Marilyn & Ella

Mocambo oli 1950-luvulla Hollywoodin ykkösklubi, jossa filmitähdet parveilivat ja jossa muun muassa Frank Sinatra oli tehnyt Los Angelesin debyyttinsä. Vaikka Ella Fitzgerald oli jo tunnettu ja arvostettu laulaja, pääsy Mocambon lavalle ei ollut hänellekään ilman muuta selvä. Ei ennen kuin Marilyn Monroe puuttui asiaan vuonna 1955. Hänen vaatimuksestaan Fitzgerald sai sopimuksen klubille, minkä vastineeksi Monroe lupasi klubin omistajalle varata eturivin pöydän joka ilta. Ella Fitzgerald kertoo tarinan näin itse ja kiittää: ”I owe Marilyn Monroe a real debt”. Tarinasta on tullut myytti, joka ei ilmeisesti täysin vastaa todellisia tapahtumia, mutta se kertoo silti paljon Marilyn Monroen tähteydestä ja hyvästä sydämestä. Sekä kiitollisuudesta, jota Monroe tunsi Fitzgeraldia kohtaan.

Vuonna 1953, valmistautuessaan Gentlemen prefer blondes -elokuvan kuvauksiin, Monroen laulunopettaja, jazzpianisti, säveltäjä, sovittaja Hal Schaefer neuvoi häntä kuuntelemaan yhä uudelleen Ella Fitzgeraldia, joka Schaeferin mukaan oli ”the best female singer there is”. Mikäli Monroe noudatti opettajansa neuvoa täsmälleen, hän kuunteli Fitzgeraldin Gershwin-levytyksiä sata kertaa putkeen. Jazzista aiemmin piittaamattomasta Marilynistä tuli Fitzgeraldin ihailija ja myöhemmin ystävä.

You’d be surprised

Marilyn Monroen levytetty laulutuotanto ei ole kovin laaja, vain noin kolmekymmentä laulua. Hänen filmografiassaan on runsas 30 elokuvaa, joista noin kymmenessä hän lauloi. Marilynin taitoja laulajana ja näyttelijänä on alettu arvostaa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hänelle luonteenomainen sensuelli esiintyminen ja pelkkä seksiä tihkuva läsnäolo jätti helposti varjoonsa yhtälailla itse näyttelemisen kuin laulamisenkin.

Marilyn Monroe suhtautui musiikkiin ja laulun opiskeluunsa vakavasti. Hal Schaefer oli niin vaikuttunut oppilaansa edistymisestä, että hän järjesti Monroen studioon laulamaan pelkän orkesterin kanssa, siis ilman mitään filmiryhmää, ilman katseiden kohteena olemista. Tuloksena vuosien 1953-1954 sessioista on neljä laulua: A fine romance, She acts like a woman should, Do it again ja You’d be surprised. Ne lienevät ainoat taltioidut laulut, jotka eivät liittyneet mihinkään elokuvaan. Joillakin Marilyn Monroen kokoelma-albumeilla on mukana myös kappale When I fall in love, jonka oikea esittäjä on kuitenkin Sandra Dee. Live-esiintymisistä muistetaan tietysti hänen kiusallisen intiimi syntymäpäivälaulunsa presidentti Kennedylle vuonna 1962 sekä vapautuneet esiintymiset Koreaan sijoitetuille amerikkalaisjoukoille vuonna 1954.

The American artist series -sarjassa julkaistu DVD The complete Marilyn on Marilyn-harrastajan unelma: se sisältää Marilynistä kertovia uutisfilmejä, elokuvien trailereita ja julisteita, filmografian sekä äänitiedostona 24 studiossa taltioitua laulua.

Some like it hot

Ensimmäisen kerran Marilyn Monroe lauloi elokuvassa Columbia-yhtiön musikaalissa The ladies of the chorus (1948), hän esitti siinä laulut Every baby needs a da da daddy ja Anyone can see I love you. Elokuva menestyi huonosti, mutta Marilyn Monroen kieltämättä upeita laulukohtauksia kiitettiin.

Vuosi 1953 oli oli Marilynin läpimurtovuosi. Sille vuodelle sijoittuvat elokuvat Niagara, Gentlemen prefer blondes (Herrat pitävät vaaleaveriköistä) sekä How to marry a millionaire (Kuinka miljonääri naidaan). Niagarassa Marilyn esitti laulun Kiss, jonka melodialla oli tärkeä osa elokuvan juonessa. Gentlemen prefer blonds -elokuvassa Marilyn lauloi yhdessä Jane Russellin kanssa laulut Two little girls from Little Rock ja When love goes wrong sekä lisäksi laulut Bye bye baby ja Diamonds are a girl’s best friend’s. Vaikka Marilyn oli hyvä laulaja, hänenkin osuuksiaan välillä korvasivat muut laulajat. Niin myös Diamondsissa: sopraano Marni Nixon dubbasi muutamia sen hankalia, korkeita nuotteja, mm. kohtauksen alussa olevat No-no-luritukset. Mieskuoron ja -tanssijoiden kanssa tehdystä unohtumattomasta kohtauksesta teki oman versionsa Madonna videollaan Material girl.

Elokuvassa The river of no return (1954, Joki, jolta ei ole paluuta) dance hall -laulajatarta esittänyt Marilyn lauloi kappaleet One silver dollar, I’m gonna file my claim, Down in the meadow, sekä elokuvan nimisävelmän River of no return. Laulaessaan elokuvissa Marilynin roolina näyttää lähes aina olleen kapakka- tai showlaulajatar. Niin oli myös elokuvassa There is no business like show business (1954, Rytmiä veressä), joka kertoi menestyvästä Donahuen showperheestä. Perheen kuvioita sekoittaa pojan rakastuminen Marilynin esittämään laulajattareen. Monroe esittää laulut After you get what you want you don’t want it, Heatwave ja Lazy.

Kun Marilyn Bus stop-elokuvassa (1956, Bussipysäkki) laulaa saluunassa laulun That old black magic, hän sekoittaa kaupunkiin tulleen maalaisnuorukaisen pään. Tämä on saman tien varma, että oli nyt löytänyt etsimänsä "oman enkelin". The prince and the showgirl (1957, Prinssi ja revyytyttö) filmattiin Englannissa ja Marilynin vastanäyttelijä ja elokuvan ohjaaja siinä oli Laurence Olivier. Elokuvaan sisältyy lyhyehkö laulu I found a dream.

Kaikkien aikojen hauskimmaksi elokuvaksi äänestetty Some like it hot (1959, Piukat paikat) on tuttu myös musikaalina. Marilyn sai elokuvasta parhaan naispääosan musikaali- tai komediaelokuvassa Golden Globe -palkinnon. Hänen elokuvassa esittämänsä laulut ovat I wanna be loved by you, Runnin’ wild ja I’m through with love. Marilynin laulamaa elokuvan nimisävelmää Some like it hot ei (laulettuna) käytetty itse elokuvassa.

Musikaalielokuvassa Let’s make love (1960, Lemmenloukku) Monroen vastanäyttelijänä oli ranskalainen Yves Montand ja cameorooleissa olivat mukana myös Gene Kelly ja Bing Crosby. Marilynin yksin tai duettoina esittämät laulut olivat Let’s make love, My heart belongs to daddy, Specialization ja Incurably Romantic.

Though I never knew you at all

Marilyn Monroe kuoli vain 36-vuotiaana elokuussa 1962, mutta hänen vetovoimansa ei ole nyt lähes 60 vuotta myöhemmin hiukkaakaan vähentynyt. Marilynistä, hänen elämästään ja kuolemastaan, on tullut myytti, josta riittää aiheita kuvataiteeseen, kirjallisuuteen, elokuviin sekä tietysti myös musiikkiin, jopa oopperaan.

Pian Marilynin kuoleman jälkeen runoilija Norman Rosten kirjoitti runon nimeltä Who killed Norma Jean?, jonka Pete Seeger myöhemmin sävelsi ja esitti. Saman kysymyksen esitti muutama vuosikymmen myöhemmin punk rock -yhtye Misfits kappaleessaan Who killed Marilyn. Marilynin elämää ja kuolemaa käsitteli laulussaan myös Elton John. Kaunis Candle in the wind muistetaan tietysti myös prinsessa Dianan hautajaisista.

Suomessa Marilynistä lauloi Juice Leskinen, jolle Marilyn oli ensimmäinen suuri hitti. Countrymuusikko Billy Joe Shaver on omien sanojensa mukaan tehnyt ainoan rakkauslaulunsa kuuluisasta pariskunnasta Marilyn and Joe, kappale löytyy ainakin levyltä Live from down under. Kuubalainen Pérez Prado puolestaan omisti tähdelle kappaleen Marilyn Monroe mambo. Monroelle omistettu kappale on myös Rudy Wiedoeftin kaunis saksofonisävellys Valse Marilyn.

Jo pelkkä Marilyn Monroen nimi riittää luomaan halutun mielikuvan. Mikä nimi glamrock-muusikolle paremmin sopisikaan kuin (Michael) Monroe. Marilyn Manson puolestaan yhdistää nimessään kaunottaren ja hirviön, ihmisen hyvän ja pahan puolen. Hänen taiteilijanimensä on yhdistelmä Marilyn Monroesta ja kulttijohtaja Charles Mansonista.

Uudemman sukupolven musiikintekijöitä edustavat Pharrell Williams ja Nicki Minaj, joilla kummallakin on Marilyn Monroe -niminen kappale. Niissä ei kuitenkaan kerrota itse Marilynistä, vaan nimellä halutaan viitata johonkin erityisen kauniiseen ja haluttavaan, tai johonkin kauniiseen, epävarmaan ja hauraaseen.

Marilyn Monroe Pikissä:

elokuvat (DVDt, Blu-rayt, videokasetit)

musiikki (CDt, äänilevyt, nuotit)

kirjat (elämäkerrat, Marilyn kaunokirjallisuudessa, ym.)

Kirjoittanut: Katri Syrjälä, Tampereen kaupunginkirjasto 6/2018