Aloitin soittotunnit noin kuusi vuotta sitten, aikuisiällä. Kyseessä oli monen vuoden haaveen toteuttaminen - musisointi kiinnosti minua jo lapsena, ja pääsin musiikkikouluun, jossa sattumalta sain instrumentikseni huilun. En ehtinyt kauaa soittamista harrastaa, kun muutimme pois ja minun piti soittoharrastukseni lopettaa. Siihen jäi kuitenkin suuri kaipuu, ja kun lopulta sain oman huilun ja löysin sopivan opettajan, aloitin harrastuksen uudestaan.

Muistan, miten lapsena ensimmäiset tunnit menivät siihen, kun huilusta piti yrittää saada ääni. Luulin, etten nyt enää muistaisi soittamisesta mitään, mutta huilu tuntui ihan kotoisalta taas käsissä ja sain sen heti soimaankin. Minulla oli vanhat soittovihkoni tallessa, joten aloitimme niistä, Bajomin Soitamme huilua -huilukoulusta. Nykyään on olemassa huilukouluja myös aikuisille (esim. Laura Perälä: Syntynyt soittamaan).

Lastenkirjastonhoitajana minulle sopi hyvin soittaa aluksi helppoja lastenlauluja. Edistyminen tapahtui ja tapahtuu pikkuhiljaa. Käyn tunneilla joka toinen viikko, koska en ehtisi työn ohessa harjoitella tarpeeksi viikossa. Muutenkin luulen, että aikuisena oppiminen on hitaampaa. Otteet/sormitukset on vaikeampi muistaa, ja uuden oppiminen yleensäkin on haastavampaa - mutta se tekee lopulta vain hyvää! Uuden opettelu aikuisenakin pitää mielen virkeänä ja vastaanottavaisena. Turhautuminen kuuluu välillä asiaan ja monesti tuntuu, että junnaa paikallaan eikä opi kertakaikkisesti mitään, mutta yhtäkkiä saattaakin taas sujua paremmin, ja huilu soida kauniimmin. Kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttäkin soittoharrastus opettaa kaiken muun ohessa.

Aloitin siis omasta vanhasta Bajomin huilukoulustani, ja jatkoin opettajani suosittelemalla Fritzenin Huilu ja minä - nuottivihoilla.

Sitten opettajani ehdotti hankkimaan Junior Guest Spot -sarjaa, josta päädyin ensiksi Abbaan, sitten Beatlesiin. Näissä nuottivihoissa on mukana CD-levyt, joilta voi kuunnella kappaleet soitettuina melodioineen, ja niiltä löytyy myös pelkät taustat, sitten kun itse osaa kappaleen jo soittaa. Taustan mukana soittaminen on hauskaa ja hyödyllistäkin, virheistä huolimatta on vain jatkettava soittoa ja mentävä eteenpäin.

Nuotteja löytyy paljon elokuvamusiikista, itse olen soittanut paljon esim. Disney-kappaleita, lisäksi joitain kappaleita Taru Sormusten Herrasta ja Harry Pottereista ym. Lisäksi oli hauska harjoitella lyhyitä klassisia kappaleita Moysen Forty Little Pieces -nuottivihosta.

Flöjtgodis-vihosta löytyy sekalaisesti pop- sekä klassista musiikkia melko helppoina sovituksina. Itse pidän paljon kaihoisasta kelttiläisestä musiikista, joten Celtic Flute Made Easy oli mielekäs löytö, mukana on myös mainio CD. Top Hits from TV, movies & musicals -vihossa on valikoima vanhaa ja uutta, sekä hienolta kuulostava taustalevy, jonka kanssa on hyvä harjoitella kotonakin.

Soittaminen on ihan hauskaa ajanvietettä, parhaimmillaan siinä voi kokea suurta onnistumisen ja musisoinnin iloa. Aikuisharrastajana on ihan itsestä kiinni kuinka paljon soittamiseen haluaa panostaa. Jatkossa voisi olla jännittävää soittaa enemmän yhdessä muiden kanssa. Ammattimuusikoksi en enää taida ehtiä, mutta soittamisesta ja musiikista voi nauttia näinkin, pienimuotoisemmin, omaksi iloksi, itseään haastaen.

Kirjoittanut: Annika Lång, Ylöjärven kirjasto 5/2018