöryhmiä kiinnostavaksi toiminnaksi. Suomalainen liikuntakulttuurin kehitykselle antoivat vauhtia teollistuminen ja kaupungistuminen. Tarvittiin ulkoilmaa ja liikuntaa. 1910-luvulla liikunta alkoi erikoistua.  Liikunta- ja urheiluseurojen ja -yhdistysten perustaminen vilkastui. Ennen yhdistysten ja seurojen aikakautta kisailtiin, leikittiin ja miteltiin taitoja ja voimia yleensä erilaisissa kansanjuhlisssa.

Rata- ja kenttäurheilu eli yleisurheilu kehittyi 1900-luvun alussa merkittäväksi urheilumuodoksi. Painotus oli kuitenkin voimakkaasti juoksumatkoissa sillä varsinaisia liikuntapaikkoja oli Suomessa itsenäistymisvuonnakin vielä vähän. Urheilukenttiä oli tuolloin valmiina, rakenteilla tai suunnitteilla eritasoisesti runsaat 40.  Pohjoisin kenttä sijaitsi Rovaniemellä. ”Uimalaitoksia” hyppytorneineen oli suurimmassa osassa kaupunkeja.  Parhaat sisäliikuntatilat olivat koulujen voimistelusaleja ja lisäksi oli seuran- ja työväentalojen juhlasaleja.

Urheiluliikkeessä oli kuitenkin säröjä, jakolinja kulki pääasiassa porvarien ja sosialistien välillä. Punakaartien ja suojeluskuntien perustaminen vauhdittui loppukesällä 1917. Urheilijat muodostivat monen kaartin ja suojeluskunnan perusjoukon. Kun kapina, vallankumous ja sisällissota tammikuussa 1918 alkoi, Suomi repesi kahtia – urheiluelämä sen mukana.

Suomen talvikisat, pienimuotoiset talvilajien ”olympialaiset” järjestettiin Helsingissä 15.–24.2.1919. Tapahtuma oli ensimmäinen itsenäistyneen maan isännöimä kansainvälinen urheilutapahtuma. Osallistujia oli yli 400 ja Suomen lisäksi urheilijoita saapui Ruotsista ja Norjasta. Lajeina olivat hiihto, mäkihyppy, pikaluistelu, taitoluistelu, ratsastus, ampumaurheilu, sotilasurheilu ja jääpallo.

Katso myös:
Hannes Kolehmainen Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet -sivustolla.
Sata tarinaa - Suomen urheilu 1917 - 2017

Lähteet:

Eilola Jari: Matkalla ajassa : vaiheita itsenäisen Suomen historiasta 
Elämäni vuodet - vuosikerta 1916 
Elämäni vuodet - vuosikerta 1917  
Vares Vesa: Sanan ja kuvan vuosisata: Suomen Kuvalehti 1916-2016

Wikipedia 1910-luku
Kotimaisen kirjallisuuden vaiheita 
Elonet: Suomalainen elokuvatuotanto 1907–1916
Koskesta voimaa - aikakausi 1900 - 1918 
Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet

Kirjoittanut Aino-Liisa Kirvesoja, Tampereen kaupunginkirjaston kotipalvelut 11/2017
Kirjoitus on osa kotipalveluasiakkaille suunnattua teemapakettia.

Suomen vuosikymmenet

1-8 / 8

Elämää Suomessa 1910-luvulla.

Elämää Suomessa 1920-luvulla.

Elämää Suomessa 1930-luvulla

Elämää Suomessa 1940-luvulla.

Elämää Suomessa 1950-luvulla

Elämää Suomessa 1960-luvulla.

Elämää Suomessa 1970-luvulla.

Elämää Suomessa 1980-luvulla

Verkkolähteitä

Sukututkija, opiskelija tai muuten suomalaisesta kulttuurihistoriasta kiinnostunut, joko olet tutustunut Kansalliskirjaston hienoon hakupalveluun Finnaan?

Aina ei tarvitse lähteä kirjastojen varastoita kaivelemaan, jos etsii vanhempaa kauno- tai tietokirjallisuutta. Verkossa löytyy yllättävän paljon sähköiseen muotoon tallennettua kotimaista kirjallisuutta.

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi olemme keränneet yhteen vuosien 1917 ja 1918 tapahtumista kertovia verkkosivustoja ja -palveluja.

Lisää Suomesta

1-10 / 30

Esittelyssä suomalaisia sensuroituja kirjoja

Luotu: 19.8.2016

Heinäkuussa 2016 tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun M. A. Numminen lauloi seksuaalioppaan tekstejä Jyväskylän kesän kulttuuripäivillä ja tuli yhtyeineen karkotetuksi festivaalialueelta. Tämä suomalaisen vastakulttuuriliikkeen historian merkittävä virstanpylväs oli samalla yksi ensimmäisistä voimakkaasti underground-henkisistä tempauksista maamme kulttuurihistoriassa.

Luotu: 27.7.2016

Tutustu Lappiin sijoittuviin dekkareihin.

Luotu: 19.12.2015

Itsenäisen Suomen valtion historia on 97 vuoden mittainen. Historia koostuu aina tarinoista.

Luotu: 22.1.2015

Tarina siitä, minkälaisia kulkuneuvoja sorateillä kulki 1970-luvun lopulla.
Kun tiedettiin, että Harmaa-Ferguson on traktori, Lada on auto ja mopomiehen päässä on lippalakki.

Luotu: 13.1.2015

Sotakirjallisuutta on totuttu pitämään miesten alueena. Viime vuosina on kuitenkin ilmestynyt useampiakin naisten kirjoittamia sota-ajoista kertovia romaaneja.

Luotu: 25.11.2014

Arktisen alueen luonnonvarat kiinnostavat Suomeakin ja Jäämerelle on kova tungos nyt kun Koillisväylän avautuminen näyttää olevan käsillä. On syytä muistaa, että suomalaiset ovat aikojen kuluessa ennenkin liikkuneet Jäämeren ja Vienan meren rannalla.

Luotu: 24.11.2014

Aikalaiskuvauksia Lapin ja lappilaisten elämästä eri vuosisadoilla. Kiinnostavaa on nimenomaan Lapissa asuneiden näkemys. Tässä jutussa esitellään vähemmän tunnettuja kirjoja Lapista ja Tornionlaaksosta, kirjoja, jotka ovat omaelämäkerrallisia tai muuten kirjailijalle omakohtaisia. Ei kattavasti, vaan eri tyyppisia kirjoja aiheesta. 

Luotu: 27.8.2014

Oletko lapinhullu tai epäiletkö tuttavasi sairastuneen tähän tautiin?

Luotu: 21.8.2014

Yrjö Kokon perintöä vaalitaan joka kesä tuhansissa joutsenenpesissä ympäri Suomen.

Luotu: 20.8.2014