Kieli Kieli
suomi (Suomi) svenska (Sverige) English (United Kingdom)

Nuorten osastolla

Nuorten osastolla

Mitä kirjastoissa puuhataan?

Kiinnostaako, mitä kaikkea tettiläinen tai harjoittelija on puuhaillut kirjastossa, ja millaisena hän on kokenut harjoittelujaksonsa.

Kokemuksia kirjastoista
1-10 / 11

Tettiharjoittelun voi suorittaa vähän kauempanakin kotoa kuten Miriam teki tullessaan Kurusta Ylöjärven pääkirjastoon harjoittelemaan. Nyt kun joulu alkaa lähestyä, tsekkaa vielä Miriamin näyttely, josta voit saada vinkkejä joululahjojen tekoon!

Susannan viikko kirjastossa alkoi mukavasti. Heti töihin tultuaan hän suuntasi kohti kauppaa hakemaan maitoa kahviin. Mitä muuta hän teki Pohjoismaisella kirjastoviikolla, selviää, kun luet hänen TET-viikkonsa muistelmia.

Jerry oli tettiläisenä Messukylän kirjastossa ja tässä hänen ajatuksiaan.

Ysiluokkalainen tettiläinen, naamion taakse piiloutuva pirkkalainen nuorimies, kertoo viikon harjoittelujaksosta pääkirjastossa.

Silja harjoitteli samaan aikaan Jennin kanssa tettiläisenä kirjastossa keväällä 2011.

Koulujen alkaessa ja syksyn tettiläisiä odotellessa Jennin ja Siljan muistelot TET-viikosta keväällä 2011 siirtävät meidät kevyesti kesälomilta takaisin arkeen.

Aleksi ja Teemu viettivät TET-viikkonsa Lempäälän kirjaston töissä. Näyttelykin tuli tehtyä.

Antti kirjoittaa TET-harjoittelustaan Ylöjärven Leija-kirjastossa. Hän sai koota näyttelyn nuorten osastolle ja ajankohtainen, oma harrastus tuli heti mieleen.

Saimme harjoitteluraportin tällä kertaa Viljakkalan lähikirjastosta Ylöjärveltä. Sanna kertoo, miten TET-viikko sujui.

Miita ja Nellimari kertovat Lempäälän pääkirjastossa helmikuussa 2011 suorittamastaan TET-harjoittelusta.