Hevi kuitenkin pitää sisällään nykyisin hyvin erilaista musiikkia: On Ghostin kaltaisia pophevibändejä, joiden häpeämätön tarttuvuus tuo mieleen lähinnä Abban ja sitten toisesta päästä löytyy äärimmäistä musiikillista ilmaisua, jossa esimerkiksi sellaiset asiat kuten melodia, kertosäe tai tarttuvuus, on kyseenalaistettu, jopa häivytetty.

Deathmetal on yksi hevin äärimmäisimpiä ilmenemismuotoja ja tämä 1980-luvun loppupuolella muotonsa saanut äärimusiikki on itse asiassa nykyisin jo sateenvarjotermi erilaisille alagenreille genren sisällä. Seuraavassa tutustutaan muutamaan alan vaikuttajaan.

Cannibal Corpse

Yhdysvaltalainen Cannibal Corpse on suosionsa ja levymyyntinsä perusteella planeetan suurin deathmetalyhtye. Vuonna 1988 perustettu ja ensilevynsä 1990 julkaissut yhtye on nykyisin säännöllisesti levyjä julkaiseva ja liki taukoamattomasti kiertävä kone. Yhtyeen kohdalla muistetaan ihan syystäkin mainita tuotannon alkupään levyt, mutta Cannibal Corpse on tehnyt silti myös myöhäisvuosinaan tasaisen varmoja levytyksiä.

Yksi näistä on vuoden 2012 Torture. Levyllä on kaikki Cannibal Corpse soundin tunnusmerkit sekä kokoelma vahvoja kappaleita. Musiikin pohjana ovat äärettömän taitavat kielisoittajat yhdistettynä hieman kömpelöön rumpaliin, jonka puupäinen hakkaus taitavien kitara- ja bassokuvioiden rytmittäjänä luo omanlaisensa jännitteen ja tunnistettavan soundin. Kaiken kruunaa sumutorven voimalla matalaa karjuntaa tuottava vokalisti ja lopputulos on vakuuttavaa. 12. levy eikä jälkeäkään väsymisestä, näin se homma tehdään.  

Dying Fetus

Dying Fetus on myös Yhdysvalloista ja deathmetallin yksi suurimmista yhtyeistä. Vuonna 1996 ensilevynsä julkaissut yhtye kiertää myös liki taukoamattomasti ja julkaisee levyjä säännöllisesti, mutta hieman harvemmin.

Yhtyeessä on aikanaan käynyt jäseniä kuin juna-asemalla, mutta viimeisin, vuodesta 2008 yhdessä pysynyt trio, on yhtyeen paras versio. Tästä on esimerkkinä vuonna 2012 ilmestynyt Reign Supreme, joka on erinomainen yhdistelmä brutaalin laidan deathmetallia yhdistettynä tarttuviin nyökkäilykohtiin ja leuat tiputtavaan soittotaiturointiin. Reign Supremella Dying Fetus onnistui lähes täydellisesti ja sen voi nostaa yhtyeen tuotannosta helposti esiin. 

Cryptopsy

Kanadalainen Cryptopsy on myös pitkän linjan veteraani ja julkaissut levyjä 1990-luvun alkuvuosista asti. Yhtye on kuitenkin tunnettu epätasaisesta ja yllättävän poukkoilevasta diskografiastaan. Kokeilu meni vuonna 2008 niin pitkälle että sinä vuonna julkaistu levy The Unspoken King aiheutti yhtyeen faneissa suuttumusta, jota yhtye joutui sitten lepyttelemään ja jopa esittämään pahoittelunsa, että menivät liian pitkälle.
Cryptopsy otti opikseen ja vuodesta 2012 ovat keskittyneet sitten ydinosaamiseensa.

Yhtye soittaa kaoottisuuden rajamailla kulkevaa äärimmäisen tiukkaa ja kurinalaista brutaalin teknistä deathmetalia. Tästä hyvänä esimerkkinä tuoreen EP-sarjan toinen osa The book of suffering tome 2 (2018), jonka neljä kappaletta ovat hurjaa tuuttausta. Cryptopsy on myös kärsinyt hyvin vaihtelevasta kokoonpanosta vuosien aikana, mutta nykyinen kokoonpano on pysynyt yhdessä pidempään kuin koskaan ja yhtye myös kiertää ahkerammin kuin kertaakaan aiemmin. 

Beneath The Massacre

Beneath The Massacre on myös Kanadasta ja triviatietona yhtyeen levyt on äänittänyt ja tuottanut Cryptopsyn kitaristi. Yhtyeillä on myös musiikillisia yhtymäkohtia, mutta Beneath The Massacre on vienyt tyylinsä jopa vielä enemmän musiikillisille äärirajoille. Jos pyörremyrsky olisi musiikkia, se varmaan kuulostaisi tältä. Beneath The Massacren soundin ideana ovat järjettömän tekniset kitara- ja bassokuviot ja liki loputtomasti ultranopeaa blastbeat -komppia takova rumpali. Auraalisen myrskyn keskellä vahvaa örinää tuottaa vokalisti ja vuoden 2012 Incongruous-levy on niin hillitöntä kaahaamista, että yksittäisiä biisejä on jopa vaikea erottaa tuhansien nuottien keskeltä.

Levyn voi nauttia myös kuriositeettina ja esimerkkinä mitä tapahtuu, kun vedetään musiikin rajat äärimmäisyyteen tai jopa sen yli, mutta jos Beneath The Massacren maailmaan pääsee sisään, on kyyti hauskaa kuin vuoristoradassa.

Cytotoxin

Saksalainen Cytotoxin kertoo soittavansa omien sanojensa mukaan Tsernobyl deathmetalia ja mikäs siinä. Synkeät aiheet ovat aina olleet osa deathmetalin kuvastoa ja sanoituksia, ja tähän sopii Tsernobylin pelottava ydinvoimalaonnettomuus kuin nenä päähän.

Yhtyeen toinen levy Gammageddon (2017) tarjoaa erittäin tiukan ja taitavan soiton lisäksi myös aavistuksen melodiaa ja jopa tarttuvuutta. Matalalla örisevä vokalisti ei ääntään muuttele, mutta kitaroissa soi välillä myös hieman kevyempi ote, mutta vain ajoittain. Tämä on kuitenkin pääasiassa nopeatempoista ja hurjaa lanausta hyvillä kappaleilla.

Defeated Sanity

Myöskin Saksasta, Defeated Sanity on neljän muusikkonörtin muodostama yhtye, joka on vienyt oman tyylilajinsa käytännössä loppuun asti. Kolmas levy Chapters of Repugnance vuodelta 2010 on malliesimerkki, jos halutaan näyttää, mitä tarkoittaa brutaali ja tekninen deathmetal.

Yhtyeen salaisuus piilee siinä, ettei se esittele taituruuttaan tai kappaleittensa progressiivisuutta avoimesti, vaan piilottelee sitä brutaalin örinän ja murjonnan takana. Yhtyeestä voi nauttia sekä silkkana mörinänä että taitavan harkittuna esityksenä. Kumpikin toimi loistavasti. 

 

Skinless

Yhdysvalloista kotoisin oleva Skinless perustettiin jo 1990-luvun alussa, mutta lähti tauolle vuonna 2011 pariksi vuodeksi. Yhtye kuitenkin palasi ja on paluunsa jälkeen julkaissut kaksi levyä, joista viimeisin Savagery (2018) on vahva näyttö näiltä newyorkilaisilta, miten sujuu peruskäyttöön tehty ”rehellinen deathmetal”.

Savageryn yleisilme on murskaavan raskas kuten asiaan kuuluu, mutta joukossa on varovaisia melodioita sekä välisoittoja kuuntelijalle hengähdystauoksi. Skinless on turhaan saanut osakseen haukuntaa b-divisioonan yhtyeenä. Heille ei vain käynyt niin hyvä tuuri kuuluisuuden suhteen kuin joillain aikalaiskollegoillaan.

Origin

Origin ansaitsee kunnian siitä, kuka ensimmäisenä keksi sekoittaa nopeat kitarajuoksutukset ylinopeaan blastbeat -rumpukomppiin. Yhtye esitteli deathmetalmaailmaa järisyttänyttä ideaansa 2000-luvun alkupuolella toisella levyllään Informis Infinitas Inhumanitas ja on siitä lähtien kypsytellyt ideaansa ja viimeisin levy Unparalleled Universe (2017) on vahva näyttö yhtyeen tämän hetken kunnosta.

Pääosassa on nopea ja vielä nopeampi tempo hurjine kielisoitinakrobatioineen, mutta mukana on myös jarruttelua ja raskaampaa lanaamista. Yhtyeen rumpali John Longstreth tunnustetaan yleisesti koko deathmetalgenren yhdeksi kovimmista rumpaleista ja syystäkin.

Obscura

Saksalainen Obscura edustaa progressiivista ja melodista deathmetalia hieman kevyemmällä ilmeellä kuin edelliset esimerkit. Yhtye on viime vuosina kerännyt suosiota ja suitsutusta ympäri maailmaa ja pankin räjäytti heidän kolmas levynsä Omnivium (2011), jolla yhtye veti suunnattoman kunnianhimonsa, nälkänsä ja näyttämisenhalunsa sen hetkiseen maaliinsa. Levy on pitkä, haastava, vahvasti progressiivinen ilmeeltään, mutta myös melodinen ja jopa tarttuva.

 

Kirjoittanut Tuomo Hohtari, Tampereen pääkirjasto 3/2019